Oldtime Cruisers Car Show & Cruising, Åland 22.7.2023 - Kuvia

Aloittaja 1320, 22 heinäkuu, 2021, 10:16

« edellinen - seuraava »

1320

Viime viikonloppuna käytiin Maarianhaminassa katsomassa sikäläistä tapahtumaa. Lähtö aikaisin lauantaiaamuna ja Turusta laivalla Ahvenanmaalle. Paikanpäällä kurvailtiin ekaksi raviradalle katsomaan ulkoilmanäyttelyä, jonka jälkeen harrastettiin vähän omatoimista cruisailua ympäri saarta.
Illan Cruisingiin järjestäydyttiin taas raviradalle, josta autoletka suuntasi kohti keskustan cruisinglenkkiä. Tuo olikin hieno, kun autoja tuli kokoajan vastaan niin ei tarvinnut jalkautua mihinkään, vaan paikalla olevan kaluston näki sopivasti siinä cruisaillessa.

Illalla käytiin vielä kuuman päivän jälkeen virkistäytymässä uimarannalla ennen suuntaamista telttailemaan Oldtime Cruisersin tallin pihalle. Sunnuntaina päivällä ajeltiin taas laivaan ja illalla Turusta kotiin.


Oli mulle eka kerta kyseisessä tapahtumassa, mutta ei varmasti jäänyt vikaksi. Hienoja autoja oli Åålannin harrastajilla, ja nähtävää riitti koko päiväksi. Tällä kertaa oltiin liikkeellä kaverin '65 Wildcatilla joka oli loistovalinta koska avoautokelit oli nyt parhaimmillaan.

Tuossa satsi kuvia näyttelystä ja cruisingista, sekä autobongauksia kaupungilta, kalustoahan liikkuu ympäri kaupunkia runsaasti koko viikonlopun ajan. Oldtime Car Show & Cruising 17.7.2021



Tradition Never Goes Out of Style!

1320

Tänä vuonna lähdettiin taas käymään Maarianhaminassa samalla rytmiryhmällä kuin viimeksikin, tosin nyt oli vielä yksi kaveri lisää matkassa mukana. Hauskaa oli ja hienoa kalustoa riitti katseltavaksi niin näyttelyssä kuin Cruisingissakin (vissiin noin 400 autoa lähti illan cruisingiin)...

Iltabileissä Bamboo Bombers soitti erittäin hyvin ja koko rahan edestä, taisi soitanta loppua joskus kolmen jälkeen aamuyöllä.  :cheers:  Niin ja ei se toinenkaan bändi eli Danny T And The Sirens huono ollut!

Hieno reissu oli, eiköhän ensi vuonna tule lähdettyä taas...

Kuvia: Oldtime Cruisers Car Show & Cruising 2022



Tradition Never Goes Out of Style!

1320

Tänä vuonna tuli taas käytyä Maarianhaminassa, rytmiryhmä oli sama kuin pari vuotta sitten ja ajokiksi valikoitui kaverin avo Wildcat kuten aikaisempinakin vuosina. Tällä kertaa lähdettiin tosin jo perjantaina illalla Naantalista ja saavuttiin Långnäsin satamaan joskus aamuyöllä. Muutaman tunnin unien jälkeen päästiin raviradalle sisään autonäyttelyä varten eli tällä kertaa alueella kiertelyyn oli hieman enemmän aikaa kuin edellisillä kerroilla.

Kalusto oli hienoa ja sitä oli melko runsaasti. Alueen kiertelyn jälkeen käytiin syömässä ja cruisailtiin hieman keskustassa ennen järjestäytymistä illan Cruisingia varten. Se starttasi tuttuun tyyliin raviradalta ja suuntasi keskustaan.

Illalla käytiin lämpimän päivän jälkeen uimassa ja sitten suunnattiin Oldtime Cruisersin tallille iltabileisiin. Eka bändi taisi mennä ohi, mutta se ei oikein minun tyylistä musiikkia ollutkaan, illan toinen bändi eli Shorai Shorai soitteli Hurriganes covereita johonkin aamukolmeen asti hyvällä asenteella.

Sunnuntaina teltassa hyvin nukutun yön jäljiltä ajeltiin laivaan ja kotona oltiin illalla. Hieno tapahtuma taas kerran, ensi vuotta odotellessa. 8)

Oldtime Cruisers Car Show & Cruising 22.7.2023






Tradition Never Goes Out of Style!

signet

Vuodesta 2001 käyty joka kesä paitsi nää koronavuodet ja tää ja viime vuosi jäi töiden takia väliin, eli viimeiksi käyty 2019.Ne tallibileet on ollut kyllä super mahtavia.Siellä on kyllä koko saari mukana kattomassa cruisingia,vanhainkodistakin on asukit kärrätty pihalle tsiigailemaan letkaa.
...kun sai niin  halvalla...meissä jokaisessa asuu pieni sulo vilen...

1320

Totta, cruisinglenkillä siinä rantapätkällä on tienvierustat parhaillaan ihan mustanaan ihmisiä.
Tallibileistä samaa mieltä, hyvä meininki ollut aina ja hyvät bänditkin.


Ylipäätään jos joku miettii lähtemistä niin suosittelen erittäin vahvasti, yksi kesän mukavimpia tapahtumia.
Tradition Never Goes Out of Style!

signet

Tuolla kun on cruisingit vain kerran vuodessa niin ei ole inflaatiota tapahtunut,kuten monen kylän tapahtumissa on.Moneen kylään kerran kuussa on liian usein.Sitä aina voi ajatella,että en nyt jaksa tässä kuussa vielä lähteä/kasata autoa valmiiksi/tms. syitä, kun voi mennä sitten ensi kuussa, ja yhtä äkkiä ei kruisingeissa käy kuin muutama auto.
Tuosta tapahtumasta kun vielä tietää ensi vuoden päivämäärän kalenteriin katsomalla.Se on aina ollut heinäkuussa, se viikonloppu joka on lähimpänä heinäkuun kahdettakymmenettä päivää.
Olen laittanut sen aina firman lomakalenteriin itelle ja puolisolle (ainoaksi) vapaaksi kesällä to-ma,mutta nämä työntekijöiden kesälomat,sairaslomat,pekkaset ja asiakkaiden vaatimukset kiilaavat aina yrittäjien vapaiden edelle.Vaikka se ois vaan yksi pitkä vkl, ja tiedossa vuoden etukäteen.
...kun sai niin  halvalla...meissä jokaisessa asuu pieni sulo vilen...