Ruhalan Romun muita rojekteja

Aloittaja juhapih, 17 kesäkuu, 2020, 10:28

« edellinen - seuraava »

juhapih

No sitten lauantaina katosi irroitellut kattopalat.

Jäljelle jäi noi runkopuut.



Pyhän hommana oli toisen lappeen purku.

Alotin pudottamalla tuvan katosta puolet. Aikoinaan tuossa oli pirttipöytä.
Pistin tuon pieniksi paloiksi, kun meni sahoista ketjut huonoiksi.



Sitten irrottelin räystään. Jäi naulan varaan roikkumaan.



Kävin kotosalla terottamassa sahat ja taas jatkui pahan teko.

Sitten lähti katto sängyn päältä. Tuon kohdan kattotuolien päät kurkihirressä olivat ihan lahot...



Sitten putosi vielä keskiosa. Se piti sahata räystäältä, koska oli myös ylhäältä lahot kattotuolit.



Tupa näyttää nyt tältä.



Ja toisesta suunnasta taas tältä.



Takka on vaarin aikoinaan muuraama. Jäi silloin 60-luvulla pinta kesken, joten tein sen 30 v myöhemmin. Nyt ei ihan ehtinyt tulla 30 v täyteen valmiina. Tuo oli täysin suoralla hormilla ulos asti, aina piti varoa, ettei laita paperia tai kuusta takkaan. Vaarana oli viereisen kuusikon syttyminen.

juhapih

No nyt on hirret laputettu. Tosin ihan heti ei päästä hirsiä nostelemaan, koska naapurin konemies on saikulla...


Toyopet

Lainaus käyttäjältä: juhapih - 25 huhtikuu, 2022, 19:26No nyt on hirret laputettu. Tosin ihan heti ei päästä hirsiä nostelemaan, koska naapurin konemies on saikulla...


eikös nuo ole sen verran pieniä hirsiä, että käsinkin nostelee.  :o
Crown 1965
Crown 1971
Cutlass Cruiser
Caprice STW
Plymouth 1938-39

juhapih

No voisihan ne kanniskella, ovat pisimmillään 6 metrisiä... ja vielä edellisessä vastaavassa rempassa kanniskeltiinkin... Mutta mutta nyt on tekijöinä vain yksi, eli minä nivelrikkoineni...
Alkaa olla isäukko siinä kunnossa, että tassuttelee kirkonkylän kerrostalossa (vihdoinkin) ja sukulaismiehet ja tutut raihnaisia.
Eilen poikkesin moninkertasen talkookaverin tykönä... kädet turvoksissa koronapiikin jäljiltä... ei saa sormenpäitään peukaloihin.  :o

Eli hieman heikossa hapessa kaikki... Mutta vanha iskulause: "Koneella kevyseti" pätee yhä...

Toyopet

Aa, no ihan ymmärrettävää.
Crown 1965
Crown 1971
Cutlass Cruiser
Caprice STW
Plymouth 1938-39

juhapih

Ehdinpäs pikkuisen talliin koplaamaan...

Vaihdoin Eagleen alavesiletkun, kun edellinen alkoi vuotamaan ylemmästä liitosestaan. Tuo uusi torniklemmari jotenkin mulkkas tuota litistynyttä letkun päätä... Kun en muistanut tilata tähän Ameriikasta uusia..  >:D  Tuo toinenkin on käytetty.



sitten toinen vuotaja on tuo kiihdytyspumppu, ilmeisesti.Tuohon pitäisi olla osa. Noissa on hieman eroja, toivottavasti kahdessa korjaussarjassa olisi edes yksi oikea.



Koplasin noihin SCReplican pyyhkijöihin kumit paikoilleen.

Ja maalasin nuo Ameriikasta tulleet uudet konepellin topparien rungot korin väriseksi, kuten ne kuuluukin olla.


juhapih

Ny o katon jämätkin poissa.




Sitten vielä kehikko...

juhapih

Taas on tehty projektien hankintamatka...

Uuteen koneeseen 63 Classiciin, ehkä...


seevu

Huh. Hurjaa projektointia! Luin tämän (lähes) yhdeltä istumalta. Hienoa duunia!

BTW: Ollaan oltu samaan aikaan Raumalla (about 92-96) opiskelemassa. Ensin aloin miettimään, että onpa tuttu nimi, mutta tuo Borgward niittasi homman kasaan ;D

-Jake-

juhapih

Juu Isabellalla poikkesin pari kertaa Raumalla opiskeluaikana, 94-98..

Noita projekteja on tullut hommattua ja laiteltua...  :P

juhapih

Lauantaina sain purettua hieman...käsin, kun en jaksanut ootella konemiestä...  :-[





Bada bin bada bum...





Kun kärriin jäi tilaa, niin hieman vielä rikoin paikkoja...



Hirret meni navetan parveen säilöön...

Rusty

Mihin hintaan tuo kehikko vaihtaisi omistajaa?  :P
Ah, ahtaita aikoja.

juhapih

Ei, kun menee käyttöön...

juhapih

Oli taas lyhyt työpäivä. joten purkutyömaalle.

Yhdellä seinällä oli vaan pitkiä ja muilla pätkiä hirsiä, joten homma sujui nopsasti...





Ja matkantekkoon... Vaan ei tuolla ekan kuvan ryssänkuormalla...käänsin toki hirret oikeaan suuntaan.



Seuraavat varvit onkin kolmella seinällä koko pitkiä keppejä... Ja yksi hirsistä on melkein tuplasti paksumpi kuin muut.. Onneksi siihen saa peräkärrin viereen.

juhapih

Tuo peräkärri on tehty -70 vuonna tuommoisen Kölnin Fordin etuakselista ja kipistä.  Vaari oli purkanut Väärinmajan Meijerin auton ja teetti 50-luvun lopulla ekan kärrin siitä. Etuakseli oli siinä käytössä. Kärri oli sopiva harmaan  ja punaisen pikkuverkun perään. Siitä tuli isompi, kun traktori kasvoi IH 434:een 1969. 90-luvun alussa kärry oli täysin laho. Purin puuosat pois ja tein rungon päälle telineen, laitoin sen päälle Opel Rekord Coupen ja menin Ruoveden Kumikorjaamolle ja hiekkapuhalsin kummatkin... Kärrin maalasin ja tein uuden lavan ja korjasin laitoja...