Samulin kaikenlaiset kattilat

[samulis]

Näemmä kolme vuotta roikkunu taustalla ja lueskellu muiden rakenteluita. Jos sitä kirjottais omistakin häkkyröistä, nykyisestä ja menneistä, markoista ja penneistä. Aloitetaan jostain puolesta välistä, hypellään sit eteen ja taakse.

Säästin moottoripyöräilyn varttuneemmalle iälle kun nuorena olis menny henki, oli sen verran holtitonta touhua. Viitisen vuotta sitten ostin 1975 Vespa Primaveran kun todella halvalla löytyi. Vespa oli valmiiks viritetty, 133cc plus tehoputki ja lapsekkaasti ajattelin että olen turvassa valmiiks viritetyn kanssa. Kotimatkalla kuoli sytkän puola mut olipahan kevyt potkia kotia. Kortti tuli ajettua kaverin "opettamana" ja pääsin tien päälle laillisesti.


Ajelin ahkerasti kaikki arki ja hupiajot ja samalla korjailin vekotinta kesän verran. Varaosia saa kuin Miniin konsanaan, osista voit koota monta erillaista, millaista sitten mieli tekeekään. Parhaat ja tehokkaimmat etujarru kengät oli huikeat 18€ ja lopputuloksena oli yhtä surkeat jarrut. Etuiskari vaihtui "coilover" malliseen ja nyökkiminen ei kadonnut mihinkään. Luokattoman huonot valot, mysteeriset sähköt mm. takavaloina oli 6v ja 12v polttimot sekasin, kulunut vaihteiston joulukuusi potki kolmosta ja nelosta vapaalle, onneton alusta ja isoimpana ongelmana pieni koko sai innon kuivumaan ensimmäiseen kesään. Primavera on alunperin 50cc ja 15 vuotiaalle Italialaiselle tehty, ei 187cm hujopille. Jatkuvat alaselän säryt kertoi että kilometrit tämän kanssa oli täynnä. Nopea matikka sanoi että jos tän päästää laukalle on pihassa 20 kertaa kalliimpi laite eikä sille löydy riittävän hullua ottajaa, parempi ostaa valmiiks nopeampi.
Viripuoli olikin jotain muuta, Primoilla on ajettu kilpaa 60 luvulta ja pyörään sai kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaiken näkyvän hiilikuidusta, koneeksi +400cc ja 80hp, alustaan ja jarruihin saa menemään helposti tonni per artikkeli. Lopputuloksena olis ollu 80hp ja 60kg painava vekotin jolla karkaa muilta hytti pystyssä.

Samaan aikaan korjasin kilpaa 106 Rallye:tä. Jostain syystä luulin että haluan hauskan etuvedon ja etsin 106 Rallye S1 tai Honda CRX:ää. 205 GTI oli joskus pihassa mutta niiden hinnat oli jo karannu. Liityin naamankirjan Pösö ryhmään ja joku tarjos halvalla perunasäkiltä näyttänyttä S1 jonka osa lista oli messevä.
Autoon oli asennettu tuliterä N ryhmän alusta, Satchell shifter erittäin hieno suora vaihdekeppi jonka vaakakeppi meni suoraan tulipellistä laatikkoon ja tuhos synkrot hetkessä. Koneeseen oli rakennettu 1.4 alakerta, kiukkuisempi nokka, koko putkisto, CBR600 läppärungot ja Microsquirt ohjaamaan. Ruostetta ei tietenkään ollut kuin pari peukalonpään kokoista pistettä takalokasuojien sisäseinissä eli noin puolenmetriä per puoli kun vähän kaiveli.





106 laatikot on kaikki samoja lasista valmistettuja, peränvälitys vain vaihtuu mallista riippuen. Tähän oli asennettu 206 laatikosta pidemmän vitosvaihteen rattaat, vakio kun kiertää matkavauhdissa pitkälle yli neljä tonnia. Rattaiden kavennus oli tehty rälläkällä hioen eikä ihme että viitosvaihteen rattaat irtos kiihdyttäessä ja teki koko laatikosta selvää. Uus, remontoitu aski ei montaa kymppiä maksanut ja löysin Englannista käytetyn Torsenin lukon joka asennettiin samalla vaivalla. Myyjänä oli hankalin kauppias kehen olen törmännyt, ei myynyt ulkomaalaiselle, ei vaikka olisin järjestänyt noudon, eikä skotti kaverin faijalle Skotlantiin. Kaveri pyysi sitten paikallista kaveriaan ostamaan ja laivaamaan murikan tänne. Vanhasta askista piti säilyttää molemmat akselit, 4.54 peränvälitykset oli naitettu näihin.



Hauska ja pirteä, ampui liekkiä putkesta ja äänimaailman oli nannnaa kun pieni kone parkui kahdeksantonnia läppärunkojen huutaessa hoosiannaa. Eka lukollinen etuveto millä olin ajanu ja oli huikeaa taittaa mutkaan kun tuntui et imee sisäkurviin ja kovenpaa pitäsi vaan mennä. Mutta 280tkm raskasta kilometriä tuntui, auto oli viettänyt paljon aikaa radalla ja saanut kenkää jokaisen omistajan toimesta.

Molemmat oli vanhoja ja väsyneitä, kumpikin hajos kilpaa, yhden paikan kun sai kasaan niin toisessa vehkeessä hajos jotain muuta. Vuoden verran jaksoin, jostain syystä kaveripiiristä löytyi molemmille ottaja ja ostin 08 Honda CB 600 Hornetin jonka kanssa seuraava kesä meni päänsäryittä, jännittävin asia oli öljyjen vaihto ja vanhan kumin poltto. Ekaa kertaa poltin ja että oli lapsellisen kivaa.

[samulis]

Hondakin oli pieni pitkälle, melkein ku monkeyllä ajelis. Ja isoja pyöriä ei oikein tuuppaa saamaan kuin isoilla moottoreilla ja tykkään moottoripyörän näköisistä moottoripyöristä niin etsin ja löysin kolmannen kesän pyöräksi muskelin, Suzuki GSX 1400.



Etsin klassista sinivalkoista, mutta kun tämä tuli myyntiin niin meni yöunet. Pyörään oli asennettu Power Commander, koko putkisto ja tärkeimpänä Yoshimuran virinokat.
Vakionokat mahtaa olla pyöreät kun virinokat oli 220°. Vääntöä piisas, 160nm ja 150hp koneesta vakion 107hp ja 128nm sijaan. 1500rpm oli jo yli 100nm käytössä. Edellinen omistaja kertoi tulleensa vaimo ja kamat kyydissä Saksassa 260km/h ja mitä vitosella koitin niin 230km/h veti vielä sellaisella raivolla että taatusti laukkas sen 260km/h, yks vaihde jäi vielä reserviin. Äänet oli todella miehekkäät, matalaa ison koneen murinaa eikä edelliskesän hammasporan vingutusta, kaverin koeajaessa ei tarvinu peiliin kattoa kun kuuli kaukaa jo pyörän lähestyvän. Vaan painoihan se, parit hikiset tilanteet kävely vauhdeissa ja muksahti se lopulta paikaltaan. Duunikaveri seisoi selän takana ja tuli auttamaan vasta kun olin laskenut moottorin varaan ja naarmuttanut kytkinkopan.

Miehekkäässä pyörässä oli puolet halvemmat vakuutukset kuin edellisessä 600 Hornetissa. Tosin kulutus korjas senkin säästön, nätisti ajaessa meni kohtuullisella mut hapettaessa tuplas kulutuksen, isokin tankki muuttui äkkiä pieneks.
Vääntö korruptoi todella nopeasti, kyykkyjä oli kiva kiusata niin valoista kuin vauhdissa ja hetken päästä ne tuli tuhatta ja sataa vinkuen ohi. Mutta käyttis laukes ja uusi piti saada niin jostain piti luopua. Tätä on jäänyt ikävä, joka kerta tällaisen nähdessä pitää käydä lupaamassa itelleen et "tällainen tulee vielä".

[Janne-Pekka]

Hyvää tarinaa. 

[Pande]

106 Rallye

Tämä oli jo uutena jotenkin mieleenjäänyt ja kiinnostava malli. Pikku"sportti" suht riisutulla varustuksella.

Ainakin yksi henkilö osti tuollaisen uutena ja teki N-ryhmän kilpuriksi osallistuen Jyväskylän Suurajoihin muistaakseni useammankin kerran ja maaliinkin pääsi. Vielä silloin oli mahdollista harrastajalla osallistua kohtuullisilla kustannuksilla samoihin skaboihin maailman huippujen kanssa.

[samulis]

Viimeisillä ajoilla Suzukin kanssa kävi noutaja niin lähellä että kun pyörä oli myyty, pakkasin kamat ja päätin etten enään pyörää osta. Kehä III itäpäässä, Porvoon motarin jälkeen on liikennevalot joihin pysähtyessä takana tullu täysperä ei pysähtynytkään vaan humahti ohi täyttä vauhtia samalla kaistalla niin että väliin jäi muutaman sunnuntai hesarin verran. Ei tullu edes paskat housuun kun meni niin tilttiin. Tolosen Hesen perään ajoi henkilöauto 60km/h. Musta ei olis jäänyt mitään 85km/h puhaltaneen täysperän keulakoristeena. Puistattaa vieläkin.

Noh, annas olla, kaverin kanssa istuttiin sydän talvella (loskapaskaa vaaterissa) kehä kessalla ja se maalas sellasia tarinoita matka endurolla ajelemisen iloista ja kuinka se on turvallisista, hitaista ja hiljaisista hiekkateistä ympäri Suomen maata. Pirulainen sai kipinän taas syttymään.
Kevät kun alkoi ni pyörähän sitä piti ostaa ja kaivaa kamat varaston perukoilta.
Joensuusta löytyi BMW R1150GSA.
Täydellinen lottovoitto, ilmoituksessa klassisen paskat lähikuvat ihme kohdista pitkin pyörää ja tekstinä vain puhelinnumero ja "soita".
Puhelu kesti pitkälle yli tunnin, pyörän toinen omistaja oli vanhempi herrasmies joka oli tehnyt kaiken ja vähän vielä ylimääräistäkin. Kaikkea tuli kahdet matkaan, penkkejä, tappeja, pakoputkistoja, sivu ja takalaukkuja, huolto ja varaosia seuraavaksi 5 vuodeksi, kolme huolto-opasta plus tottakai kaikki vanhat ja hyväkuntoiset osat.
Pääsiäisenä helli lämmin sää ja hyppäsin junalla Joensuuhun. Pyörä oli kaikkea mitä luvattu ja vielä parempi, jokaisen mutterin viereen oli kirjoitettu vääntömomentti, kytkin remontti oli tehty 60tkm kohdalla vaikka kestää sen 150-200tkm, kardaani ja perä huolettu joka vuosi, lista kaikesta "varmuuden vuoksi ja ennakkoon" tehdyistä huolloista oli pitkä. Rumahan se on kuin rullatuoli, mutta olin varma että tässä oli peliä lopuksi ikää. Talliin jäi vielä R100GSA millä oli ajettu rapiat 300tkm ja olisi menny melkein uudesta.



Pitkät kalsarit alta pois ja nokka kohti Helsinkiä. Ajoin kesämökin naapuriin, Ylämyllyn Shellille tankkaamaan kun tankkari tuli juosten ja huutaen paikalle "OOTKO HELSINKIIN MENOSSA!". Myönnettävähän se oli "Joo, se edellinen omistaja kävi eilen ja kiroili että menee aivan liian halvalla". Menihän se, lottopottiin nimittäin kuului että myyjä luopui pyörästä vaimolleen kertomalla hinnalla.

No, pyörä oli iso, todella todella iso, mukaan sai korkean penkin ja olin hätää kärsimässä jo matalan kanssa, nippa nappa sain varpaat maahan. GSA:n A eli Adventure löi lisää vettä tai siis bensaa tankkiin, 31 litraa joka nosti painopisteen poskettoman korkealle, tällainen ripakinttu oli hätää kärsimässä kun piti tempasta pyörä jalalta ja rukoiltava ettei keikahda toiselle puolelle yli.
Pyörässä oli pahamaineiset tehostetut ABS:t, aina jarrua käyttäessä tankin alla ulisi pumppu joka muuttui todella nopeasti ärsyttävästä vittumaiseksi päänsäryksi. "Plussa" oli että jos pyörän virrat ei ollu päällä niin jarrut ei käytännössä toimineet, auton jarrut on paljon kevyemmät käyttää ilman tehostusta kun tässä, jalassa on ruutia toisella tapaa. Pahan maineen jarrut oli saaneet kesken leikistä luopuvan tehostimen eli kun tunnit tuli täyteen niin jarrut lakkas toimimasta ja useampikin omistaja oli liipassut pyörän kanssa mettään. ABS oli ensimmäistä sukupolvea, hiekalla jos unohtui päälle niin oli kuin jäällä mentäis, jaloilla olis jarruttanu enemmän, jos olis ylettäny. Siihen päälle yhdistelmäjarrut kruunaamaan koko show, takajarrun jos halus lukkoon niin etunen jarrutti tosissaan, koita siinä nyt sit löysällä ajaa.

Matkapyöränä pitäis olla kuulemma lyömätön, itella puutui paikat puolessa välissä J:suu - Hki niin että piti pysähtyä jaloittelemaan ja edellis kesänä ajelin GSX:llä 11 tuntia samaa väliä ja kotiin tullessa teki mieli jatkaa, kello oli jo puolen kaks niin ei enään kehdannu. Hitto että se oli hyvä pyörä.

Alusta on uskomaton, telelever etujousitus todella toimii, pyörää pystyi paiskomaan mutkatiellä kuin spottipyörää, kaveri ei meinannut 701 KTM supermotolla keretä perässä kun pääsin tutuille laduille.

Yleensä kun pääsee uuden laitteen kanssa kotia ja kääntyy ovella kattomaan niin sitä tulee onnellisena ihailtua ja taputettua henkisesti olalle loisto hankinnasta. Tän kanssa ei, himaan kun pääsin niin tiesin et nyt tuli ostettua väärä pyörä. No eikun myyntiin, kuukaus meni ja pyörä löysi Lapista kodin. Arki ajojen lisäksi kerkesin yhden päivän mittaisen reissun ajella kavereiden kanssa hiekkateitä, purema oli saatu.

[samulis]

Tämä oli jo uutena jotenkin mieleenjäänyt ja kiinnostava malli. Pikku"sportti" suht riisutulla varustuksella.

Ainakin yksi henkilö osti tuollaisen uutena ja teki N-ryhmän kilpuriksi osallistuen Jyväskylän Suurajoihin muistaakseni useammankin kerran ja maaliinkin pääsi. Vielä silloin oli mahdollista harrastajalla osallistua kohtuullisilla kustannuksilla samoihin skaboihin maailman huippujen kanssa.

Kaverilla on museokuntoinen S1 ja siitä mä kipinän sainki. Vakio olis ollu loppupeileissä hauskempi, kapeemmat vakiorenkaat olis sallinu leikkimistä, semislikseillä toi oma meni kun kiskoilla. Hiekalla toi oma oli hulvattoman hauska, kaasulla sai ohjattua sladia ku takavedolla konsanaan.
Pösö tais olla ainut joka teki tosissaan pikkuluokkaan autoja, osia oli luokiteltu riittävästi. 205 ja 106 rallyet oli aikanaan maailmalla suosittuja pikkuluokissa

[Peto]

Toi S1 oli toinen mulla olleista Rallyestä. Tuli aikanaan varaosa-autoksi toiselle konerikkoiselle S1:lle. Ostin sen Espoosta autokorjaamolta, oli tekniikka purettu palasiksi. Seisoi vuosia, ennenkuin raaskin luopua siitä. Hyvä et on vielä elossa, noi on mahtavia pelejä ja noilla modeilla vielä parempia

[samulis]

Toi S1 oli toinen mulla olleista Rallyestä. Tuli aikanaan varaosa-autoksi toiselle konerikkoiselle S1:lle. Ostin sen Espoosta autokorjaamolta, oli tekniikka purettu palasiksi. Seisoi vuosia, ennenkuin raaskin luopua siitä. Hyvä et on vielä elossa, noi on mahtavia pelejä ja noilla modeilla vielä parempia

Auto kävi meidän välissä Turun suunnalla jossa se rakennettiin taas tieliikenne kuntoon ja puuttuvat osat korvattiin. 1.4 XSI alakerta oli halpa tapa saada ehjä kone, kallis alkuperäinen imusarja oli korvattu prätkän läppärungoilla, imusarja oli PLA:sta 3D printattu. Mukana tuli onneks alkuperäiset peltivanteet ja kevyet, peltivanteilta näyttäneet C5 alumiinivalssit semeillä.

Oli jääny korjaamolle kuulemma maksamattomien laskujen takia ja korjaamolla oli imusarja kadonnu.

Auto kävi kahdella kaverilla, toinen niistä siisti sähköt, ECUn viritykset oli sitä luokkaa että laitoin kannen takasin ja totesin että se toimii ja sillä hyvä, oma käsitys sähköistä rajoittuu väriin ja kipuun. Nykyään asuu taas Turun suunnalla, vietiin auto trailerilla ostajalle ja heppu käveli 5 minuuttia autoa ympäri haltioituneena, tyttöystävä kertoi että tällaista on metsästetty pari vuotta.

[samulis]

No hypätää välillä vuoteen 2009 ja elokuun puoleen. Maailman taloutta oli tukistettu 2008 ja se näkyi harrasteautojen hinnoissa ja tarjonnassa. Rata-ajo oli kutkuttanu jo vuosia, pikkupoikana pyörällä ajaessa hain aina optimi linjoja, milloin onnistuen, milloin turpa maata viistäen. Kortin saatua tein samaa tiellä vaikkei 1.2 Kadettista tai 1.1 mk1 Golfista ollu nopeusrajoituksia rikkomaan, niin omaks ilokseen haki linjoja ja koitti säilyttää vaivalla hankitun vauhdin. Tosin kyllä niitä nopeampiakin siunaantui ja virkavallan muistutuksia touhuista.

Kattelin kaikenlaisia vehkeitä mitkä olis sopivia rata-ajoon. Mk2 Golf oli pitkään kiikarissa, mutta radalle kun ei halua viedä kalliimpaa kuin mitä oli varaa menettää kerta rysäyksessä niin homma olis alkanu aina talven mittaisella ruostejumpalla.

Olin lueskellu brittiläistä EVO Magazinea siitä lähtien kun se ilmestyi, huikeaa tekstiä missä tylsän puisevan jargonin sijaan vietettiin neljä aukeamaa ratin takana ja sitä lukiessa maalattiin maisemat ja tunnelmat tarkasti, tuntui kuin ite olis ollu puikoissa.
Sitä lueskellessa tekijöiden omien autojen palstalla yksi toimittajista oli luopumassa omasta, vuoden rata-ajossa palvelleesta Mazda MX-5:sta tai siis Japanilaisesta versiosta, Eunos Roadsterista, samoja laitteet oli, eri nimi vaan peräkontissa. Auto oli ruosteeton, valmiiksi radalle rakennettu, lukkoperä, turvakaari, kuppipenkki vöineen, coil overit, puslat, jarrupalat ja nesteet. Ja hintaa oli kaikki £1250.

Luin ilmoituksen pariin kertaan uudestaan ennenkuin uskoin että hinta oli oikein. Yks LHD Turbo 944 Porsche oli jo haettu sumun ja ruosteen saarilta kalliin punnan aikaan, nyt valuutat oli melkein saman arvoiset. Muutenkin ajeltu bussilla ristiin rastiin niin ajatus lähtemisestä ei pelottanut. Matikkapää huusi punaisena, puolentuntia laskin matkakuluja, lento ja laivalippuja, aikatauluja ennenkuin laitoin sähköpostia autosta. No arvaa harmittiko, no kyllä, se oli myyty sen puolentunnin aikana. Se ilta meni kiroillessa.
No nyt lähde oli löytynyt, eikun ratsaamaan koko saaren tarjontaa. Paikalliset forumit auki, parhaat autokauppa sivustot (nettiauto on aika paljon parempi) ja eBay.
eBay tuntui oudolta paikalta ostaa auto, sokkonahan sitä Suomesta käsin kuitenkin joutu ostamaan, kuviin luottaen, mut silti. Tähän ikään mennessä oli kaupat hierottu aina paikan päällä, enkä ollut vielä ostanut mitään nettikaupoista.

No viikon verran naama koneessa istuttua löytyi eBaysta Eunos Roadster ja kyljissä MAZDASPEED tarrat, turvakaari, koko putkisto, nahkasisusta, turkkilaista muovikromi nauhaa, kilometrejä 80tkm, ruosteeton, FSH ja always garaged. Ihan hirveästi myyjä ei autosta osannut kertoa, ainut että oli ollut nopeampi kuin muut koeajamansa. Huuto hiihteli joissain satasissa, kympin nostoilla.
Google laulamaan ja löysin autoliikkeen ilmoituksen identtisestä myydystä autosta. Auto oli Eunos Roadster Mazdaspeed B spec MS11, todella Japanilaisen komea nimi. Sit alkoikin jännittämään, mitä pidemmälle luin, sitä kylmempi rinki alkoi kuristaa alakertaa.
MAZDASPEED oli Mazdan AMG. Koko moottori oli käsin kasattu, kansi täysin läpikäyty, kiukkuisemmat nokat, kevyemmät venat, kansi ja imusarja portattu käsin, takokamat alkakerrassa, koko putkisto rosteria ja MaximWorks valmistama ($3800), alkuperäinen ECU säädetty koneelle, kolmilapainen sintteri ja KAAZin 1.5way lukkoperä.
Hiljaseks veti, hintaa kun myydylle komeudelle oli £8900. Hienoin ja kallein NA Miata vaihtoi omistajaa £3-4000 luokassa, rakennetut turbot £3-5000, Skylinen ja Supran sai alkaen £6k.

Huutoa oli jäljellä vielä 4 päivää ja toppuuttelin itteäni että kyllä se hinta karkaa, perinteinen loppukiri tulee, en osta £5k autoa radalle vaikka kuinka tekis mieli, että tonni on se maksimi josta en jousta. Samaan aikaa piru huutaa olkapäällä että ostettava se on, maksoi mitä maksoi.
Huuto loppui yöllä suomen aikaa ja seuraavana aamuna kattomaan kuinka pitkälle hinta oli karannu, veikkasin 5 alkavaa summaa. Pettymys oli katkera, hinta oli £50 yli oman tarjouksen. No siinä sitten istu ja ruoski itteensä, taputti olkapäälle hyvin kustusta hommasta ja siitä et olis se kannattanu valvoa. Tosin lohduttelin et kyllä se olis kuitenkin huutanu ja pitkään.
No eikun kädet saveen ja ettimään seuraavaa kun parin päivän päästä kilahti sähköpostia.
Myyjä kysyi että ostanko auton korkeimmalla huudollani, voittajahuutaja oli tehnyt oharit. Kädet täristen sit vastaamaan että kyllä, £1040 juu, otanhan minä. Myyjällä taas meni pupu pöksyyn kun kuuli että olen Suomesta, sain vakuutella tosissani että kyllä, tulen ja ei, en ole hullu.

Kymmenen nettisivua auki, kilpailuta lentoliput, check. Millä Lontoosta Leedsiin, check. Ajomatka Leeds-Dover, check. Lautta Dover-Calais, check. Kaverille viesti et olitko tosissas et lähdet mukaan? Check. Laske ajoaika Leeds-Lontoon lentokenttä-Dover, check. Bensan hinta euroopassa, check. Ajoaika Calais-Tukholma, check. Rekkakuski kaverille viestiä luvatusta ilmaisesta pisteillä kerätystä lipusta Ruotsinlaivalle, check. Vakuutuksen green gard, check. Ainiin, ilmoitus työnantajalle että lähden X hakemaan autoa, check. Tammelundin liikenne oli joustava työnantaja, omaa lomaa sai tunnin varoitusajalla niin paljon kuin perse kesti pitää.

Matka iltapäivä koitti, reppu selkään ja Lontooseen, yö kentän halvimmassa murjussa, halvin lentohan oli pelipaikalla 23 jälkeen, aamulla £60 lento Leedsiin, juna ja bussi olis ollu kympin halvempia. Illalla hotellissa oli liikaa aikaa miettiä ja alkoi jännitää niin että meinasin jänistää koko hommasta kun vanhat traumat puski pintaan, mitä helvettiä sitä on tekemässä, pitääkö sitä tänne asti taas lähteä. No tänne on tultu ja loppuun asti mennään.
Aamupäivällä myyjä, vanhempi herrasmies nouti kentältä. Sanoi että työkaveritki piti mua hulluna eikä uskoneet että oikeasti tulisin. Löin nettiauton auki, viisi MX-5 myynnissä, halvin 5500€, 240tkm ajettu 90hp 1.6 ja läpi ruosteessa. Samaan aikaan Englannissa oli pari tuhatta Mazdaa kaupan ja lisää laivattiin Japanista koko aika, arvo laski ja markkinat oli täynnä eikä ulkomaalaisia kiinnostanut RHD:t.



Auto oli loistava, veti todella iloisesti, heräs 4500 jälkeen ja veti raivolla rajoittimelle. Konin keltaiset, alla Japanilaiset hävyttömän kevyet ja rumat vanteet, sisusta täynnä halpaa kromimuovia, ilmastointi ei toiminut, pakosarjassa kuulosti olevan vuoto, mutta ruosteeton, ehjä ja täydellinen, 80tkm ajettu auto.
Kytkin oli kuulemma ollu huono, oli palanu ekan viikonlopun aikana niin myyjä oli asennuttanut kunnollisen, tavallisen kytkimen. Myyjä oli säästänyt autoa tyttärensä ensiautoks, mutta vakuutukset tappoi idean. Brittiläinen systeemi pidetään kurissa ja nuhteessa vakuutuksilla. Rakentaa saat vaikka miten hurjan laitteen jos perse kestää vakuuttaa se. Etenkin nuoret maksaa kovia vakuutuksia, MK4 Supra oli £6k ja vakuutukset vuodeksi oli saman verran.
Hierottiin kaupat, juotiin teet ja tankin kautta nokka kohti Lontoota. Jälkiviisaana opin ettei kannata aikataulua rakentaa ihan yhtä kireäksi kuin keikkabussia ajellessa, vaikka olisikin kaks kuskia. Hain kaverin Lontoosta kyytiin ja laskettiin samoilla silmillä 27 tunnissa Leedsistä Tukholmaan. Yöllä kun Saksassa väsytti niin laskettiin rajotinta vasten vitosella sen 215km/h mitä auto kulki että pysyi hereillä. Opeteltiin myös ettei autobahnilla kannata päästää tankkia alle puolen. Huoltiksia on sadan kilsan välein ja seuraava olikin kiinni, ajettiin GPS avulla johonkin nukkuvaan pikkukylään tankkaamaan, kolmannella asemalla kelpas joku neljästä kortista ja saatiin 36 litran tankkiin 35 litraa menovettä. Aamulla tuli myyjältä viesti "hope all is going well, to my calculations you should be soon getting into Germany" ... "All is well, we just landed to Sweden" jonka jälkeen tuli radiohiljaisuus.

Ruotsin puolella, Helsingborgin jälkeen pitkän ylämäen päällä oli tuttu huoltis missä tiesin olevan Burger King, Antti tankkas ja mä juoksin sisälle, liian pitkä jono, ei kerkee. Lautta lähtee noin 7 tunnin päästä. Ylinopeutta minimissä parikymppiä että saadaan syötyä matkalla tunti pois ajasta, puolessa välissä, jossain ennen isoja järviä löytyi ruokapaikka eikä jonoa, paikallinen hamppariketju. Vitosen kouluruotsilla tilaamaan pöperöitä "Juu vi ska taa om stur burger tack" "Nej då taa en medium" no ei jaksettu, eikä osattu vääntää ja todettiin et anna se keskikokoinen sitten. No se keskikokoinen oli melkein lautasen kokoinen, ei saatu kumpikaan syötyä vaikka alkuun oli isokin nälkä. Hölö Mörkön kohdalla oli tietyöt ja Tukholmassa maratoni, Viikarin rannassa nähtiin takavalot kun lautta irtos rannasta, keula ympäri ja takas maratoonareiden sekaan, tiukalle meni ettei myöhästytty Siljankin kyydistä.
Laivan baarissa istuttiin tyytyväisenä kaljat kourassa, silmät seiso ja järki jäässä.

[Valde]

Jumalattoman hienoa tarinaa!

[Rusty]

Tuo Ruotsin huoltispaikka oli varmaankin Skåneporten. Siinä viikko sitten poikettiin. 

[samulis]

Auto saatiin Turun kautta kotia, sataman Tullista hain tarrakilvet ja täyttelin laput. Loppu syksyn ajot jäi 5 päivään mitä sai ajaa ilman että aloitti maahan tuonti rumbaa. Auto talliin ja kaikki halvat turkki kromit roskiin ja kanssa harrastajille joiden makunystyröitä moiset kiehtoi. Ostin kaks Cobra Monaco kuppipenkkiä kaverilta halvalla, rautarunkoisina ihan järkyttävän paskat istua ja ei ne mahtunu autoon. No kauppa kävi ja ostin käytetyn Sparcon EVOn, kinnitysraudat ja 6 pistevyöt. Talven aikana ei ollu tarkoitus tehdä muuta, jarrupalat ja nesteet rata-ajoa kestäviks.

Lueskelin Miata.net forumia ja "latest picture you took" ketjussa oli kuva konehuoneesta missä oli läppärungoilla koristeltu kone ja lause "Next, LS Swap". Laitoin privaviestiä että myytkö noi läppärungot? Mulla on ollu läppärunko fetissi pitkään, sitä kaasareiden ja läppärunkojen suoraa huutoa kuunnellessa sielu lepää. Pakko saada. Soitin pomolle ja neuvottelin pitämättömät talvilomat rahaksi ja hieroin läppärungoista kaupat. Laadukas Japanilainen OER FUJI Racing bolt-on paketti missä oli kaikki tarvittavat, imusarja, tyhjäkäyntimoottori, vivustot, läppärungot ja torvet.
Olo oli kuin pikkulapsena jouluna kun UPS toi paketin, tai itseasiassa parempi, ties mitä tuleman piti. Asennus oli todella suora viivaista, vanha imusarja veks ja uudet romut tilalle. Mitä nyt Suomi ruosteeseen tottuneena luulin katkoneeni ekan pultin avatessani, pultti naksahti ja meni ihan löysäksi, en vaan ollu tottunut että näin niiden kuuluu aueta. Ainut harmi oli 4 pytyn torven ja jarru putkien väliin jäi muutama sentti.



Moottorinohjauksen kanssa meni metsään. Miataan saa...

Ah käydääns mallit läpi.
Ensimmäisen sukupolven 1989-1997 NA Mazda oli jenkeissä Miata, Japanissa Eunos Roadster ja muualla maailmassa MX-5. Sai 1.6 ja 1.8
Tokan 1998-2005 ruman NB:n jälkeen kaikki oli MX-5 mantereesta riippumatta.  Sai 1.6 ja 1.8
Kolmas pumppernikkeli 2005-2015 oli NC, sen facelift on huomattavasti parempi. Sai 1.8 ja 2.0
Nykyinen, neljäs 2016- on ND. ND:lle pitää antaa pisteet, kevyempi kuin eka NA, tehokkaampi ja kaikki modernit varusteet. Ajettavuus ja teho on kuin NA joka on kasvanut aikuiseks. Saa 1.5 ja 2.0
NA ja NB on käytännössä samoja autoja, muutokset oli rumaa ulkonäön lisäks melko pieniä ja kaikki osat käy ristiin.

Jatketaans, niin Miata sai ekana Megasquirtin PNP, plug and pray ECU:n. Jenkki foorumilla vaikutti kreikkalainen ammattilainen joka kasasi ECUn ja teki vielä kaupan päälle muutamat hyvät muokkaukset mm. vakio miatalle hyvin säädetty kartta, mutta jono oli pari kuukautta. Oli muka kiire ja päätin etten odota vaan tilaan sarjan ja teetän kotimaisella sepällä joka kolvaili MS1 kasaan ja möi. Sovittiin että paketti menee suoraan tekijälle ja saan valmiin ECUn kotia.
Paketti kainalossa auton luo, ECU kiinni, läppäri kiinni ja valmis kartta koneeseen.
Koitin startata ja mitään ei tapahtunu, netti auki, bensapumppu tarvitsi hyppylangan toimiakseen. Hyppylanka paikalleen ja uus yritys. Ei mitään, paitsi että nyt haisi bensa.
Antti totes että sulla valuu bensaa läppärunkojen torvista. Tulpat auki ja joka pytty oli täynnä bensaa. Jaahas, ohuella letkulla imin bensat pois ja jäin ihmettelemään mitäs nyt. Paikalliselta Miata forumilta löytyi apua ja valokuvien perusteella oli sytkäkivet ja ruisku kolvattu suoraan 12v. Sytkävahvistin oli palanut, sytkäkivet oli palanut ja suuttimet huuti 100% koko aika.
Toinen forumilainen kolvas laatikon kuntoon, vaihdoin öljyt ja sain perus kartalla ajettua ST-Motorsille säätöihin. Säädöt onnistui, vakio Miatassa on 116hp, Mazdaspeed:issä oli 132hp ja tässä oli 142hp.
Se riitti, ääntä riitti ja huudatin konetta aina ja koko aika kaikkialla, Mazdaspeed kun vielä kiersi kaheksan tonnia.
Olis voinut saada muutaman hepan lisää jos olis tehnyt laatikon torvien ympärille ja johtanut kylmää ilmaa siihen. Mut mitäs helvetin ideaa siinä nyt sit olis ollu, hirveällä vaivalla saa ääntä ja sit parin hepan takia pilaa koko shown.

Ratapäivät läheni ja istuin steissillä bussin ratissa odottamassa seuraavaa lähtöä kun Pistonheads:in myyntipalstalta löytyi £100 neljä ajamatonta 185x14 Yoko R888 semisliksiä. Oli tullut auton mukana eikä mitään käyttöä näille. Laitoin viestin, sovin kaupat ja maksoin, tilasin Parcel2Go kyydin renkaille £60 ja jäin odottamaan.

Ekat Miata kerhon ratapäivät oli Ahvenistolla, yks tutustumis kierros ja sen jälkeen täysillä. Ajaminen sujui ja maistui. Tätä varten oli nähty vaivaa ja haaveiltu vuosia. Ajolinjat löytyi ylämäen mutkaa lukuunottamatta samantien. Ylämäen mutka pelotti huolella. Muuten rata tuntui todella hyvältä, mini Nürre.



Muut kerholaiset tuli ihmettelemään miten voin ekalla kerralla ajaa kovempaa kuin rakennetut turbot. Osoitin renkaita ja sanoin jotain ajolinjoista, useat kun tuntui ajavan kuin maantiellä. Joku halusi kyytiin ja lähdin ajelemaan puolivaloilla hiljempaa, no eihän siitä tullu paskaakaan. Rytmi metsässä ja Tarun mutkaan liian aikaisin sisään ja ulostulo suoraan rengasvalliin. Onneks oli penkki, vyöt ja mikroautoilu niskatuki. Tärkeimpänä kyytiläiselle ei onneks käynyt kuinkaan. Enemmän harmitti kesken jääneet ratapäivät kuin rikki mennyt auto, lokari, ovi ja kovakatto oli saanut osumaa ja oikeen puolen alatukivarsi oli vääntynyt. Tähän mennessä olin jo saanut Briteistä tuttuja ja soitin Miata purkaamolla työskennelle tutulle että laittaa käytetyn tukivarren tulemaan, £35 kiitos.


Puhelu vaimolle, ei ymmärtäny miten voi naurattaa vaikka olin ajanu kolarin, ai kauheeta.
Koko kesä mentiin jalka suorana Ahvenistolla ja Alastarolla, taidot kasvoi, ajat parani ja ylämäen mutkaan löytyi niksit.

[Pande]

Ah käydääns mallit läpi.

Ja jos haluaa katsella luonnosten ja ensimmäisten protojen kuvia niin sitten pitää olla hyllyssä tämä kirja.  No joo, varmasti nykyään samat infot löytyvät netistäkin. Tuo on tuoreeltaan vuonna 1989 ilmestynyt kirja, olen osaksi siksi ostanut aikanaan kun siinä on lopussa hieman myös muiden merkkien aikaisempien pikkusporttien historiikkia MG:stä murtoluku-Fiateihin jne.



Hyvää kerrontaa, kirjoita vaan lisää niin luen mielenkiinnolla.

[samulis]

No mikä näissä nyt sitten kiehtoo?

Kuitenkin natiaisesta asti lukenu V8 Magazinea kuin piru raamattua, fanittanu AC Cobraa ainoana oikeana (edesmennyt autohullu ystäväni Jenkeistä oli 70 luvulla päässy ajamaan aitoa Cobraa, alla aidot Polyglas renkaat, totes vaan et hengen vaarallinen laite, sanonta et menee kaks kertaa kovempaa ja väärään suuntaan piti kuulemma paikkansa) ja osasin kaikki numerosarjat moottoreiden kokoihin, laatikoihin, runkoihin, korimallit ja vuosiluvut tuli kuin apteekin hyllyltä. Yhtä hyvin kuin olis jääny asiat päähän koulussakin niin olis menny sielläkin paremmin.
1988 tai 1989 luin kirjastossa TM:ää ja lehdessä esiteltiin juurta jaksaen MX-5.
50-50 painojako, alle tonnin paino, päällekkäiset kolmiotukivarret joka kulmassa, nelipyttyinen ujosti alitehoinen kone, 5 vaihteinen manuaali, visko lukko ja erittäin kätevä rättikatto joka ei vuotanut. Kolahti, kerrasta.
Olin juniorina Historic Race Finlandin apupoikana ratapäivillä ja yks retki tehtiin MGB avolla. Se riitti, ymmärrys mitä urheiluauto tarkoitti aukes kerralla ja Miata oli kaikkea tätä ilman brittiläisiä ongelmia, sähköt toimi, muovi ei ollut halvinta paskaa, ohjaus on nopea ja tarkka, katto toimi kuin ajatus ja piti veden ulkopuolella.

Moni kaveripiirin virnuilija ja hekotellija tuli uskoon kääntyneenä ratin takaata tai vähintäänkin ymmärtäen mistä näissä on kyse. Ajettavuus vaan on ihan omaa luokkaansa. Todella monella muulla autolla pitää ajaa 9/10 ennenkuin ajaminen alkaa olla hauskaa, tällä riittää 40km/h kauppamatkalla ja hymyilyttää.

Homma lähti ennen ekaa ratapäivää laukalle. Ekalla reissulla mukana ollut Antti ja pari muuta koeajon vakuuttamaa halus omat autonsa. Keväällä etin autoja tosissaan ja löydettiin useampi auto mistä sovittiin kaupat. Etin kovat katot mukaan, siihen aikaan niitä sai £50-250 luokassa, nyt ne hiihtelee Suomessa 1500€ nurkilla ja jenkeissä pari tonnia.
Säädin lennot, laivat, vakuutukset jne shown kasaan ja lähdettiin porukalla Englantiin.



Reissu meni hyvin, hauskaa oli, ajettiin yhden kovankaton kanssa pelkät etulukot kiinni kun taakse tulevat Frankenstain pultit saatiin vasta seuraavalta kauppiaalta, vedettiin takapää kiinni jeesusteipillä ja naurettiin ettei pysy. No ei pysyny eikä naurattanu, 60mph vaudissa katto nousi reilusti ylös, teipit lepatti ja pien paniikki oli kuulemma iskeny. Loppumatka mentiinkin kiltisti hissun kissun.

Autot saatiin maahan ja hauskaa riitti. Jos oikein tihrustat niin ihka aidolla nokian perunalla otetussa kuvassa näkyy minä ja auto. Kummatkin ehjänä ja kuski opetuksen saaneena. Kuivalta asfaltilta kevään viileillä märälle ja liukkaalle ja sit lähti, sitä kerkes miettimään uskomattoman paljon kaikenlaista ennenkuin vauhti pysähtyi. Taisin vannoa ajavani hiljaa ja kiltisti.


Lipsui se muillakin, edessä oli ysikymppi vasemmalle ja minä apukuskina ohjeistamassa "käänny ysikympistä oikeelle" Mutkan jälkeen oli heti oikeelle hiekkatie mihin piti mennä, kartanlukijan epäselvän ohjeistukseen sain vastauksen "päätä nyt perkele" ja sit katteltiinkin mihin pysähtyy.


Sattuuhan sitä ja näistä oppii. Rikoksetkin on jo vanhetuneita.
Ainoat osuman saaneet oli egot.

[Antti]

Pirun hyvää tarinointia!