Työkalulaatikko eli Pakki.

Aloittaja NonSenCe, 25 helmikuu, 2020, 15:12

« edellinen - seuraava »

NonSenCe

joop. pelti ruostuu. se pitää korjata ja suojamaalata kuten kaikki muukin ruosteinen rauta. muistaakseni ainakin yksi mun peltiloota taisi olla itäsaksassa tehty. eli ei oo ihan uusinta mallia sekään. oisko ollut isoisän vanha. ulkopuolelta sen pohja muistaakseni oli maalattu uusiksi samantyylisellä sinisellä vasaralakalla. oli naarmuuntunut betonilattialla siirtelyssä vuosikymmenien aikana.


heitin yhden sellasen halvan 40cm muovisen työlaatikon roskiin torstaina. ei perkele jää enää pyöriin "ehjän näkönen" laatikko enää mihinkään. se perkeleen lukko tosiaan aukesi alkuviikolla ja vartin sai kerätä sisällä olleita tavaroita autotallin lattialta.. siellä sisällä kun oli myös pari muovirasiaa jossa ruuveja ja muttereita.. toinen oli ilman kantta ja toisen kansi irtosi osuessaan maahan. pari samanlaista laatikkoa on vielä mutta niistä oon repinyt kannen irti ja ovat vaan "laatikkona" enää. toisessa taisi olla starttimoottori sisällä viimeksi kun sen näin. en vaan tiedä mistä autosta se mahtaa olla.

sellanen laatikko jonka kansi ei ole mitenkään liitetty sen kantamiseen on edelleen prioriteetti.

clasohlsonilla oli kuulemma niiden oma cocraft muovinen työkalulaatikko jossa oli kansilukot, ja kahva joka myös lukitsee kannen. eli jos kantaa kahvasta se laatikko on lukittu. kuulosti hyvältä idealta, pitäs kai käydä sitäkin tutkimassa. mutta perkele kun se on siellä ostoskeskushelvetissä se clasu.
-making sense is NOT my priority-
-if you see my mind wander, bring it back to me-

Jussi

Lainaus käyttäjältä: NonSenCe - 29 helmikuu, 2020, 03:14clasohlsonilla oli kuulemma niiden oma cocraft muovinen työkalulaatikko jossa oli kansilukot, ja kahva joka myös lukitsee kannen. eli jos kantaa kahvasta se laatikko on lukittu. kuulosti hyvältä idealta
Mulla on kalastusvälinepakkina sellanen, mutta ei oikein sovi työkaluille. Vaikka tasoja onkin. Kannet on kyllä jumissa ku kahvan kääntää kantoasentoon. Mutta leviää sivulle ku peltipakki, eli pääse sisään, jos ahtaassa välissä.
En varmasti oo.

NonSenCe

joskus se leviävä rakenne ärsyttää kun ei saa auki ottaakseen jotain "ihan vaan yhtäkkii".

mutta tätä tarkotin.. ei oo levenevä. https://www.clasohlson.com/fi/Työkalulaatikko-Cocraft/p/40-8879

noiden kannessa olevat pikkulokerot pitäs kans kattoo ihan käsissä onko ne toimivia ja romuja.

ihmettelen miksi kaikki muovilaatikot on kapeampia pohjastaan, eikö näitä työlaatikoita edes voisi tehdä suora seinäisiksi kuutioiksi.

ne varastolaatikotkin hukkaavat usein sitä tilaa rakentensa takia. kaikki ovat yläreunoistaan leveämpiä ja kapenevat alaspäin. ja varastolaatikoita muka myydään että voi käyttää tilaa hyödyllisemmin. mutta ne laatikot ei oo suunniteltu asiakkaan eli loppukäyttäjän tilan säästämiseksi.. ne on suunniteltu vain kaupan varastointia ja kuljetusta varten pienempään tilaan (sisäkkäin) pakattaviksi. siinä missä sitä laatikkoa pitäisi käyttää onkin aina hukattua käyttökelvotonta tilaa laatikon kyljillä.
-making sense is NOT my priority-
-if you see my mind wander, bring it back to me-

Sleepercooler

Mulla on tälläinen käyttämätön, tarttis vaan ottaa käyttöön ;)
[https://www.hazet-freak.de/63-Werkzeugwagen/375-Werkstattwagen-Assistent-leer/9894-Werkstattwagen-Assistent-166C-166C.html

Ja sit löytyy Stahlwille vastaava vaunu mistä tasot käännetään ulos, vissiin aika harvinainen, ei ole myynnissä yhtään näkynyt, ebayssä vuosia takaperin oli yksi uusi hintaa 1000$
Kaikki on maksettu, niillä mennään....

NonSenCe

stahlwille rollmaster siis kai nimeltään. erittäin kätevä. harmi että sitä ei enää tehdä. ei oo taidettu tehdä yli 30vuoteen edes. eikä taideta edes tehdä kunnollisia kiinan kopioitakaan.
-making sense is NOT my priority-
-if you see my mind wander, bring it back to me-

Sleepercooler

Lainaus käyttäjältä: NonSenCe - 29 helmikuu, 2020, 15:40stahlwille rollmaster siis kai nimeltään. erittäin kätevä. harmi että sitä ei enää tehdä. ei oo taidettu tehdä yli 30vuoteen edes. eikä taideta edes tehdä kunnollisia kiinan kopioitakaan.

No just sellainen, ostin torista muutama vuosi takaperin......
Kaikki on maksettu, niillä mennään....

NonSenCe

Lainaus käyttäjältä: Sleepercooler - 29 helmikuu, 2020, 19:05No just sellainen, ostin torista muutama vuosi takaperin......

oon nähny niitä erittäin harvoin (3-4kpl?). hazet assistenttia näkee vähän useemmin sitä kun myydään vieläkin. mutta kaikki stahlwillen kaapit ja rullakot, nää tai isommat jokka oon nähnyt esim firmojen "sisäisessä poistossa" eli uusittaessa kalustoa, kaikissa on ollut välittömästi "varattu" lappu päällä. ulkonäöstä huolimatta. taitaneet mekaanikot ihastuneen niihin ja päättivät pitää kotonaan sen.

nämä pienet viereen vedettävät työkalutelineet ovat vähän kadonneet käytöstä kai ihan kotimekaanikoiltakin (eikä pelkästään ammattilaisilta). koneiden määrä tai työkalujen määrä on niin suureksi ettei tollasella pikkusella enää kukaan mitään tee. ;) iso täysi rullakko ja työkaluseinä se olla pitää.

työkaluseinäkin eli sellanen koukku roikutin juttu pitäs muuten mun kans vieläkin hankkii, ainakin sellanen metrin kokonen pala. ajatuksena olisi että seinäkaapin oveen laittaa sellasen, oma kiinteä ja näkyvä paikka niille useimmin käytetyille muutamalle työkalulle etteivät eksy laatikoihin tai jää pöydälle.
-making sense is NOT my priority-
-if you see my mind wander, bring it back to me-

pantera

Mulla on huskyn tool tote eli tollanen "kassi" keikka hommiin
Tykkään siitä kun kaikki verktyykit on esillä ja helppo löytää.
Aika pirun painavaks tonkin saa kun lataa siihen putkitonget sun muut suuren kaliperin vehkeet.









redneck1

Täällä oli tällainenkin ketju, mutta mulla on nyt tällainen vanha ja metallinen versio.
En vastaa trollauksiin ja paska jauhaamiseen.

palontie

Lainaus käyttäjältä: redneck1 - 01 maaliskuu, 2020, 07:24Täällä oli tällainenkin ketju, mutta mulla on nyt tällainen vanha ja metallinen versio.


Legolaatikkona?
Eniten vituttaa kaikki.

palontie

Eniten vituttaa kaikki.

Kyrpov

Pikkuautot on  nykyään muovia  ;)
Sinä vain

NonSenCe

saattaa kestää loppuelämäsi tuo laatikko jos et sitä väkivallalla riko (kuten tiputtelet sitä auton kyydistä vauhdissa tai alas katolta jne). jossain vaiheessa kannattanee harkita sen pitämistä joko kuivissa sisätiloissa ettei ala pahemmin ruostumaan, tai uudelleen maalausta että kestää taas kauan ennenkuin on tuon näköinen.
-making sense is NOT my priority-
-if you see my mind wander, bring it back to me-

palontie

Eniten vituttaa kaikki.

Kyrpov

Sinä vain