Perälän Potkuri & Sokka

Aloittaja AnttiK, 23 marraskuu, 2022, 17:53

« edellinen - seuraava »

AnttiK

Ajattelin kirjoitella jatkossa tänne, mikäli olen saanut jotain kötösteltyä. Kötöstely ei ainakaan tässä yhteydessä sisällä mitään mainittavaa asioiden valmistumista vaan ennemminkin se on sellaista täydellisyyden tavoittelua kaikessa puuhastelusssa, joka kuitenkin jää saavuttamatta osaamisen puuttuessa. Toki joskus tulee kötösteltyä valmiiksi jotain pientä ja täysin toisarvoista, semmoista johon taidot nippanappa riittää.

AnttiK

]

Kisakausi (l. Joulunpyhät) lähestyy joten tein konkkaremontin pariin autoon. Erään kokeneen elektroniikka-asentajan opeilla homma hoitui. Hän opetti että kyse on aina ajoituksesta. Käsien tärinä tulee ajoittaa siten, että kolvi, tinattava kohde ja tina kohtaa samassa paikassa samaan aikaan.

juhapih

Mulla oli aikoinaan oppilaana poika, jonka kädet vatkas kuin sillin suolaajalla, mutta kolvin ja tinalangan kanssa ei... outoa...

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: juhapih - 25 marraskuu, 2022, 00:08Mulla oli aikoinaan oppilaana poika, jonka kädet vatkas kuin sillin suolaajalla, mutta kolvin ja tinalangan kanssa ei... outoa...
Mä taas oon nähny saman tapahtuvan viinapullon kanssa.. :oushit:
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

juhapih

Juu, toi on havaittu vuosien varrella useasti... mutta tää kaveri oli 5 luokalla...  ^-^

Kyrpov

Lainaus käyttäjältä: AnttiK - 24 marraskuu, 2022, 23:30]

Kisakausi (l. Joulunpyhät) lähestyy joten tein konkkaremontin pariin autoon. Erään kokeneen elektroniikka-asentajan opeilla homma hoitui. Hän opetti että kyse on aina ajoituksesta. Käsien tärinä tulee ajoittaa siten, että kolvi, tinattava kohde ja tina kohtaa samassa paikassa samaan aikaan.
Ahh tyco autorata. Samanlainen nissani mullakin. Hauskuuskerrointa ihan erilailla kun isossa scalextricsissä
Sinä vain

AnttiK

]

Tämän kuvan myötä hautaan unelmani palata vielä joskus oikeisiin töihin. Tosin koottuja selityksiä jos hakee, niin tarkoitus oli että käytetään vain niitä osia mitä nurkista löytyy ja koitetaan säästää mahdollisimman paljon käyttökelpoista syvyyttä tiskipöydän alla. Vesipostin jos vielä laittaisi ens kesänä, nyt ei viitti alkaa poraan seinään reikää.

AnttiK

Nyt kun tallin putkityöt on tehty, niin jatketaan vähän samoissa merkeissä, eli koitetaan saada emännän Buickin Dynaride-tasonsäätö jälleen henkiin. Tällä kertaa kuitenkin käyttämällä geneerisiä osia ja tietty sillä kuuluisalla nollabudjetilla. Aloitetaan käytetyistä iskareista, joista toisen puolen helmiliitos oli mysötty soiroksi. Laitetaan tilalle perus 4mm pneumatiikka osaa.

Mopo-Ukko

Toi 577 on kyllä hyvä tuote,käy melkein mihin vaan.
STS-05/FXSTI-06

AnttiK

Juu, joskus oli camarossa yhden jarruputken adapteritkin tuolla liimattu kasaan, kun kierteet ei ollu nyt ihan niin justiinsa..

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: Mopo-Ukko - 28 marraskuu, 2022, 17:12Toi 577 on kyllä hyvä tuote,käy melkein mihin vaan.
@Poju kertonee 270 sopivuudesta joka paikkaan.. ::)
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

AnttiK

Lainaus käyttäjältä: Kyrpov - 25 marraskuu, 2022, 12:45Ahh tyco autorata. Samanlainen nissani mullakin. Hauskuuskerrointa ihan erilailla kun isossa scalextricsissä

Joo, ite ihmetellyt nykyään sitä, kun nuo vanhat scalen radat on kovassa huudossa mutta nää Tycot tuntuu olevan alan harrastelijoille lähes roskis kamaa. Muistan yhdenkin myynti-ilmon tyyliin, osta pari autoa parilla eurolla, kaupan päälle laatikollinen ratapaloja. Mutta onhan toi Tycon nopeus ja toisalta se jäätävän pieni marginaali nopean etenemisen ja pidon menettämisen välillä sellaista herkkua, ettei sitä scalella saa (siis se tilanne, kun maaefektimagneetit ei enää jaksa pitää autoa radassa ja se sinkoaa tangentin suuntaan kahta miljoonaa).

AnttiK

Lainaus käyttäjältä: Gary Grand - 28 marraskuu, 2022, 18:27@Poju kertonee 270 sopivuudesta joka paikkaan.. ::)

Just tänään selailin REACH tiedotetta läpi ja 270 on nykyään siellä listattuna isosyanaattien takia. Näin ne hyvät aineet vaan häviää ja tilalle tulee jotain terveellistä ja ympäristöystävällistä. Ei varmaan kestä kauaa kun Kiilto tulee mukaan ruuvilukite markkinoille..

Kyrpov

Lainaus käyttäjältä: AnttiK - 30 marraskuu, 2022, 21:11Joo, ite ihmetellyt nykyään sitä, kun nuo vanhat scalen radat on kovassa huudossa mutta nää Tycot tuntuu olevan alan harrastelijoille lähes roskis kamaa. Muistan yhdenkin myynti-ilmon tyyliin, osta pari autoa parilla eurolla, kaupan päälle laatikollinen ratapaloja. Mutta onhan toi Tycon nopeus ja toisalta se jäätävän pieni marginaali nopean etenemisen ja pidon menettämisen välillä sellaista herkkua, ettei sitä scalella saa (siis se tilanne, kun maaefektimagneetit ei enää jaksa pitää autoa radassa ja se sinkoaa tangentin suuntaan kahta miljoonaa).
ja tyco kesti, scalen autoja pimeni ihan eri tahtiin. Tais jopa radan palasia mennä kun liitokset ei kestäneet ja virta ek kulkenut läpi.
Sinä vain

Markok

Otin kerran talteen ikea pussillisen autoradan rata paloja, muuta ei ehkä ollut? Ja valmistajaa en tiedä, lukeeko palasissa vai muuten tunnistettavissa.?
Jos joku tuntee halua näihin, joutavat kyllä.