KELLARI

Työkoneet & raskas kalusto => Kuljetuskalusto => Aiheen aloitti: Pertti K - 17 heinäkuu, 2022, 19:24

Otsikko: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Pertti K - 17 heinäkuu, 2022, 19:24
Oli semmoinen kokemus että täytyy ihan kirjoittaa pieni raportti. Varsinkin kun palveluntarjoaja ei itse markkinoi tätä juuri ollenkaan. Kuulemma harrastuspohjalta toimitaan ja voin kuvitella että ainakin tänäisellä matkustajamäärällä ei kyllä kulujen jälkeen taida näppiin jäädä juuri mitään.

Olisikohan ollut Tanskassa tahi sitten Ruotsissa kesälomareissulla kohta 20 vuotta sitten kun ensimmäisen ja tähän päivään saakka ainoan kerran näin kantosiipialuksen. Oli jotenkin epätodellinen näky kun se painalsi järvellä menemään pikaliippareiden vauhtia, mutta oli kuitenkin ihan täysmittainen matkustajalaiva. Enpä olisi uskonut että Herran vuonna 2022 olisi mahdollista kenen tahansa päästä kantosiipialuksen kyytiin Suomessa, mutta niin vain on! Ja ihan sattumalta bongasin maininnan tästä Facebookissa vaikka laivan kotisatama on tuossa reilun 20 km päässä. Ja hetihän tuo risteily piti toteuttaa kun sääkin vaikutti sopivalle: ei juuri tuulta, ei liian kuuma tai kylmä ja lopulta ei satanutkaan yhtään koko reissulla. Sade sinällään ei haittaa mutta kova tuuli ja aallokko ei varmaan ole kovin nautinnolista.

Laivan omistaja / laivuri - mikä lie oikea titteli - kertoili paljon aiheesta, koitan muistaa edes osan, oikeus pikku virheisiin pidätetään. Laiva on valmistettu Valkovenäjällä 1980-luvun lopulla ja aktiivipalveluksessa ollut (ainakin) Viron Tartossa, josta se hankittiin Suomeen. Kuulemma Neuvostoliitto kieltänyt sillä liikennöinnin kun loikkauksen vaara ollut liian ilmeinen näin nopealla aluksella. Suomessa laivaa on kunnostettu ja mm. moottori vaihdettu hiukan modernimpaan ja luotettavampaan saksalaiseen laivadieseliin. Reippa 40 l iskutilavuutta on tuossa V8:ssa ja hevosvoimia tuhannen kieppeillä. Istumapaikkoja löytyy 54 matkustajalle.

Laivan käsittely pienissä nopeuksissa ja ahtaissa paikoissa ei ole aloittelijan hommaa. Keulapotkureita ei ole, tyhjäkäynnillä nopeus on normi sisävesilaivan marssivauhtia (6 solmua) ja jos heittää vapaalle niin ohjattavuus on nolla. Aikamoista säätöä oli välillä laituriin ajo, voisin kuvitella että vähän navakammalla tuulella ei kaikkiin laitureihin edes pääse - tai sitten aika rytinällä... Mutta sitten kun plaaniin päästään niin meno on ainakin tyynellä säällä varsin eleetöntä ja mukavaa, hiljaistakin. Ja polttoainetaloudellista, kulutus tosin 90 l tunnissa, mutta siinä tunnissa mennäänkin jo aika huikonen. Mukava matkanopeus 32 solmua eli rapiat 60 km/h. Kovempaakin pääsee ja joskus joutuu kuulemma mennäkin, että saa kilpasille lähteneet juppiveneet karistettua koska niiden nostamat aallot tekevät menon aika epämukavaksi.

Muutaman kuvan ja videonpätkän latasin tuonne: https://photos.app.goo.gl/Ztyn1G9TTWCkAm67A
On myös kuva Tarton ajan miehistöstä.

Laiva liikennöi tänä kesänä reittiliikenteessä vielä kaksi viikonloppua, eli heinäkuun ajan, Suolahdesta Jyväskylään ja Viitasaarelle. Jyväskylään mennessä on muistaakseni 4 sulkua (jotka kokemus sinänsä jos ei aiemmin ole ollut), Viitasaarelle ei yhtään. Puheli että ensi kesänä saattaa aloittaa liikennöinnin juhannukselta. Mutta jos vain on mahdollisuus niin ehdottomasti kannattaa tämä kokea - voi olla että ei ole ihan loputtomiin mahdollista!

Tuolla varustamon nettisivut: https://suvi-express.fi/
Ja tuolla FB: https://www.facebook.com/kantosiipialus - näyttää olevan kunnostuksestakin vähän tarinaa.

(https://d2qjc224fs3qs6.cloudfront.net/62a8c687cedfad0011f8e771/1655237269758_D30_8013-hd.avif)
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Pande - 17 heinäkuu, 2022, 19:42
Kiitos raportista ja kuvista. Eipä ihme etten ole kuullut tällaisen liikenteen olemassaolosta jos sinäkään lähellä asuvana et ollut kuullut. Jos kantosiipialuksista jossakin lehtijutussa mainitaan niin korkeintaan muistellaan Päijänteellä aikanaan liikennöinyttä Tehiä.

En ole muistaakseni ikinä nähnyt liikkeellä olevaa kantosiipialusta saati ollut kyydissä. Tulevina viikonloppuina en ainakaan tuonne ennätä mutta täytyy pitää mielessä josko seuraavina kesinä olisi mahdollisuus käydä.

Poikkeaviin vesikulkineisiin liittyen niin Neuvostoliitossa kantosiipialusten lisäksi kehitettiin muunmuassa ekranoplaneja. Muutama vuosi sitten joku yritys aikoi hankkia muutamia pienehköjä ekranoplaneja Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen. Matkan oli tarkoitus kestää puoli tuntia. Kovasti olisi kiinnostanut ja takuulla olisin mennyt matkustamaan jos homma olisi alkanut. Liekö suunnitelma nyt haudattu kokonaan kun ensin tuli korona ja sitten sota, nimittäin ekranoplanit olisi teetetty Venäjällä.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Toyopet - 17 heinäkuu, 2022, 22:24
Aika pienimuotoista tuo toiminta on viime vuosina ollut.
Samalla henkilöllä oli aiemmin aika paljon hitaampi katamaraanipohjainen Suvetar-niminen alus, Suolahden satamasta operoi Viitasaarelle, ennen kanavaa, olin aika pieni silloin, kun Suolahdessa asuttiin.

Yrittäjä on myös rautalangan soittaja.

Mainonta on kyllä myös hyvin pienimuotoista tai oikeastaan olematonta, joskus Paatelan Portilla on jotain tapahtumaakin mutta ei niistä turhia huudella. :)

Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 17 heinäkuu, 2022, 22:51
Kolin-Lieksan väliähän tuo ennen ajoi. On hauska, kun siivillä ajaessa ei allokko juuri haittaa, kun runko ei ole vedessä.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Bantam - 18 heinäkuu, 2022, 20:26
Vuonna 2008 Ropkan satamassa Tartossa.

(https://www.upload.ee/image/14337881/polaris2.jpg)

(https://www.upload.ee/image/14337884/polaris3.jpg)
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Jussi - 18 heinäkuu, 2022, 23:34
Ei yhtä nuukaa ku niissä formulaveneissä tollasen pintapotkurin kanssa. Niissähän on heti pussi päällä, jos ne näkyy jollekin...
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Pertti K - 19 heinäkuu, 2022, 06:52
Lainaus käyttäjältä: Jussi - 18 heinäkuu, 2022, 23:34Ei yhtä nuukaa ku niissä formulaveneissä tollasen pintapotkurin kanssa. Niissähän on heti pussi päällä, jos ne näkyy jollekin...
Ryssien tekemä niin ne ehkä toivoo että joku antais hyviä vinkkejä?
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Rane 66 - 22 heinäkuu, 2022, 01:42
Minä olen pienenä jannuna vuonna -70 mennyt Tehillä Jyväskylästä Lahteen. Jäänyt mieleen kun vesi pärskyi ihan hemmetisti.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 01:50
Lainaus käyttäjältä: Rane 66 - 22 heinäkuu, 2022, 01:42Minä olen pienenä jannuna vuonna -70 mennyt Tehillä Jyväskylästä Lahteen. Jäänyt mieleen kun vesi pärskyi ihan hemmetisti.
Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan (veden)....
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Jussi - 22 heinäkuu, 2022, 02:12
Kerkesin just olla jo alottanu veneilyharrasteen ennen Tehin uppoutumista. Aika näyttävä kapine täydessä vauhdissa. Sit myöhemmin se näky vielä uppoumaveneeksi muutettuna, jolloin aika surkee näky. Jonnekin vuostuhannen vaihteeseen asti se ainakin liikku vielä Päijänteellä.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 02:21
Lainaus käyttäjältä: Jussi - 22 heinäkuu, 2022, 02:12Kerkesin just olla jo alottanu veneilyharrasteen ennen Tehin uppoutumista. Aika näyttävä kapine täydessä vauhdissa. Sit myöhemmin se näky vielä uppoumaveneeksi muutettuna, jolloin aika surkee näky. Jonnekin vuostuhannen vaihteeseen asti se ainakin liikku vielä Päijänteellä.
Olikohan se Porvoossa viimeks. Sen jälkeen kyllä on myynnissä ollut, en muista mihin meni.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Jussi - 22 heinäkuu, 2022, 02:26
Lainaus käyttäjältä: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 02:21Olikohan se Porvoossa viimeks. Sen jälkeen kyllä on myynnissä ollut, en muista mihin meni.
Old Raketa's never die. Sitkee vehje.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 02:35
Porvoossa vieläkin...

https://www.friendshipcruises.fi/ (https://www.friendshipcruises.fi/)
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Jussi - 22 heinäkuu, 2022, 03:25
Lainaus käyttäjältä: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 02:35Porvoossa vieläkin...

https://www.friendshipcruises.fi/ (https://www.friendshipcruises.fi/)
On toi vähän ton vehkeen väärinkäyttöä. Mutta sitkeesti silti elossa vieläkin.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Hupeli - 22 heinäkuu, 2022, 10:48
Lainaus käyttäjältä: Rane 66 - 22 heinäkuu, 2022, 01:42Minä olen pienenä jannuna vuonna -70 mennyt Tehillä Jyväskylästä Lahteen. Jäänyt mieleen kun vesi pärskyi ihan hemmetisti.

Nää muuten pärskyttää..kovaakin. :)

Itse ainoan kerran tällasella matkustaneena mitä muistan oli turkista rhodokselle.
Tämä odeklonin tuoksuinen turkkilais kapteeni siistillä ulkomuodolla oli kova jätkä.
Antoi kyytiä meille matkustajille turisteista pääasiassa koostuvalle porukalle.
Matkalla oli aallokkoa jonkunlaisesti, vaikkakin kantosiipi oli kookas, niin hyppyytti ihan kivasti.
Merta piti tässä räiskeessä päästä katsomaan ja salonkien välillä oli tällainen pienehkö kattamaton aukko.
Työnsin sitten pään reunan yli ja just samalla osui laiva kunnon aaltoon.
Seurauksena kunnon paukku päin naamaa :)
Jos joku koskaan on kasvoja painepesurilla pessyt niin muistaa tuntemuksen ;D  ;D
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 12:54
Lainaus käyttäjältä: Hupeli - 22 heinäkuu, 2022, 10:48Nää muuten pärskyttää..kovaakin. :)

Itse ainoan kerran tällasella matkustaneena mitä muistan oli turkista rhodokselle.
Tämä odeklonin tuoksuinen turkkilais kapteeni siistillä ulkomuodolla oli kova jätkä.
Antoi kyytiä meille matkustajille turisteista pääasiassa koostuvalle porukalle.
Matkalla oli aallokkoa jonkunlaisesti, vaikkakin kantosiipi oli kookas, niin hyppyytti ihan kivasti.
Merta piti tässä räiskeessä päästä katsomaan ja salonkien välillä oli tällainen pienehkö kattamaton aukko.
Työnsin sitten pään reunan yli ja just samalla osui laiva kunnon aaltoon.
Seurauksena kunnon paukku päin naamaa :)
Jos joku koskaan on kasvoja painepesurilla pessyt niin muistaa tuntemuksen ;D  ;D
Siivellä ajo tasoittaa menoa kummasti. Jos rungolla olis menny, niin olisitte kaikki ollu merikipeitä.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Kaarne - 23 heinäkuu, 2022, 18:25
Äkkiä tuntuu tuo 90l tunnissa todella vähältä tuolle paatille.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 23 heinäkuu, 2022, 19:01
Kantosiipialuksen taloudellisuus perustuu siihen, että siivellä ajaessa vedenvastus on murto-osa verrattuna rungolla ajamiseen. Siivelle nousu vaatii hetkellisesti paljon tehoa, mutta sitten tehoja voi alentaa.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Bantam - 23 heinäkuu, 2022, 19:22
Lainaus käyttäjältä: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 12:54Siivellä ajo tasoittaa menoa kummasti. Jos rungolla olis menny, niin olisitte kaikki ollu merikipeitä.

Näitä neuvostovalmisteisia kantosiipialuksia oli 90-alussa useampia Tallinnan ja Helsingin välillä, myös kaksikerroksinen Migin kaasuturbiinilla, kaikki oli Viroon ostettu Riikasta kuten se Tarton paattikin. Jos oli vähänkin pahempi aallokko Suomenlahdella, niin nehän joutuivat pudottamaan vauhtia ja ajamaan pakosti hitaasti rungolla. Kyllä se kantosiipi ainakin omien kokemuksien mukaan meni siististi ainoastaan tyynellä kelillä. Ei ne katamaraanitkaan tosin yhtään sen parempia tuulisella säällä olleet. Välillä tuntui istuvansa pesukoneessa ja olen sellaisenkin ihmeen nähnyt kuin satakiloinen jätkä lähtee penkistään kohti kattoa.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 23 heinäkuu, 2022, 19:26
Lainaus käyttäjältä: Bantam - 23 heinäkuu, 2022, 19:22Näitä neuvostovalmisteisia kantosiipialuksia oli 90-alussa useampia Tallinnan ja Helsingin välillä, myös kaksikerroksinen, kaikki oli Viroon ostettu Riikasta kuten se Tarton paattikin. Jos oli vähänkin pahempi aallokko Suomenlahdella, niin nehän joutuivat pudottamaan vauhtia ja ajamaan pakosti hitaasti rungolla. Kyllä se kantosiipi ainakin omien kokemuksien mukaan meni siististi ainoastaan tyynellä kelillä. Ei ne katamaraanitkaan tosin yhtään sen parempia tuulisella säällä olleet.
Siihen asti kun aallokko ei pahasti hakkaa vielä runkoon, voi ajaa siivellä ja se tasoittaa menoa, mutta aallokon suurentuessa joudutaan toki pudottamaan alas.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Bantam - 23 heinäkuu, 2022, 19:30
Joo, kyllä näin monta kertaa kävi Suomenlahdella. Se 1,5 tunnin matka saattoi kestää kolmekin tuntia, kun kantosiipi eteni hitaammin kuin autolautat vieressä,
Tyynellä kelillä se on mielestäni  hienoa kyytiä, mutta merenkäynnissä sen kantosiiven meno on todella hirveää. Nehän oli jokialuksiksi suunniteltukin, vähän ihmettykin, että miten ne sai luvat Suomenlahdelle?
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Pande - 23 heinäkuu, 2022, 20:48
Lainaus käyttäjältä: LPR - 22 heinäkuu, 2022, 02:35Porvoossa vieläkin...

https://www.friendshipcruises.fi/ (https://www.friendshipcruises.fi/)
Silminnäkijähavainto: siinä se oli puoliltapäivin Dsei El Runebergin perässä laiturissa. Ei nyt järin mieltäylentävä näky. J.L.Runebergillakaan ei sen vahvemmin mene: liikenne peruttu konerikon vuoksi toistaiseksi.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Bantam - 23 elokuu, 2022, 23:56
Löytyi kuva siitä kaksikerros kantosiivestä, joka seilasi Helsinki-Tallinna väliä 90-luvun alussa. Muistaakseni se oli ensin vähä aikaa Kotka-Sillamäe välillä tällä "Tsiklon"- nimellä ja Helsingin reitille tullessaan se sai jonkin ajan kuluessa uuden nimen "Liisa". Lähtö tapahtui Helsingissä Makasiiniterminaalista ja Tallinnassa Linnahallin satamasta.

Voimanlähteenä toimineen kaasuturbiinin teho oli muistaakseni jotain melkein 3000kW. Makasiiniterminaalista lähdettäessä sen kaasuturbiinin keräessä kierroksia, niin tuntui vähän samalta kuin Ladaan olisi laitettu F1- moottori.


(https://www.upload.ee/image/14441909/tsiklon.JPG)

Helsingin ja Tallinnan välillä oli myös useampia pienempiä kantosiipialuksia, tässä "Jaanika".

(https://www.upload.ee/image/14441929/jaanika.JPG)

Näkyy tässä olevan laiturissa Katajanokan puolella, sieltä lähtivät kuitenkin linjalle pienistä botskeista vain katamaraanit.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Bantam - 18 lokakuu, 2022, 22:38
Osui tällainen silmään, ehkä sopii tämän teeman alle?

Jyväskylän satamaan lipui autokyydillä todellinen veneharvinaisuus – Alvar Aallon suunnittelema paatti on pian kaiken kansan nähtävillä

https://yle.fi/uutiset/3-12661041
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 19 lokakuu, 2022, 00:34
Vai toi ne tuon näytille. Onhan se harvinaisuus, mutta käyttö jäi vähiin kun itse arkkitehtikin huomasi, että veneensuunnittelijat on erikseen. Veneenä aika epäonnistunut oli ja muistaakseni siihen tehtiin melko uutenakin merkittäviä muutoksia toimivuuden parantamiseksi.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Jussi - 19 lokakuu, 2022, 01:16
Lainaus käyttäjältä: LPR - 19 lokakuu, 2022, 00:34Vai toi ne tuon näytille. Onhan se harvinaisuus, mutta käyttö jäi vähiin kun itse arkkitehtikin huomasi, että veneensuunnittelijat on erikseen. Veneenä aika epäonnistunut oli ja muistaakseni siihen tehtiin melko uutenakin merkittäviä muutoksia toimivuuden parantamiseksi.
Jotain roiskesuojia kai oli pakko keulaan ainakin tehdä. Kyllähän sitä käyttivät aika pitkäänkin, mut enpä tiedä paljonko lopuilleen.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 19 lokakuu, 2022, 01:41
Lainaus käyttäjältä: Jussi - 19 lokakuu, 2022, 01:16Jotain roiskesuojia kai oli pakko keulaan ainakin tehdä. Kyllähän sitä käyttivät aika pitkäänkin, mut enpä tiedä paljonko lopuilleen.

Mitä joistain historiankirjoista ja lehdistä olen lukenut, niin keulaa piti muotoilla uudellaan ja oli kuulemma vaikea hallittava. Myöhemmin kun merelle siirtyi, niin jäi käyttämättä hiekon merikelpoisuuden takia ja lopulta upposi rantaan. Myös kuulemma muotoilu teki sen, että talvella kuivaessaan lautojen saumat aukesi pahasti ja keväällä vuotoja oli paljon.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: sössö - 19 lokakuu, 2022, 23:42
kuulostaa aika aallon alvarilta että vuotaa :D
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: LPR - 20 lokakuu, 2022, 00:16
Lainaus käyttäjältä: sössö - 19 lokakuu, 2022, 23:42kuulostaa aika aallon alvarilta että vuotaa :D
Eihän siinä mikä, jos vuotais, mutta kun päästää sitä vettä sisään päin...  ;D
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Markok - 20 lokakuu, 2022, 06:35
Alvarin töissä on aina veden kanssa ongelmia,pidä ei.  ;D
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Pertti K - 20 lokakuu, 2022, 09:02
Meilläkin on aaltovaasissa muovitulppaaneja mitä ei tarvi kastella.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: Toyopet - 20 lokakuu, 2022, 15:27
Radiosta tuota kuulin että kuskattiin, niin vaimolle sanoin, ettei sitä varmaan uskallettu vettä pitkin tuoda ettei uppoa.
Ja sitten luinkin, että siinä oli vähän ongelmia.
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: A.Naali - 20 lokakuu, 2022, 20:38
Noh, kai me autoharrastajatkin joskus tehdään vehkeitä ulkonäkö, eikä niinkään käytännöllisyyslähtökohdista... :thinking:
Otsikko: Vs: Sisävesiristeilyä Suviexpress kantosiipialuksella
Kirjoitti: sössö - 21 lokakuu, 2022, 00:07
voi toki siitä ulkonäöstäkin olla montaa mieltä :D tai siihen miljöisiin sopivuuksista.