'72 Ford Consul 302 Cid

Aloittaja 1320, 12 helmikuu, 2022, 00:47

« edellinen - seuraava »

Lerssinen

Ei sillä että huvittais tuo öljypullo p:n vieressä  ;D

1320

Etujarrut tosiaan puolsi hieman, tutkin niitä mutta kaikki näytti toimivan kuten pitääkin. Putsauksen ja liikkuvien osien rasvauksen jälkeen puoltaminen hieman väheni mut ei kadonnut kokonaan.

Koeajollakin käytiin siirtokilpien voimalla.






Varailin sitten leima-ajan eiliselle eli tiistaille, joten maanantaiksi hain siirtolaput että saan ajettua auton himaan, duunista kun en olis kerennyt enää autoa vaihtamaan ennen leima-aikaa. Heti kun lähdin tallin pihalta niin hihna alkoi taas ulvomaan ja latausmittari näytti kohtuu vajaata lukemaa, joten käännyin ympäri ja takaisin tallille. Tallikaverin kanssa oikaistiin hieman laturin linjausta ja kiristettiin hihna, ongelma korjaantui, ainakin hetkeksi...

Pääsin Kehä III:lle niin hihna alkoi ulvomaan uudestaan, ajattelin että kai tuo kotiin asti kestää kun matka ei ois enää kovinkaan pitkä ollut. No hetken päästä hihna lensi pois paikoiltaan, onneksi huomasin sen heti ja kaarsin sivuun niin motti ei päässyt keittämään. Hihnapyörät oli syöneet hihnan melko huonoon kuntoon (hihna taisi sittenkin olla vähän turhan leveä), joten heitin takakontista vanhan hihnan paikalleen ja loppumatkalla ei ollut enää ongelmia.


Tiistaina sitten leimalle. Jarrut kelpasi hyvin kuten koko muukin auto ilman huomautuksia, eli nyt saa parivuotta ajella. 8) 
Hyvin tuntuu toimivan vaihteeksi ja tänään kun kokeilin niin ihan hyvän matkaa piirtää mustaa viivaakin tarvittaessa... ;)


Tradition Never Goes Out of Style!

Rusty

Aika tavalla se näyttää käryttävänkin.
Ah, ahtaita aikoja.

palontie

Tämä Ford on kyllä sairaan hieno!
Eniten vituttaa kaikki.

Rusty

Bongattu Kiikalassa.  :+1: Olisko ollut 12,654 näin ulkomuistista..?
Ah, ahtaita aikoja.

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: palontie - 30 heinäkuu, 2022, 14:31Tämä Ford on kyllä sairaan hieno!

"Sairaan hieno Ford.."

Ihan terveen oloinen kaverihan tuo on.. :thinking:
Kivasti dissasit 1320:ä.. ::)
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

FuryIII 71

Lainaus käyttäjältä: Rusty - 13 elokuu, 2022, 18:05Bongattu Kiikalassa.  :+1: Olisko ollut 12,654 näin ulkomuistista..?

Fileerauksen fb-päivityksen (tai viimeisimmän jonka näin), ni tais kuitenki olla 2s enempi. Vai paraniko vielä siitä noin paljon?  :o
1965 Plymouth Valiant, 225+three on the floor.
1979 Oldsmobile Delta 88,  350+350 "Kaljataksi".

Parhaat makkarat on vyötäröllä.

Rusty

Juu, 14,654 se oli. Tai jotain.  ;D
Mulla taitaa olla pieni renkaanlämmityspätkäkin ko. laitteesta.
Ah, ahtaita aikoja.

1320

Lainaus käyttäjältä: Gary Grand - 13 elokuu, 2022, 18:08"Sairaan hieno Ford.."

Ihan terveen oloinen kaverihan tuo on.. :thinking:
Kivasti dissasit 1320:ä.. ::)

:))  :))
No jaa, onko tässä kukaan kovin terve kun käyttää kaiken ajan ja rahan näiden rotteloiden parissa. ::)



Leiman jälkeen on tullut ajeltua jonkin verran, ja aika hyvin tuntuisi pelaavan. Eipä oikeastaan mitään isompaa laittoa ole ollutkaan, jotain pientä toki niinkuin aina "uudessa" autossa on.


Kiikalaan tosiaan päätin ilmoittautua Streetmania ajamaan, koska täytyyhän autolle aikakortti saada. Slicksejä mulla ei ole, kun niitä ei 14 tuumaisina joka puun oksalla kasva joten katurenkailla täytyi mennä. Odotuksia suorituskyvyn suhteen ei sinänsä ollut, tiedossa oli että aikaisemmin auton paras aika vaparina oli vissiin matala 15, eli sen alle nyt ainakin pitäisi päästä...

Renkaiksi laitettiin tallissa odotelleet 205/75/14 C-renkaat, joiden ominaisuuksista oli tiedossa että ovat liukkaat etenkin märällä, mut ajattelin että kuivapito lienee kuitenkin loppuunsuditeltuja Hakkapeliitta 10 renkaita parempi. ;D  Jariha pisti renkaat vanteille ja lähdin kokeilemaan teollisuusalueelle miten rengas pitää.




Pikaisen testauksen tuloksena oli noin sadan metrin mustat viivat, toki hyvin varovasti lähtemällä sai auton kohtuullisen pienellä sutimisella liikkeelle, mutta tietysti ekaan 60 jalkaiseen tuhrautuu melko paljon aikaa...

No, lauantaiaamuna oli lähtö kohti Kiikalaa, olin pakannut edellisenä iltana kontin täyteen työkaluja ja muuta mahdollisesti tarvittavaa roinaa. Fileeraus liittyi huoltoauton roolissa matkaan Petikosta ja sitten ajeltiin peräkkäin kisapaikalle. Perillä kävin hakemassa kisanumerot sun muut paperit kisatoimistosta ja kisakatsastuksestakin selvittiin, joten sitten vaan line uppiin odottelemaan ajovuoroa.




Tämä oli tosiaan eka kerta kyseisellä autolla radalla joten auton käyttäytymisestä, vaihteiden vaihtokohdista tai muusta ei ollut tietoa kun ekaan lähtöön valmistauduttiin. No, burnismontussa kolmonen sisään, kytkin ylös ja renkaat lämpimäksi. Sitten valoihin ja line lockilla varmistus että auto pysyy valoissa paikallaan eikä valu punavaloon. Koitin lähteä varovasti liikkeelle (kakkosvaihteella, ykkönen on tosi lyhyt), mut nostin kytkimen hieman turhan nopeasti, tuloksena karsea rengastärinä ja pakko hieman höllätä kaasua vaikka en ehtinyt sitä vielä pohjaan asti painamaankaan. Vasta kakkosvaihteen loppupäässä sain kaasun pohjaan, sit vaihto kolmoselle ja nelosella maaliin, kierrokset maalin kohdalla oli just tapissaan nelosvaihteella.

Ekan lähdön tuloksena 14.722 & 155 km/h. Eli päästiin aikaisempien ennätysten alle, mutta 60FT aika oli kamala, 2.623...




Tokaan lähtöön oli tarkoitus lähteä varovaisemmin liikkeelle jotta vältytään rengastärinältä. No se ei onnistunut vaan lähtö oli ihan samanlainen kuin ekalla kertaa, tuloksena myös lähes identtinen aika, 14.747 & 151 km/h, ainoa ero että vaihdoin tässä lähdössä neloselta kutoselle ennen maalia (kun vitosvaihde ei suostu menemään päälle).




Välissä taas jäähdyteltiin vähän aikaa, sitten kolmanteen lähtöön. Nyt onnistuin nostamaan kytkimen todella rauhallisesti ja painoin kaasun hitaasti pohjaan, tuloksena huomattavasti parempi lähtö ja 60FT aika parani lukemaan 2.438 (joka ei toki siltikään hyvä ole). Maalissa tuli nelosella kierrostenrajoittajakin vastaan, jälkeenpäin ajateltuna olis kannattanut vaihtaa kutoselle niin ei olis tarvinnut nostaa kaasua. Lähtö oli kuitenkin senverran parempi että aikakorttiin tuli 14.654 & 146 km/h.




Tässä kohtaa oltiin jo senverran pitkällä iltapäivässä, että ajattelin että todennäköisesti enää yhden kerran ehtii ajamaan kisaluokkien välissä. Vikassa lähdössä oli tarkoitus lähteä samalla lailla varovasti kuin edellisessäkin lähdössä, mut loppupäässä vaihtaa kutoselle ja saada ennätystä parannettua.
Lähtöön koitettiin satsata laskemalla rengaspaineita, takakumeissa kun oli aikaisemmin melkein 3 baria ilmaa, nyt laskin ilmanpaineet 1,5 bariin, tarkoituksena saada paremmin pitoa ja ehkä jopa estää perän pompotusta. Viivalta kun nostin kytkimen niin pito irtosi saman tien, kiskaisin kolmosen tupaan ja sutiminen vaan jatkui. Eli vikasta lähdöstä ei paljoa kerrottavaa jäänyt. ;)




Mitään ei varsinaisesti mennyt rikki, ainoa korjaus mitä tehtiin päivän aikana niin jakajan sisältä sytkämoduuliin menevistä johdoista yksi oli viittä vaille poikki ja katkesi kun koskin siihen. Onneksi kaverilta sai lainattua tarvittavan kuusiokoloavaimen ja Fileerauksen P100:sta ryöstettiin uusi johto ja liitin koska niitä ei kumpiakaan ollut matkassa mukana.

Tuossa videolla mun kaikki lähdöt, pari ekaa myös In Car kuvalla varustettuna... Kiitokset @fileeraus näistä videoista ja muutenkin avusta, ei tästä olis yksinään mitään tullut!  ;)



Neljännen lähdön jälkeen pakkailtiin kamat kasaan ja ajeltiin grillille syömään. Syödessä kaveri sit soittelikin, että pääseekö kyytiin Nummela Cruisingiin. Käytiin poimimassa kaverit kyytiin ja letka-ajelun päätteeksi vähän lämmiteltiin rengastakin parissa paikkaa. ;)


Hauskaa oli käydä kiusaamassa Fordia varttimaililla, tulokset oli aika odotetun kaltaiset eli ensimmäinen 60 jalkaa on se haastava kohta johon aikaa tuhrautuu paljon, sen jälkeen vetoja on kohtuullisesti. Loppunopeuskin antaa osviittaa siitä että vaparina en pidä 13 sekunnin aikaa missään tapauksessa mahdottomana jos lähdön saa hierottua kohdalleen.

Parin viikon päästä olis Vesivehmaalla mahikset päästä ajelemaan, sinne voisi ilmoittautua. Todennäköisesti menen liukastelemaan noilla samoilla renkailla kuin nytkin, mutta pitää hieman testata kadulla eri ilmanpaineiden vaikutusta lähtöön (3 bar paineilla pomputtaa perää herkästi ja 1,5 bar paineilla sutii, siitä väliltä löytyy varmaan jonkunsortin kompromissi). Ja illalla huomasin että vitosvaihdekin lähti toimimaan, olisko vivustossa ollut jotain häikkä ja nyt palaset loksahtaneet paikalleen. Eli kaiken järjen mukaan tuosta 14,65 ajasta pitäisi olla helppo parantaa.
Tradition Never Goes Out of Style!

Camino79

Tokko sinne sais mahtumaan karvan korkeampaa kumia vaikka 15"sena ni riittäs nelosella hööki maaliin asti?
GM only 😉
+Pihatraktori :D

1320

Lainaus käyttäjältä: Camino79 - 15 elokuu, 2022, 18:18Tokko sinne sais mahtumaan karvan korkeampaa kumia vaikka 15"sena ni riittäs nelosella hööki maaliin asti?

Vähän isompi rengas mahtuis pyörimään kyllä, mutta tähän sopivia 15" vanteita ei mulla ole yhtään. Jossain vanhassa Mersussa vissiinkin on sama jako (5x112), niissä on ollut sellaista perus peltivanteen näköistä vannetta, sellaiset voisin ostaa jos tulis jossain sopivasti vastaan...
Niille vanteille voisi sitten etsiä jotkut sopivankokoiset slicksit niin saisi pitoja lähtöön. Mun mielestä välitystä ei kannata pidentää korkeammilla pyörillä, siis ainakaan jos on pitävät renkaat alla, niin saa lähdön mahdollisimman ripeäksi. ;)

Tietysti nyt katurenkaista puhuttaessa, niin joku 205/80/14 tai 215/75/14 voisi mahtua pyörimään, ja niistä vois olla hyötyäkin nykyisiin verrattuna...
Tradition Never Goes Out of Style!

Camino79

Meinasinkin että jos sais siitä ykkösestäkin käyttökelpoisen, että laittas ihan vaikka 225/70/15 kumia tms  ;)

Ja kyllähän noita mersun peltejä löytyy joka nurkalta  ;D
GM only 😉
+Pihatraktori :D

stana

Volkkareissa on kans 5x112 jakoa, ainakin t4 trp ja passat?

Camino79

Et varmaan passaa mesestä paremmin  ???
GM only 😉
+Pihatraktori :D

Rusty

Täältä löytyy W123 mersuun sekä pelti-, että aluvannetta.  :)

Nää on kyllä muistaakseni 14 tuumaisia..
Ah, ahtaita aikoja.