1965 Bel Air STW "Superfarmi"

Aloittaja 1purehell, 19 syyskuu, 2020, 16:37

« edellinen - seuraava »

1purehell

Palautellaas tätä projektikertomusta pinnalle, kun on jotain tapahtunutkin. Siis kaikki alkoi vuonna 2018...

Buick lähti, ei se kaikesta huolimatta tuntunut "omalta", vaikka sen itse jenkeistä ostin ja auto pelasi kuin enkeli sen ajan mitä se mulla oli. Alkoi tehdä mieli `65:sta full size Chevrolettia. Muuta vaatimusta ei ollut, kuin että autossa pitää olla tukevat tolpat. 2-4-5 -oviset kiinnosti. Mulla oli 90-luvun alkupuoliskolla `65 4d Impala ja kaikesta huolimatta, pidin siitä autosta.


Nettiautossa osui silmään jotenkin tutun näköinen `65 STW Bel Air. Auto oli tuttu 7/95 V8-Magazinesta ja sitä tuli silloin kuolattua, kun oma rytö oli kaukana tuon esitellyn auton kunnosta.


Muutama puhelu ja yhdistettiin auton katsomisreissu Västeråsin reissuun, kun toi Salon seutu on meiltä katsottuna niin pirun syrjässä.  :P




Eihän se kuume siitä ainakaan parantunut, viikko meni miettiessä ja lopulta löin kaupat lukkoon auton pitkäaikaisen omistajan kanssa. Auto oli ollut tosiaan samalla omistajalla 80-luvulta lähtien, eli yli 30 vuotta.

Seuraavalla viikolla sitten hakureissu kaverin väkivalta-Vanilla.





Pitkä reissu, niin matkalla piti välillä yöpyäkin.  :)  Makeeta nukkua tuolla perällä vanhan Chevroletin tuoksua haistellen.



Projekti alkoikin sitten seuraavana päivänä. Purin keulan paloiksi ja tein inventaariota, mitä kaikkea tarvii. Ja tarviihan sitä.


Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

1purehell

Moottoria ja vaihdelaatikkoa kun ei ollut, niin sellaiset piti hankkia. Hankin Joensuusta Niemeläisen Terolta 2003 mallisen 5.3 Vortecin (LM7) + 4L60 laatikon. Perä on entinen ja se meni myös uusiksi. Kauppaan kuului toinen 12-pulttisen kuori ja Suonenjoelta löytyi siihen lukko ja 3.55 välitys. Löysin tuttavapiiristä ammattitaitoisen tekijän kasaamaan perän, tietty uusilla laakereilla ja tiivisteillä.

Kone tuli kotiin, puhdistin ja maalailin sen mustaksi, vaihdoin uudet peltisarjat ja tein pientä siistimistä muutenkin. Edit: löytyipä pari kuvaa.



Hommasin autoon uuden "yleismallisen" GM-tyyppisen johtosarjan ja koneelle tuli hommattua myös uusi "universal LS-Swap" johtosarja. Vanha johtosarja oli ihan entinen ja siivosin sen roskiin.

Od:llä autosta löytyi vanhoja kuvia entisiltä omistajilta vuosilta 1982-83.




Tämän videon takia tais ne kaupat tulla lyötyä lukkoon.  ;D

Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

1purehell

Kun pääsin kesälomalle, niin rupesin jatkamaan tätä projektia. Olihan tuo talven aikaan pölyä kerännyt.  ::)  Etupyörän edessä näkyy uusi tankki, mitä muokattiin ruiskun pumpulle sopivaksi, mutta siitä joskus myöhemmin.



Purin koko etuakselin pois. Maalasin tukivarret mustiksi ja tuo seksikäs punainen runkokin sai uuden mustan värin niskaansa.

Kaikki kasattiin uusilla nivelillä. Puslat olikin suht tuoreet uretaaniset, joten niille riitti rasvaus. Tarkoituksena on tehdä tästä mahdollisimman hyvä ajaa, ilman mitään isompia muutoksia ja alkuperäisillä tukivarsilla. Jarrut päivittyy toki kerralla isommiksi ja simpukka olikin valmiiksi nopea (~2,5 kiekkaa laidasta laitaan)
Etupäähän vaihtui uusi 50% paksumpi vakaaja, vähän lyhyemmät jouset ja Konin säädettävät iskarit.


Levyiksi tuli 740 BMW:n levyt, satulat tuli kaupantekijäisinä auton mukana ja adapterit tein 12mm levystä. Napoja piti vähän koneistella. Pari milliä ulkokehältä pois, että mahtui nasakasti levyn sisälle ja samalla vaihtui uudet 1/2 tuuman pinnapultit entisten 7/16 tuumaisten tilalle.


Tulipeltiin vedin uuden maalin. Noi lämppärit ja tehostajat tuli maalattua samalla mustiksi. Laitoin uuden Wilwoodin pääsylinterin ja vetelin uudet jarruputket rosterispiraalin sisällä. Niistäpä ei tullu kuvia otettuakaan.  :P


Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

1purehell

Etupää olis nyt konetta ja lootaa vaille asennusvalmiina. Ja ne tosiaan odottaa valmiina maalattuina pukissa. Hyvärinen teki lootaan (4L60) huollon (oli ihan priima) ja vahvistukset ja preppaukset sisälle.

Taka-akseli on kans nyt kasattu ja maalattu. Siinäkin on Wilwoodin nelimäntäiset satulat ja jäädytetyt levyt. Sinne ostin valmiin sarjan, kun ei ollu mitään hyödynnettäviä osia ennestään.

Pitää seuraavalla pidemmällä lomalla nostaa kori pystyyn ja vaihtaa akseli alle. Poistan takaa ilmajouset ja vaihdan rautajouset tilalle. Mä en vain ole noiden pussien fani.  :-\  Taakse pitää tehdä jotain muitakin samantyyppisiä perusparannuksia kuin eteenkin, mutta niistä sitten tuonnempana.
Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

1purehell

Osaako joku kertoa selityksen tähän. 65-70 ikäisissä GM:n B-bodyissä pitää säätää caster-kulma tuon eteenpäin menevän reaktiotangon pituutta säätämällä. Näin sanoo shopmanuaali ja amerikanfoorumit. Ylätukivarren shimmaaminen ei ole "sallittu" näissä. Herää vain kysymys, että miksi hitossa? Mun järkeen ei käy, että miksi toi alatukivarren "väkisin vääntäminen" olisi parempi vaihtoehto, kun siirtää yläpalloa himpun verran taaksepäin shimmaamalla noita ylätukivarren kiinnityspisteitä, kun tämä keino on kerran muissa GM-tuotteissa sangen yleinen.🤔


Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

Sleepercooler

On sulla komian näkönen Chevy  :+1:
Kaikki on maksettu, niillä mennään....

1purehell

Lainaus käyttäjältä: Sleepercooler - 20 syyskuu, 2020, 17:28On sulla komian näkönen Chevy  :+1:

Kiitos.  ^-^  Ei tuon ulkonäkö tule sanottavasti tuosta muuttumaan. Se on kerran ollut 26-27 vuotta tuon näköinen ja se miellyttää silmää edelleen, niin turhapa siitä on erilaista tehdä. Sisusta on puhdistamista ja joitain listojen asennusta vaille ok. Shifteri siirtyy lattialle SS:n konsoliin ja mittaristo vaihtuu.
Jonkin verran tuossa on maalivikoja siellä täällä, jotka menis paikkamaalaamalla, mutta maalari meinasi, että väri on sellainen, ettei sävy osu ikinä kohdalleen, niin pitää se maalata yli. Kori on tosi hyvä, kun tietää miten pitkä aika sen läpikäynnistä on, etten ala sitä sen suuremmin aukomaan. (pl. kuskin puolen takakylki voi vaatia vähän perehtymistä.)
Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

1purehell

Sain nilkutettua tuon rempatun 12-pulttisen tuonne auton alle. Hitto mikä savotta.  :P


Bel Airihan halvaantui tuonne katoksen peränurkkaan niiden vuotavien ilmapussien letkujen takia ja sen akselisto oli sitten siellä nurkassa rempattava. Vaihdoin akselin rempattuun lukolliseen ja siihen tuli myös levyjarrut. Boksasin alatukivarret, porailin niihin reijät kallistuksen vakaajalle ja käytin kaikki irtopalikat puhalluksessa/maalattavana.



Nyt se olis pyörillään ja oikeiden rautajousten varassa.(Ilmapussit myin kaverin Peugeot Boxeriin) Takajarruihin pitää löytää vielä kulmanipat, kun putket otti iskareihin kiinni. Perän stance on just hyvä noin. Keulasta puuttuu vielä tekniikka ja pellit, mutta 1,5" madallusjousilla korin pitäs asettua lievään etukenoon. Mutta nyt se rullaa ja sitä saa siirrettyä!

Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

1purehell

Päivitellääs tätäkin. Pickup siirtyi pois projektiosastolta maalaamo-osastolle (päivittelen siitä sitte myöhemmin) ja pintavärin vedon jälkeen tuohon katokseen loppukasaukseen. Bel Air on seissyt tuossa keräämässä barn dustia, mutta nyppäsin sen eilen tuosta taivasalle ja tänään se siirtyi vuorostaan projektiosastolle.  :P

Olisi tarkoitus vielä ennen talvea pistää LM7 keulalle ja sitten talven aikaan väsätä se käymään ja toivottavasti liikkumaan.

Piru kun tuo näyttääkin hyvälle tuon värisenä. 8)


Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

Toyopet

Lainaus käyttäjältä: 1purehell - 28 kesäkuu, 2022, 18:23.

Piru kun tuo näyttääkin hyvälle tuon värisenä. 8)




Kyllä, mahtava väri.
Crown 1965
Crown 1971
Cutlass Cruiser
Caprice STW
Plymouth 1938-39

1purehell

Oli tarkoitus tehdä ulkotöitä, mutta satoi niin kovasti, etten viitsinyt. Pistin moottorin ja lootan paikoilleen. Pari tuntia meni yksin punnertaessa.




Hyvin asettui paikoilleen.  :+1:


Tuota kohtaa pelkäsin, mutta jäi vielä rakoakin.


Loota on vielä tunkin varassa, mutta mahdollista on, että vaihteiston palkkikin sopii suoraan.

Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: 1purehell - 07 heinäkuu, 2022, 23:17Oli tarkoitus tehdä ulkotöitä, mutta satoi niin kovasti, etten viitsinyt. Pistin moottorin ja lootan paikoilleen. Pari tuntia meni yksin punnertaessa.

Tuota kohtaa pelkäsin, mutta jäi vielä rakoakin.


Loota on vielä tunkin varassa, mutta mahdollista on, että vaihteiston palkkikin sopii suoraan.

Näitä lukiessa tulee aina mieleen omat moottorin asennukset. :thinking:
Mikä hitto siinä on, että pitää aina tunkea moottorit semmoseen hylsyyn, mihin niitä ei ole tarkotettu.. :shitfan:

Sovitteluun ja koneenkiinnikkeiden tekoon menee yleensä pari päivää. :shitfan:
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

1purehell

Lainaus käyttäjältä: Gary Grand - 08 heinäkuu, 2022, 07:46Näitä lukiessa tulee aina mieleen omat moottorin asennukset. :thinking:
Mikä hitto siinä on, että pitää aina tunkea moottorit semmoseen hylsyyn, mihin niitä ei ole tarkotettu.. :shitfan:

Sovitteluun ja koneenkiinnikkeiden tekoon menee yleensä pari päivää. :shitfan:

No ei näissä perus GM:ssäkään aina ihan kaikki heittämällä sovi.  ::) Vaihteiston palkki ei sovi. Tai olisi sopinut, jos konetta olisi saanut tuuman verran eteenpäin. Vaan sitten ottaa kaikki mahdollinen ohjauksessa kiinni.  :pullinghair: Eli kone on nyt lopullisessa positiossaan. Pitää miettiä, muokkaanko tuota palkkia, vai teenkö kokonaan uuden.  :thinking:
Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: 1purehell - 08 heinäkuu, 2022, 15:42No ei näissä perus GM:ssäkään aina ihan kaikki heittämällä sovi.  ::) Vaihteiston palkki ei sovi. Tai olisi sopinut, jos konetta olisi saanut tuuman verran eteenpäin. Vaan sitten ottaa kaikki mahdollinen ohjauksessa kiinni.  :pullinghair: Eli kone on nyt lopullisessa positiossaan. Pitää miettiä, muokkaanko tuota palkkia, vai teenkö kokonaan uuden.  :thinking:
Yhdessä tietämässäni tekniikanvaihdossa olis semmonen varoittava esimerkki lootan palkista.. :oushit:

Muoks.
Etupalkista en taida uskaltaa edes puhua. :o
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

1purehell

Edistyy se tämäkin. Jarrut toimii jo (pl. käsijarru), rattiakselin remppasin ja poistin siitä käsivaihteiston vintat. Modasin ylimääräisen manuaalirattivaihteen pylvään yläpään, tuon videon tyyliin: (en viitsinyt särkeä ehjää automaatin yläpäätä)

Ohjaustehostimen ja lämppärin letkut on paikoillaan. Jäähdyttäjän letkut ei.  ;D  Sovittelin hantin puolen sisä- ja ulkolokareita paikoilleen. Kuskin puolelle pitää ensin porailla pari reikää tulipellin läpi ja sen jälkeen ei oikeastaan mikään estä asentamasta senkin puolen lokasuojia.



Kardaanista pitää lyhentää tuuman verran pois. Ylivieskaan oli onneksi tullut kardaanin tasapainotuskone paikalliseen moottorikoneistamoon, niin saan puntitettua sen siellä. 90-luvun Camaron lattiashifterin sovitus lattiaan ja SS:n keskikonsoliin on vielä pahasti vaiheessa.  ::) Kunhan sais nyt eka vaihdelaatikon palkin tehtyä. Piti tehdä proto puusta.  :))

Teen tuon nyt mekaanisesti niin valmiiksi kuin pystyn. Sen jälkeen pitää alkaa tekemään kaikki sähköt...  :P
Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.