Live-event.

Pitää koettaa pitää homma omissa käsissä. Aika ei ole ongelma sillä sitähän mulla on hautaan asti.

Tässä iltaisin olen selvittänyt tuon koivuvanerin ominaisuuksia ja joka paikassa esille nousee lahon/homeenesto.
Vaihtoehtona on Valtti pohjuste ja erilaiset sealerit.
Hylkeenrasvat ja tervat unohdan tässä vaiheessa, koska jo se terva itsessään estää yliherkkyyksistä kärsivää vaimoa astumasta auton kyytiin.
Sealer on 2K epoksityyppinen aine ja sen teho perustuu puun solurakenteen tukkimiseen ja sitä kautta kosteuden pääsyn estämiseen puun solukkoa lahottamaan ja homehduttamaan. Haasteena on yhdistelmänä kova synteettinen epoksi vs. eloperäinen puu sekä epoksin imeytyminen puuhun, jolla sulku saadaan riittävän paksuksi ja vahvaksi.
2K käsittelyssä lisäksi puun tulee olla luonnottoman kuivaa mitä se ei minun tapauksessani ole, lähinnä johtuen pohjolan tallissa viime kuukausina vallinneista olosuhteista.
Myös kova epoksi menee mekanisesti helposti rikki jolloin kosteudelle avautuu tie puun sisuksiin. Autokäytössähän sitä menkaanista iskua tulee resonoinnin ja värinöiden myötä koko ajan sekä minulla vielä lisänä koripeltien kiinnittäminen ruuvaamalla/naulaamalla krittisiin kohtiin materiaalia (levyn reunoihin), josta kosteuden pääsy on varmaa ja myös tuhoisinta.
Lisäksi myös epoksista pintaan nouseva amiinivaha, joka poistettava jos meinaa pintaan jotakin muuta topcoatiksi vielä laittaa.
Epoksisuojauksessa toki epoksia voidaan ohentaa, mutta se oheneminen ei ulotu epoksin molekyylitasolle asti, vaan ne molekyylit on sen ohentamisenkin jälkeen edelleen yhtä isoja ja vaikeasti puuhun tunkeutuvia.
Lisänä on vielä kovetin ja siitä jäävät kertymät/höyrytaskut sekä liuottimen haitumisesta johtuvat kaasuhuokoset, jotka kaikki myös avaavat suojarakenteen.
Valtissa on homeenestoaineet mukana ja sitä minulle on suositelleet pitkään ulkorakenteissa työkseen pintakäsittelyjä tehneet ihmiset.
Laho/homesuojaus ehkäiseen parhaiten mustumat ja pilkut jotka pilaavat ulkonäön ja aikaa myöten myös rakenteen.
Tuo pohjuste sallii myös sen petsauksen tyylisen pintakäsittelyn millä koetan saada puurakenteisiin elävää pintaa.
Olen mahonkiveneeseen laittanut Ovatrolia 1 ja 2, mutta sitä en tässä käytä koska vanerissa on ne liimakerrokset siellä välissä, mitkä ehkäisee aineen läpitunkeutumista tehokkaasti, enkä muutenkaan tiedä että miten noin hyvin imeytyvä suojaöljy vaikuttaa liimakerroksiin ja liitosten liimauksiin tässä minun tapauksessa.
Puuosia ei siis nyt maalata synteettisillä aineilla, vaan ne tullaan homesuojaamaan ja pohjustamaan joko pelkästään Valtilla tai ensiksi Boraksilla ja sitten tummempi sävypinta siihen päälle, jotta puun kuviot jää näkyviin.
Suojauksen teen toki pikapuoliin, ennen kuin ilmakosteus alkaa taas nousemaan.

Koekäytöistä sen verran, että mullahan on vakaa tarkoitus ajella tällä joka kesä tuolla PK kehäteiden liikenteessä. Osin noiden nykyään vallitsevien erilaisten ideologisten juttujenkin takia. Se onnistunee ihan hyvin kun pituutta autolla on kuitenkin alle 8 metriä ja avomallisesta korista johtuen näkyvyys hyvä joka suuntaan.

Puun käsittelystä ei vankkaa tietämystä, enemmän mutu pohjalta siis. Eli jonkin verran hirsitaloja on pilattu sillä ettei maali hengitä. Päällepäin näyttää hyvällä, mutta tukki on läpeensä laho. Syy tälle ilmeisesti se ettei puu ole ikinä täysin kuiva ja vaikka olisikin, lämpötilan vaihteluiden vuoksi maalikerroksen alle kondensoituu kosteutta, tai jos lämmitetty mökki, kylmän ja lämpimän rajalle syntyy kastepiste. Kun maali ei hengitä, kosteus ei pääse pois ja puu mätänee. Tämä siis omaa mutuilua.  Ite lotrasin pellavaöljyn kanssa pihakalusteita kokeeksi ja sateensuojassa oleva puinen askelma näytti ihan hyvälle kesän jäljiltä mutta sateessa oleva pirttipöytä mustui. Mun vinkki että käytä jotain hengittävää maalia. Jos kärry on tallissa säältä suojassa, vois riittää joku öljy minkä saa hyvin imeytettyä.

Konsultoinpa piruttani mun tallinkin suunitellutta puuseppä-artesaania ja sen vastaus oli hyvinkin yllättävä mutta toisaalta järkeenkäypä; koteloöljy imeytettynä ensin ja sen päälle ihan perinteinen alustamassa. Pensselillä pahimmat ja piiloonjäävät ja ruiskulla loput pinnat paikallaan 

Oli sitä mieltä että ainakaan kotimaisen vanerin prf-liimaus ei ota nokkiinsa koteloöljystä mutta suositteli toki tekemään koepalan 

Meillä homehtui puinen terassikalusto kun veti pellavaöljyä. Parafiiniöljy ja tervakylläste toimineet.

Mä oon noita omatekele skittoja käsitelly erilaisilla kiinanpuuöljyillä. Toimii niissä ainaki aika hyvin. Aika kova pinta siitä tulee, mut joutuu silloin tällöin uusimaan käsittelyn. Ei vaan kestä päästää puulle asti kulumaan että puu kerkee imee kädestä hikeä, likaa jne ja alkaa tummumaan. Niin kauan ku siinä on vähäkään sitä vanhaa pintaa jäljellä ni voi sutia vaan uutta pintaa vanhan päälle.. Karhunkielellä vähä sipasee pintaa rikki ennen ennen uuden pinnan sutimista. Superlonipalasella on sutinu, sillä tulee melkein peilipintaa. Sitä on kyllä mattapintaistakin olemassa..

Näkyy kestävän ulkonakin, joskus 7v sitte koepalan sillä sudin ja jätin taivasalle sen puupalan. Ainaki viime kesänä ollu menny miksikään se pinta, ei ollu lahonnu yhtään eikä tummunukkaan.

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 06 maaliskuu, 2021, 08:52Pitää koettaa pitää homma omissa käsissä. Aika ei ole ongelma sillä sitähän mulla on hautaan asti.

Tässä iltaisin olen selvittänyt tuon koivuvanerin ominaisuuksia ja joka paikassa esille nousee lahon/homeenesto.
Vaihtoehtona on Valtti pohjuste ja erilaiset sealerit.
Hylkeenrasvat ja tervat unohdan tässä vaiheessa, koska jo se terva itsessään estää yliherkkyyksistä kärsivää vaimoa astumasta auton kyytiin.
Sealer on 2K epoksityyppinen aine ja sen teho perustuu puun solurakenteen tukkimiseen ja sitä kautta kosteuden pääsyn estämiseen puun solukkoa lahottamaan ja homehduttamaan. Haasteena on yhdistelmänä kova synteettinen epoksi vs. eloperäinen puu sekä epoksin imeytyminen puuhun, jolla sulku saadaan riittävän paksuksi ja vahvaksi.
2K käsittelyssä lisäksi puun tulee olla luonnottoman kuivaa mitä se ei minun tapauksessani ole, lähinnä johtuen pohjolan tallissa viime kuukausina vallinneista olosuhteista.
Myös kova epoksi menee mekanisesti helposti rikki jolloin kosteudelle avautuu tie puun sisuksiin. Autokäytössähän sitä menkaanista iskua tulee resonoinnin ja värinöiden myötä koko ajan sekä minulla vielä lisänä koripeltien kiinnittäminen ruuvaamalla/naulaamalla krittisiin kohtiin materiaalia (levyn reunoihin), josta kosteuden pääsy on varmaa ja myös tuhoisinta.
Lisäksi myös epoksista pintaan nouseva amiinivaha, joka poistettava jos meinaa pintaan jotakin muuta topcoatiksi vielä laittaa.
Epoksisuojauksessa toki epoksia voidaan ohentaa, mutta se oheneminen ei ulotu epoksin molekyylitasolle asti, vaan ne molekyylit on sen ohentamisenkin jälkeen edelleen yhtä isoja ja vaikeasti puuhun tunkeutuvia.
Lisänä on vielä kovetin ja siitä jäävät kertymät/höyrytaskut sekä liuottimen haitumisesta johtuvat kaasuhuokoset, jotka kaikki myös avaavat suojarakenteen.
Valtissa on homeenestoaineet mukana ja sitä minulle on suositelleet pitkään ulkorakenteissa työkseen pintakäsittelyjä tehneet ihmiset.
Laho/homesuojaus ehkäiseen parhaiten mustumat ja pilkut jotka pilaavat ulkonäön ja aikaa myöten myös rakenteen.
Tuo pohjuste sallii myös sen petsauksen tyylisen pintakäsittelyn millä koetan saada puurakenteisiin elävää pintaa.
Olen mahonkiveneeseen laittanut Ovatrolia 1 ja 2, mutta sitä en tässä käytä koska vanerissa on ne liimakerrokset siellä välissä, mitkä ehkäisee aineen läpitunkeutumista tehokkaasti, enkä muutenkaan tiedä että miten noin hyvin imeytyvä suojaöljy vaikuttaa liimakerroksiin ja liitosten liimauksiin tässä minun tapauksessa.
Puuosia ei siis nyt maalata synteettisillä aineilla, vaan ne tullaan homesuojaamaan ja pohjustamaan joko pelkästään Valtilla tai ensiksi Boraksilla ja sitten tummempi sävypinta siihen päälle, jotta puun kuviot jää näkyviin.
Suojauksen teen toki pikapuoliin, ennen kuin ilmakosteus alkaa taas nousemaan.

Koekäytöistä sen verran, että mullahan on vakaa tarkoitus ajella tällä joka kesä tuolla PK kehäteiden liikenteessä. Osin noiden nykyään vallitsevien erilaisten ideologisten juttujenkin takia. Se onnistunee ihan hyvin kun pituutta autolla on kuitenkin alle 8 metriä ja avomallisesta korista johtuen näkyvyys hyvä joka suuntaan.

Se venekäytön Hempel 599 sealer ei ole "kova" epoksi. Ja imeytyy todella hyvin. Varastokuiva vaneri riittää. Venehommassa käyttäny yli 20 vuotta, eikä niissä paloissa mitään ongelmaa. Hionta nyt tulee kuitenkin kerrosten väliin, jatkoi sitten millä tuotteella vaan.


Myöskään ainakaan käyttämäni puuepoksit ole mitenkään erityisen arkoja olleet tärähtelyn ja käytön takia halkeemaan. Amiinivahaa ei juuri tule, kunhan lämpötila on riittävä. Ja jos tulee, se lähtee ihan pesemällä. Sitten vasta alkaa hiomaan. Epoksilla pinnattua puuta olen maalannu ihan kovalla 2k PU maalilla ja autolakallakin, 20 vuoteen ei ainakaan pettäny.

Eikös noita lentokoneita ja niiden rakenteita ole tehty vanerista? Löytyisikö niiden tekijöiltä ja entisöijiltä tietoa, miten ne on rakenteet käsitelleet?

Lainaus käyttäjältä: Jussi - 06 maaliskuu, 2021, 15:08Se venekäytön Hempel 599 sealer ei ole "kova" epoksi. Ja imeytyy todella hyvin. Varastokuiva vaneri riittää. Venehommassa käyttäny yli 20 vuotta, eikä niissä paloissa mitään ongelmaa. Hionta nyt tulee kuitenkin kerrosten väliin, jatkoi sitten millä tuotteella vaan.


Myöskään ainakaan käyttämäni puuepoksit ole mitenkään erityisen arkoja olleet tärähtelyn ja käytön takia halkeemaan. Amiinivahaa ei juuri tule, kunhan lämpötila on riittävä. Ja jos tulee, se lähtee ihan pesemällä. Sitten vasta alkaa hiomaan. Epoksilla pinnattua puuta olen maalannu ihan kovalla 2k PU maalilla ja autolakallakin, 20 vuoteen ei ainakaan pettäny.

Tossa esm. veneen avotilan penkki n. 15 vuotiaana käsittelystä ja siitä kuljettiin yli jatkuvasti. Epoksoitu ja akryylilakka.

Itse en laittaisi mitään hengittämätöntä pinnoitetta puurungon päälle, kuten epokseja, vesiohenteisia pinnoitteita(latekseja).

Autollahan ajetaan todennäköisesti kuivilla keleillä, eikä se ole missään vaiheessa suuressa kosteusrasituksessa, kuten esim. vene. Eikä ilmeisesti säilytetä ulkosalla talvia? Toiseksi eikö pintamateriaali tule olemaan metallia? Esimerkiksi Suomestakin löytyy yli satavuotiaita taloja joissa on alkuperäinen konesaumapeltikatto missä huonointa mahdollista pinnoittamatonta pintalautaa ruodelautoina, silti laudat eivät ole menneet miksikään.

Enemminkin huolehtisin siitä ettei kosteus pääsisi seisomaan mihinkään vaan pääsisi poistumaan ja sallisi rakenteen kuivumisen kastumisen jälkeen.

Btw. Onko Morganeiden puurunkoja pinnoitettu millään? Itse olen siinä käsityksessä ettei ole....

Onko sitten merkitystä sillä, että tämän koripuut on vaneria ja vanhoissa rakennelmissa umpipuuta?
Kosteuden siirtyminen saattaa olla erilaista. Puu yleensä kestää satunnaiset kostumiset, jos pääsee vapaasti kuivumaan.
Anoppilassa vanha siipikarjateurastamo ja siellä on tietysti pitänyt helpon puhdistuvuuden takia käsitellä kaikki puupinnat, kuten ovenkarmit. Jollain kiiltäväpintaisella maalilla vedetty ja tässä kerran jotain kaappia siellä vietiin ovesta, kaapin kulma osui karmiin ja sen maalin alla ei ollut kuin mustaa pölyä.

Morganien puurongot uitetaan juurikin pohjusteessa. Umpipuisina päiviä tai viikkoja.

Hengittävällä aineella mennään tai siis on jo menty. Kovat aineet todennäköisesti ratkee ajanoloon liitoksista ja nuo koripuut on niin ohkaista rakennetta että epoksit on aika kovalla mekaanisella väännöillä ja tärinöillä lisänä ne tulevat sadat ruuvien reiät siinä kaarien pinnassa.
Ostin aamusella Bauhausista viimeisen 3 litran pänikän Valtti pohjustetta, kun maaliskuun alku ei ole välttis mitään yleisin ulkomaalausten sesonkiaika, ja varastot on siten aika tyhjinä.

Sovittelin aluksi tuota Fordin simpukkaa ja sille luonteva paikka olisi hieman rungon alapintaan upotettuna. Olisi ratkaisuna ainakin siistimpi kuin tuo syksyllä tekemäni moparin simpukan rautajalka joka sekin olisi toki uponnut runkoputken yläpintaan. Sama GM G-body kääntövarsi sopii myös Fordin simpukkaan, aivan kuin olisi siihen tehty. Myös ne neljä sokeaa pooria on samat.



Tsädäm. Pistin nimittäin auton korin ihan atomeiksi.
Kaikki pois mitä irti sai, myös helat, ja porasin samalla loput korikiinkikkeiden paikat, koska mutterien niittaaminen ei onnistu enää kun runkopuut on paikoillaan.
Kori tulee nyt kymmenellä pultilla kiinni. Noin puolen metrin välein. Kovin ahdasta tuolla taas oli.



Samalla sahasin pois tankista takakiinnikkeet jotka lukitsee sen muuten tuonne korikehikon sisään mikä ei ole järkevää. Nuohan on tarkoitettu venekäytössä olleen tankin pitämiseksi veneen rullatessa ja jyskiessä sivu- ja pituussuunnassa paikallaan ja veneen pohja on kantanut polttoaineen ja tankin painon. Siispä rautasalla liiat pois ja reunojen hionta.



Hioin runkopuut puhtaiksi lyijykynämerkinnöistä ja muista sotkuista. Päälle neljä kerrosta Valttia pensselillä läträämällä ja valuttelemalla. Puu imi notkean pohjusteen nopeasti ja uuden kerroksen sai vetää vartin välein.





Sävy tuli näemmä jo kutakuinkin sellaiseksi mitä haluan, pelkästään tuolla pohjusteella.
Ruuvasin runkopuut paikalleen ja käsittelin cowliin tulevan rintalevyn ja takakaaret pariin kertaan, joka riittää kyllä noissa kohdissa.
Kaikki helat useilla ruuvilla tiukasti kiinni ja etenemistä kohti korin peräpäätä. Kyllästin ohjaamon kylkikaaret ja kiinnitin ne paikalleen yhdessä ohjaamoaukon putkikehikon kanssa. Lattiaan alle ja päälle reilu kerros pohjustetta. Sävy on hyvä.





Ohjaamon takaseinä irrallaan pariin kertaan litkuttaen ja lopuksi myös säilytyslokerikko. Porasin lokeron reunoihin reiät putkikehikon alempien takakiinnityspulttien kohdalle ja näin kotelo lukittuu paikalleen noilla kahdella pultilla suoraan runkopuihin. Lokeron etureunan allahan on se rimasta tehty rappu pitämässä sitä oikeassa asennossa.







Kasasin korin takaosan paikalleen ja liimasin kaikki  pitkittäiskaaret paikalleen reilulla määrällä polyuretaaniliimaa. Evän jätin vielä liimaamatta, koska sen profiili saattaa vielä muuttua ja siten myös kevennyreiät teen sitten myöhemmin.
Myös ne alkuviikolla valmistuneet alakaaret pohjustin pääosin ja liimasin sekä ruuvasin ne kiinni kylkikaarien alareunaan.
Muutaman puristinen jätin pitämään liitoksia ojennuksessa kuivumisen ajan.



Jahka liimaukset on tuosta kuivuneet, niin sitten liimauksien puhtaaksi hionta ja pohjusteet myös koko korin peräosaan.
Melkonen rypistys tänään mutta nyt toi ei lahoa tai homehdu enää.

Uskomattoman hienoa tekemistä; hommasta henkii aivan mieletön osaaminen ja tekemisen meininki. Kateeks käy.

Jäi hieman epäselväksi onko tuo motti alunperin lentokone- vai panssarivaunumotti. Ei muuten mutta jos on leko niin flightforum.fi ja historia osiossa ovat aika päteviä jäljittämään eri koneyksilöitä joten siinä tapauksessa olisi aika mahtavaa saada yhdistettyä tämä johonkin tiettyyn koneyksilöön.

Lainaus käyttäjältä: Peto - 06 maaliskuu, 2021, 18:50Itse en laittaisi mitään hengittämätöntä pinnoitetta puurungon päälle, kuten epokseja, vesiohenteisia pinnoitteita(latekseja).

Autollahan ajetaan todennäköisesti kuivilla keleillä, eikä se ole missään vaiheessa suuressa kosteusrasituksessa, kuten esim. vene. Eikä ilmeisesti säilytetä ulkosalla talvia? Toiseksi eikö pintamateriaali tule olemaan metallia? Esimerkiksi Suomestakin löytyy yli satavuotiaita taloja joissa on alkuperäinen konesaumapeltikatto missä huonointa mahdollista pinnoittamatonta pintalautaa ruodelautoina, silti laudat eivät ole menneet miksikään.

Enemminkin huolehtisin siitä ettei kosteus pääsisi seisomaan mihinkään vaan pääsisi poistumaan ja sallisi rakenteen kuivumisen kastumisen jälkeen.

Btw. Onko Morganeiden puurunkoja pinnoitettu millään? Itse olen siinä käsityksessä ettei ole....

Vaneri ei saa kastua varsinkaan päätypinnasta edes satunnaisesti joskus. Se ei kuiva kuten umpipuu. Ja vesi menee syvälle kapillaarisena erittäin nopsaan.

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 06 maaliskuu, 2021, 19:51Hengittävällä aineella mennään tai siis on jo menty. Kovat aineet todennäköisesti ratkee ajanoloon liitoksista ja nuo koripuut on niin ohkaista rakennetta että epoksit on aika kovalla mekaanisella väännöillä ja tärinöillä lisänä ne tulevat sadat ruuvien reiät siinä kaarien pinnassa.
Ostin aamusella Bauhausista viimeisen 3 litran pänikän Valtti pohjustetta, kun maaliskuun alku ei ole välttis mitään yleisin ulkomaalausten sesonkiaika, ja varastot on siten aika tyhjinä.

Tuo "hengittävyys" ei nyt toteudu, kun osat on vaneria. Liimakerrokset estää hengityksen varsin tehokkaasti. Toi Valtti pohjuste ei jätä juuri tippaakaan kiintoainetta kuivattuaan, eikä tiivistä vaneria. Se on puunsuoja-aine umpipuulle, joka estää pintaan kasvuston syntymistä, ei kastumista eikä oikein mitään muutakaan. Sillä käsitelty vaneri imee edelleen vettä kun pesusieni, eikä kuiva.


Se sealer käsittely olis ollu oivallinen tehdä juuri nyt tollai purettuna, koska sillon myös ruuvinreiät ja muut kolot olis saanu pinnan. Sen jälkeen se vaneri olis kestäny kastumisen myös päädyistä, nyt se ei kestä. Nyt tarttis päädyt käsitellä ohennetulla lakalla ainakin neljästi, että pääsis suunnilleen tiiviiseen...

Kiitos.
Tämä on vaunuun Merlinin osista kunnostettu moottori omalla sarjanumerollaan. Lohko, jakopää, öljypohja, nokka-akselit ja kaasutin ovat vaunukäyttöön tehtyjä. Kaikki muu kunnostettuja Spitfire, Lancaster yms. osia joissa on lentotarkastusmerkinnät. Lohkokin saattaa olla Merlinin lohkosta muokattu (kuten MK1 sarjassa tehtiin).
Useamman kerran tuota konnetta on kuitenkin muokattu ja peruskorjattu jo ennen Suomeen tuloa.

Koneesta itsestään muutama syksyllä esille kaivamani tieto:

Rolls-Royce Meteor Mk IA
S/N: Mk1A5843
M 251-15
Moottori on tullut Suomeen 21.11.1960 Englannista käytettyä ostetussa Charioteer MK 7 model B vaunussa Ps-251-16, käyttötunnit 120h.
Kuvassa vastaava sisarvaunu
Ps-351-3:


Moottori irrotettu vaunusta ja toimitettu Vammakselle osakorjaukseen ja koekäyttöön 20.8.1962:
-kaasuttimet purettu, puhdistettu ja säädetty
-kaasuttimien neulaventtiilit istukoineen, pa-pumppujen kalvot ja venttiilikoneistojen kansien tiivisteet uusittu.

Koekäyttö 1 h 28 min Vammaksella 23.8.1962, muunnettu teho 507 hv.
Toimitettu TeknV:lle 27.8.1962.

Asennettu takaisin vaunuun Ps 251-16 10.9.1962.
Vaunu siirretty AseV 5:een 8.9.1967, käyntitunnit 127,20.
Vaunu siirretty KarPr:iin 11.5.1970, käyntitunnit 132,00.

Irrotettu vaunusta Ps 251-16 sisäisen vesivuodon takia 10.11.1970, käyntitunnit 196,25.
Korjattu PsvOs/KarPr.ssa 22.2.1971:
-vasemman lohkon sylinteriputkien tiivisteet uusittu, venttiilikoneiston kannen tiivisteet uusittu, laakerit kaikissa kiertokangissa käsituntumalla väljähköt.

Asennettu vaunuun Ps 251-2 30.9.1971
- irrotettu vaurion takia vaunusta Ps 251-2 6.4.1972, käyntitunnit 250,50.
-moottorin runko poikki, kiertokanki poikki ja laakerit leikannet kiinni
-lähetetty KvälV:lle 19.5.1972 hylkäystä varten
-poistettu 30.6.1972

Tuo räjähdys ja hieman ylimitoitettu vaurioarvio, vaikkain traaginen juttu, kuitenkin käytännössä pelasti tämän moottorin.
Tuohon aikaan hylkäyksen jälkeen sotavarusteiden moottorit usein lisäksi tuhottiin poraamalla ne täyteen reikiä tai muulla tavalla rikkomalla ennen niiden ulosmyyntiä esim. huutokaupan kautta.
Tuo raju vaurioarvio on ilmeisesti käytännössä tulkittu niin pahaksi, että lisätoimenpiteille ei ole nähty tarvetta. Ja se on myyty tuollaisenaan huuokaupassa Kangasalalle josta sen ostin. Se toki on tavan mukaan seissyt ulkona sateessa huutokauppakentällä ja kosteassa varastossa mistä johtuivat nuo mittavat vesivauriot sylintereissä. Puulaatikko oli sen vaunuun menneen koneen laatikko ja siinä ei ollut suojakantta ollenkaan.
Vuoden kuluttua tulee 50v täyteen siitä kun tuo on viimeksi ollut käynnissä. Kiinnileikannuthan tämä ei sitten onneksi ollut ollenkaan, kuten ketjussa aiemmin olen todennut, vaan vauriot lohkossa ja siinä yhdessä sylinterissä mäntineen ja kiertokankiparissa.
Sisäinen vesivuoto on yleinen ongelma MK1a moottoreissa ja se asettaa vaatimuksia sylinteriputkien shimmaamiselle samaan tasoon, ja siksi tein sen sillä pieteetillä kuin se ylipäätään oli mahdollista.
Seuraavat Merlin ja Meteor moottorimallit olivat jo erillisillä sylinterikansilla varustettuja ja juuri tuo umpipää tekee tästä koneesta erikoisen.

Puukäsittelystä vielä sen verran että pohjuste hengittää ja se on käytännössä laho- ja homeenestoaineella höystettyä puuöljyä, mikä on auton puurungoissa yleisesti käytetty aine. Pohjusteessa on ne lahosestoaineet mitä epoksesisaa ei ole. Reunat käsitellään kuten muutkin osat, eikä ne vaadi mitään erityistoimenpiteitä.
Epoksin teho menetetään samalla kun siihen tulee ensimmäinen reikä ja niitähän noihin puuosiin tulee satoja siinä vaiheessa kun koripeltejä aletaan kiinnittämään.
Epoksi vaatii muös topcoatin sulkemaan mm. ne kaasu- ja kovetehuokoset.
Siksi et lakalla suojattua puurunkoa autokäytöstä löydä, usein niissä ei ole suojausta ollenkaan jotta puu pääsee hengittämään,  suojaukset pohjusteellla ja puuöljyillä, eikä veneiden kansitasojen ja kansilevyjen sekä autonrunkojen vertaaminen toisiinsa toimi muutenkaan, autoa ei yleensä säilytetä vedessä tai trailerin päällä saatikka talvella pressun alla ulkokosteudessa. Lisäksi ne sadat reiät mitä siihen auton runkoon hakataan suojauksen jälkeen peltien kiinnitysvaiheessa. Silloin ei epoksit ja sealerit enää toimi.

Mulla on ollu eka täysmahonkinen pirtu/ht-vene vuonna 1992, jonka kunnostin silloin kevään aikana mereen uponneesta ja siellä jäissä ja pohjassa talvehtineesta raadosta. Se oli lisäksi maannut taivasalla kaksi vuotta, puolillaan merenmutaa ja ravistunut sekä harmaantunut pahoin trailerilla seistessään. Toisesta kyljestä puuttui kolme 250mm leveetä mahonilankkua 3 metrin matkalta kokonaan, kun jäät oli vieneet ne mennessään.
Se oli Telva Weekend 1950 luvulta, suojasin sen Ovatrol 1 ja 2 öljyllä ja se löytyy tällä hetkellä Oulun seudulta ja on ainoa vesillä säilynyt täysmahonkinen ja runkolankkujen puskusaumoilla oleva yksilö siitä 92kpl sarjasta, mitä niitä pääasiassa Jenkkeihin vientiin täällä Suomessa tehtiin.

Mutta tämä puunsuojauksesta autoissa, venejutuille sitten oma ketju jos tarvetta on.