Samulin kaikenlaiset kattilat

[samulis]

Tais olla 2005 kun liityin 9xxfin palstalle. Köyhän talon kakarana piti saada Porsche. En siihen ihan täysin uskonut itekkään mutta pitäähän sitä. Ainakin itellä lompakko on tuupannu ohjastamaan makua ja 944 viehätti kummasti.
 
Miks 944? Tultiin just 18 täyttäneinä kaverin kyydissä humalassa baarista, Fiat Uno 45:ssa viis ukkoa ja unosta kaikki mitä irti sai eli vähän yli sata. Etupenkiltä kaveri huikkas Porvoon motarin liittymän kohdalla et katos taakses. Takaa tuli 944 Turbo ja todella lujaa. En ollu ennen nähnyt miltä näytti kun joku paahtoi lähemmäs kakspuolmarkkaa taulussa ohi ja hävis lujaa lahdentien loivaan ylämäkeen. Teki melkoisen vaikutuksen.

Vaimon, silloisen kihlatun kanssa lyötiin hynttyyt yhteen samoihin aikoihin ja vaimo katteli olan yli rahavirtoja. Pari kuukautta se neuvoi sivusta ja kysyi sitten et jos se vois näyttää. En tiedä mitä ja miten se saa samat numerot riittämään aivan eri asioihin ja aiempi puolesta kuusta loppuun perseauki muuttuikin siihen että rahaa jäi sukan varteen.
Puol vuotta myöhemmin huomasin että rahat riittääkin Porscheen. 2006 loppukesästä kävin hakemassa YK tuonti 1986 Porsche 944 Ylöjärveltä. Myyjä oli työkeikalla Kolumbiassa, vanhemmat oli palannu pari päivää aikaisemmin maailman ympäri purjehdukselta ja olivat ihan pyörällä kaikesta mitä maailmassa oli muuttunut.
Hinta tingittiin Skypessä kohdalleen, edellinen koeajaja oli koittanut lukkojarrutusta ja pilannut eturenkaat ja Porscheen kun ei käy kuin P lisäkirjaimella varustetut renkaat. Tai siinä uskossa silloin elin.

Syksyllä ajoin niin paljon kuin kerkesin. Muutamat miittit jossa pääsin opettelemaan miten millin tarkasti Porschet tulee pysäköidä vierekkäin, keulat samalle tasalle ja kerhoretki Uudenkaupungin tehtaalle missä kasattiin Boxstereita. Puhelimia ei saanut ottaa kierrokselle ja kuulemma ainoat kaks identtistä autoa oli molemmat menny Venäjälle, kumpikin punaisia, mauttomasti laajennetulla punaisella nahkasisustuksella, pelkkää punaista joka paikka ja kaikilla varusteilla.
Talveks sain auton kaverin prätkätalliin, vanhan navetan alakertaan. Pari Hiacellista romua kaatikselle ja auto mahtui sisään.
Kyllä sitä tunsi ittensä hienoks, ja tärkeeks.
 
Keväällä tein virheen, kävin koittamassa 944 Turboa. Ei olis pitäny, kalliiks tuli. Auto myyntiin ja ettimään Turboa mihin kynnet riittäis. Vaparille löytyi ostaja ja vikana iltana käytiin sit ajamassa karstat koneesta, Porvoon konetiellä niin kovaa kun vessa kulki, kaveri sano et katos taakse, putkesta sylkee jatkuvaan palavaa paskaa ja kulku parani kaikenaikaa. Takasinpäin tultiin tuttuja pikkuteitä ja pitkälle suoralle taittaessa oli lähtöjään jo vauhtia tuplat sallittuun ja suoran päässä näkyi valot bussipysäkillä parkissa. "ei ne poliisit ole". Jep.
Maijahan se, instant adrenaliini hyöky, koko kropassa tuntu kohahdus, nyt tulikin haukattua paskaa. No, ei tässä ole kuin hävittävää, vauhdista 10% pois, varman päälle ja kovaa. Onneks tiet ja paikat oli tuttuja. Ajoin tuttuun parkkihalliin piiloon ja kävellen nakkikioskille, kädet taskussa ettei vapina paljastais. Mondeo sahas tunnin ettimässä ennenkuin luovuttivat.

No kaupat synty, uus omistaja oli tyytyväinen ja mä löysin Turbon.
Se oli Englannissa, hinta oli kova ja punta oli kallis. LHD 1989 Turbo S eli vakiona isompi turbo, isommat jarrut, paremmat stereot, nahkajakkarat kaikilla sähkösäädöillä ja lisävarusteista oli raksittu ilmastoinnin lisäks tärkeimmät, parempi alusta ja lukkoperä. Parasta oli että autoon oli asennettu edelleen silloin melkoisen arvokas Lindsey Racing 380rwhp kit ja alla oli 993 Turbon hollow spoke vanteet. Laskin että vaikka paska osuis tuulettimeen niin saisin omani pois purkuosista. Jep jep.
Myyjä oli hämärän oloinen ja olis pitäny kuunnella pientä ääntä joka varoitteli, no näistä oppi.

Tohon aikaan LHD:t oli UK:ssa vielä RHD edullisempia, paikalliset joilla ei ollut varaa RHD:n hakivat mantereelta LHD:n.



Aiemmin oli tullu käytyä pari kertaa kavereiden luona Englannissa, mutta bussikeikat häämötti vielä tulevaisuudessa eikä tällaisesta touhusta ollut minkäänlaista kokemusta. Iso työmaa selvittää miten koko sirkus toimii, miten saan vakuutukset, mitä kautta kotiin ja niin edespäin.Juhannus painoi päälle mutta auto oli saatava. Lennettiin Ryanairilla Tampereelta, taskussa iso tukko puntia ja karmee autokuume päällä. Paikan päälle päästiin myöhään illalla ja taivaalta tuli vettä kuin esteristä, myyjä oli isänsä kanssa vastassa ja koeajon jälkeen pieni ääni sanoi että kävele pois. No en sitä uskonut, päätin että kun tänne asti on tultu niin mennään loppuun asti.
Kaupat tehty ja ontto olo sielussa kotia kohti. Ekalla tankilla pyörittelin silmiä, oli kuitenkin ajettu todella nätisti sateessa ja kulutus oli yli 16 litraa satkulle, ysärin viriboksit ei ollu ihan niin tarkasti optimoituja, mielummin vähän rikkaalla.
Mantereen puolella sit ihmeteltiin et miten tää ei kulje. Pysähdyttiin tutkimaan ja ahtoletkut oli löysällä. Joo'o. Kiristeltiin niitä yks kerrallaan ja joka kerta puhti parani. BMW Z3M tuli haastamaan ja kaverin ollessa puikoissa yllytin et anna mennä, kojelaudassa, mankan alla oli digitaalinen ahtopaineen säädin mille en ollu vielä antanut huomioo.
Z3M karkas, Porsche suti vaikka vauhtia oli yli 140 ja ohjaamossa piippas pirusti. Nyt ei kaikki palikat olleet paikallaan, tiesin että 944 niittaa perseen maahan sen sijaan että sutis. Pysähdyttiin ihmettelemään, mä tutkin ahtopaineen säädintä, se oli säädetty antamaan 10 sekunnin ajan 1.05 bar, lyhyellä matikalla 385 kit plus 1.05 oli plus 500hp, tiedä sit siitä. Kaveri tutki renkaita ja tuli kertomaan et 265:t oli yli 10 vuotta vanhat ja aivan kivikovat saippuat. Eikun kuski vaihtoon ja kaasua. Kiihdytin bensa-asemalta autobahnille ja sain kolmosella ahdot tappiin ja kuului pehmeä mossahdus. Konepellin reunojen alta puski höyryä ja takana kaikki kolme kaistaa oli höyrynpilvessä. Kytkin pohjaan, virrat veks ja rullattiin rastplatsenille. Jep se pieni ääni...

Soittelin tutulle Porsche harrastajalle kesken parhaan juhannuksen että millä auton saa Suomeen. ADAC ja Vaittinen oli vastaukset. Tulevalle vaimolle soittelemaan että nyt kävi näin, että et sä viitsisitsä hoitaa meille lentoliput, en kyllä vielä tiedä mistä tullaan, mut sellaset pitäis saada. Joku paikallinen tuli rastplatzenilla tarjoamaan vettä helteessä istuville ja auttoi soittamaan ADACin hinurin paikalle. Hinuri tuli ja vei johonkin pikkukylään varikolle mihin auto jäis. Yhteistä kieltä ei ollut ja yhtäkkiä se sanoi että Polizei. Ihmettelin että mihin niitä nyt tarvitaan, että ei tässä nyt lakia ole rikottu. Paikalle tuli pari nuorta poliisia, toinen oli nuori nainen joka puhu sujuvaa englantia ja sanoi että tuttu soitti ne tulkiks paikalle. Jah no mikäs siinä. Tulkin välityksellä selvitettiin tilanne ja kerroin että joku Vaittinen tulee vissiin hakemaan. Ihmettelin kun se otti tiedon tuttavallisesti vastaan, mutten osannu yhdistellä pisteitä.
Saatiin poliiseilta kyyti lähimmälle juna-asemalle ja ajeltiin Dresdeniin. Välissä soittelin väliaika tietoja kotiin jossa tuleva vaimo teki töitä ja halus miehensä ajoissa seuraavan viikon häitä varten kotia.
Soittelin kotoota Vaittiselle ja sovittiin kyyti, olin aloittamassa selitystä missä auto on niin selvisi että erittäin tuttu paikka. Auto tuli pari viikkoa vai olikohan kuukaus häämatkan jälkeen ja hatun pois noston jälkeen selvis että jokainen pytty oli pilalla. Huotin pönttö oli täynnä öljyä ja viisaammat kertoi että kone oli "todennäköisesti" lähtöjään jo huono ja sen takia letkut oli löysällä ja huohotin täyttynyt. Mikäpä oli ollessa, tili oli laitettu sileeks, tallissa oli rikkinäinen ja verottamaton Porsche ja vaimo kertoi että jälkikasvua on tulossa.

[samulis]

No jätetään Porsche oman onnensa nojaan ja ajellaan Miatoilla.

Mazdaspeed lähti kesän lopussa, tuuttasin tutkaan sellaiset lukemat ettei tarvinnut puoleentoista kuukauteen ajella linjuria. Auto piti myydä jotta sai elämän maksettua. Kerhokaveri haki auton ja se jatkoi vuosikausia rata-autona, tänäpäivänä se asuu Pohjanmaalla drifterinä, ratti on vaihdettu vasemmalle, pellin alla on BMW:n V8, syylari kontissa ja maalattu telalla keltaiseksi.

Rata-ajo edelleen kiinnosti ja kolmeen pekkaan tehtiin talven aikana yhdestä tuodusta autosta puhdas rata-auto. Auto oli Japanissa tehty jo rata-ajoa silmällä pitäen, putkisto, turvakaari, KAAZin lukko ja TEINin alusta. Vakio koneella näillä ajaa rataa maailman tappiin kun muistaa öljyt vaihdella.
Budjetti kolmeen pekkaan, auto Nakkilan tallille ja porukalla rakentamaan. Puslat vaihtui polybusheihin. Alla olleet Coiloverit lähetettiin RallySystemsille uudelleen rakennettaviks Miatalle sopiville spekseille. Kaikki ylimääräinen ja irtilähtevä roskiin. Puskureiden sisältä törmäys muovit roskiin. Rättikatto roskiin. Sisustasta jäi kojelauta ja keskikonsoli. Moottorin ja laatikon tukikumeiksi jääkiekkoa vastaavaa kamaa, näillä sai koneen ja laatikon heilumisen kuriin, Alastaron vikoissa S mutkissa monesti auto ja kone heilui eri suuntiin ja väärällä kädellä vaihtaessa sattui usein vaihdemissejä. Oudointa oli vaihtaa väärällä kädellä kakkoselle vasemmalle ja taakse, vaikka RHD:llä olikin jo paljon tullu ajettua. Jarruille teräspunosletkut, nesteiksi Motulin 600 ja yellow stuffin palat. Uudet iskarit alle, mun vanha Sparcon EVO vöineen kiinni ja puntarille. Oltiin onnistuttu, 890kg. Miata on vaikea saada alle 900kg.

Japanissa oli tsunami iskeny ja rengastuotanto oli polvillaan. Semisliksejä ei ollut missään. Löysin UK:sta käyttämättömät R888 väärällä jaolla olevilla tykkivanteilla ok hintaan. Parcel2go:lta kyyti renkaille, välissä piti soitella ja kertoa perinteinen "bläk round pirellis" kun kyselivät miltä kadonneet tuotteet näyttivät. Vein renkaat ja vanteet Konalan Vianoriin, vanteille oli löytynyt ostaja. Ekan renkaan jälkeen tiskin takaa tuli pomo sanomaan että rengas meni rikki pois ottaessa. Jaa, kirjoitin lapulle Kumho V70A 235/45/R13, et tollaiset voit laittaa tilalle. Pomo totes et ei, kyllä hän hoitaa sen rikkinäisen tilalle samanlaisen, ei tässä koko kierrosta ruveta ostelemaan.
Soitti seuraavana päivänä ja ihmetteli mistä tiesin ettei renkaita ollut. Selitin että tästä syystä renkaat oli UKsta ostettu ja noi Kumhot oli ainoat mitä oli missään hyllyssä.

Ekat ratapäivät tuli eikä renkaita ja vanteita ollut, laitettiin alle 195-15 sekarengastus ja yhden porukasta faijan omistamasta konttorilta tarrakilvet ja radalle. Kierrosaikoja oli turha metsästää mutta ajaminen ei ollu koskaan näin hauskaa. Auto teki ihan mitä halus, ali ja yli ohjas sen kun käski. Ekaa kertaa elämässäni vedin koko mutkan, apparan maalisuoran päässä olevan pitkän oikean nelipyörä sladissa kaasulla ohjaten, olo oli kuin 50 luvun formula kuskilla. Tarroissa oli vielä virtaa ja tuli käytyä Rusalla kahvilla, kehä ykköseltä Rusalle oli liikaa, meteliä oli kuin peltirummun sisällä olis istunu. Kumma mutta radalla meteliä ei edes tiedostanut.

Teetettiin Turun vannepajalla 13x8 et36 peltivanteet renkaille. Saatiin renkaat vanteille ja seuraaville ratapäiville. Auto oli ihan posketon, pitoa oli aivan liikaa tehoon nähden eikä renkaita meinannut saada lämpenemään millään. Paineita sai laskea alle bariin ennenkuin löytyi ja sit mentiin. Kaasua ei tarvinnut hellittää mäen päällä niinkuin yleensä vaan sen kun taittoi sillan päälle, hölläs, napautti jarrua ja moottori jarrulla Tarusta läpi ja seuraavan kerran jarrua tarvittiin oikeasti vasta maalisuoran päässä. 1:36 mikä oli näille taidoille kova suoritus. Päivän pääteeks käytin Tarun jälkeisessä ysikympissä oikean renkaan ulkokanttarin päällä, täys veto ja renkaan palatessa asfalttiin taka-akselin rattaat sanoi sopimuksen irti.



Sopimus oli että mokaaja maksaa ja kaikki korjaa. No ei se niin mennyt. Auto seisoi pihassa odottamassa muita kunnes uus kuume iski ja motivaatio löytyi.

[samulis]

Kiitos kaikille kommenteista! Kiva kirjoittaa kun tykätään.
Kova editoimaan jo kirjoitettua kun kerralla ei tule valmista.

Tuo Ruotsin huoltispaikka oli varmaankin Skåneporten. Siinä viikko sitten poikettiin. 

Tais se olla, seuraavalla tankkauksella kurvattiin Shellin pihaan ja jäi vaihdekeppi käteen, meinasin ajaa Helvetin Enkeli porukan sekaan.

Ja jos haluaa katsella luonnosten ja ensimmäisten protojen kuvia niin sitten pitää olla hyllyssä tämä kirja.  No joo, varmasti nykyään samat infot löytyvät netistäkin. Tuo on tuoreeltaan vuonna 1989 ilmestynyt kirja, olen osaksi siksi ostanut aikanaan kun siinä on lopussa hieman myös muiden merkkien aikaisempien pikkusporttien historiikkia MG:stä murtoluku-Fiateihin jne.



Hyvää kerrontaa, kirjoita vaan lisää niin luen mielenkiinnolla.

Tarina mistä auto sai alkunsa ja kuinka se kehittyi on hieno. Aika monta mutkaa oli seitkyt luvun lopusta ennenkuin auto muuttui todeksi. Uskomatonta että Mazda uskalsi tuoda auton markkinoille tilanteessa missä koko muu maailman autoteollisuus pelkäsi amerikan kieltävän avoautot turvattomina ja millaisen hyökyaallon Miata aloitti, Fiat Barchetta, BMW Z3, Mercedes SLK, Lotus Elan M100, MG F, uskaltaiskohan MR-2 mk3 lukea samaan aaltoon.

[Harri S]

Tais olla 2005 kun liityin 9xxfin palstalle. Köyhän talon kakarana piti saada Porsche. En siihen ihan täysin uskonut itekkään mutta pitäähän sitä. Ainakin itellä lompakko on tuupannu ohjastamaan makua ja 944 viehätti kummasti.
Vaimon, silloisen kihlatun kanssa lyötiin hynttyyt yhteen samoihin aikoihin ja vaimo katteli olan yli rahavirtoja. Pari kuukautta se neuvoi sivusta ja kysyi sitten et jos se vois näyttää. En tiedä mitä ja miten se saa samat numerot riittämään aivan eri asioihin ja aiempi puolesta kuusta loppuun perseauki muuttuikin siihen että rahaa jäi sukan varteen.

Miks 944? Tultiin just 18 täyttäneinä kaverin kyydissä humalassa baarista, Fiat Uno 45:ssa viis ukkoa ja unosta kaikki mitä irti sai eli vähän yli sata. Etupenkiltä kaveri huikkas Porvoon motarin liittymän kohdalla et katos taakses. Takaa tuli 944 ja todella lujaa. En ollu ennen nähnyt miltä näytti kun joku paahtoi lähemmäs kakspuolmarkkaa taulussa ohi ja hävis lujaa lahdentien loivaan ylämäkeen. Teki melkoisen vaikutuksen.

Puol vuotta myöhemmin huomasin että rahat riittääkin Porscheen. 2006 loppukesästä kävin hakemassa YK tuonti 1986 Porsche 944 Ylöjärveltä. Myyjä oli työkeikalla Kolumbiassa, vanhemmat oli palannu pari päivää aikaisemmin maailman ympäri purjehdukselta ja olivat ihan pyörällä kaikesta mitä maailmassa oli muuttunut.
Hinta tingittiin Skypessä kohdalleen, edellinen koeajaja oli koittanut lukkojarrutusta ja pilannut eturenkaat ja Porscheen ei käy kuin P lisäkirjaimella varustetut renkaat. Tai tässä uskossa silloin elin.

Syksyllä ajettiin niin paljon kuin kerettiin. Muutamat mittit jossa pääsin opettelemaan miten millin tarkasti Porschet tulee pysäköidä vierekkäin, keulat samalle tasalle ja kerhoretki Uudenkaupungin tehtaalle missä kasattiin Boxstereita. Puhelimia ei saanut ottaa kierrokselle ja kuulemma ainoat kaks identtistä autoa oli molemmat menny Venäjälle, kumpikin punaisia, mauttomasti laajennetulla punaisella nahkasisustuksella, pelkkää punaista joka paikka ja kaikilla varusteilla.
Talveks sain auton kaverin prätkätalliin, vanhan navetan alakertaan.
Kyllä sitä tunsi ittensä hienoks, ja tärkeeks.
 
Keväällä tein virheen, kävin koittamassa 944 Turboa. Ei olis pitäny, kalliiks tuli. Auto myyntiin ja ettimään Turboa mihin kynnet riittäis. Vaparille löytyi ostaja ja vikana iltana käytiin sit ajamassa karstat koneesta, Porvoon konetiellä niin kovaa kun vessa kulki, kaveri sano et katos taakse, putkesta sylkee jatkuvaan palavaa paskaa ja kulku parani kaikenaikaa. Takasinpäin tultiin tuttuja pikkuteitä ja pitkälle suoralle taittaessa oli lähtöjään jo vauhtia tuplat sallittuun ja suoran päässä näkyi valot bussipysäkillä parkissa. "ei ne poliisit ole". Jep.
Maijahan se, instant adrenaliini hyöky, koko kropassa tuntu kohahdus, nyt tulikin haukattua paskaa. No, ei tässä ole kuin hävittävää, vauhdista 10% pois, varman päälle ja kovaa. Onneks tiet ja paikat oli tuttuja. Ajoin tuttuun parkkihalliin piiloon ja kävellen nakkikioskille, kädet taskussa ettei vapina paljastais. Mondeo sahas tunnin ettimässä ennenkuin luovuttivat.

No kaupat synty, uus omistaja oli tyytyväinen ja mä löysin Turbon.
Se oli Englannissa, hintaa oli ja punta oli pirun kallis. LHD 1989 Turbo S eli vakiona isompi turbo, isommat jarrut, paremmat stereot, nahkajakkarat kaikilla sähkösäädöillä ja lisävarusteista oli raksittu ilmastoinnin lisäks tärkeimmät, parempi alusta ja lukkoperä. Parasta oli että autoon oli asennettu edelleen silloin melkoisen arvokas Lindsey Racing 380rwhp kit ja alla oli 993 Turbon hollow spoke vanteet. Laskin että vaikka paska osuis tuulettimeen niin saisin omani pois purkuosista. Jep jep.
Myyjä oli hämärän oloinen ja olis pitäny kuunnella pientä ääntä joka varoitteli, no näistä oppi.

Tohon aikaan LHD:t oli UK:ssa vielä RHD edullisempia, paikalliset joilla ei ollut varaa RHD:n hakivat mantereelta LHD:n.



Aiemmin oli tullu käytyä pari kertaa kavereiden luona Englannissa, mutta bussikeikat häämötti vielä tulevaisuudessa eikä tällaisesta touhusta ollut minkäänlaista kokemusta. Iso työmaa selvittää miten koko sirkus toimii, miten saan vakuutukset, mitä kautta kotiin ja niin edespäin.Juhannus painoi päälle mutta auto oli saatava. Lennettiin Ryanairilla Tampereelta, taskussa iso tukko puntia ja karmee autokuume päällä. Paikan päälle päästiin myöhään illalla ja taivaalta tuli vettä kuin esteristä, myyjä oli isänsä kanssa vastassa ja koeajon jälkeen pieni ääni sanoi että kävele pois. No en sitä uskonut, päätin että kun tänne asti on tultu niin mennään loppuun asti.
Kaupat tehty ja ontto olo sielussa kotia kohti. Ekalla tankilla pyörittelin silmiä, oli kuitenkin ajettu todella nätisti sateessa ja kulutus oli yli 16 litraa satkulle, ysärin viriboksit ei ollu ihan niin tarkasti optimoituja, mielummin vähän rikkaalla.
Mantereen puolella sit ihmeteltiin et miten tää ei kulje. Pysähdyttiin tutkimaan ja ahtoletkut oli löysällä. Joo'o. Kiristeltiin niitä yks kerrallaan ja joka kerta puhti parani. BMW Z3M tuli haastamaan ja kaverin ollessa puikoissa yllytin et anna mennä, kojelaudassa, mankan alla oli digitaalinen ahtopaineen säädin mille en ollu vielä antanut huomioo.
Z3M karkas, Porsche suti vaikka vauhtia oli yli 140 ja ohjaamossa piippas pirusti. Nyt ei kaikki palikat olleet paikallaan, tiesin että 944 niittaa perseen maahan sen sijaan että sutis. Pysähdyttiin ihmettelemään, mä tutkin ahtopaineen säädintä, se oli säädetty antamaan 10 sekunnin ajan 1.05 bar, lyhyellä matikalla 385 kit plus 1.05 oli plus 500hp, tiedä sit siitä. Kaveri tutki renkaita ja tuli kertomaan et 265:t oli yli 10 vuotta vanhat ja aivan kivikovat saippuat. Eikun kuski vaihtoon ja kaasua. Kiihdytin bensa-asemalta autobahnille ja sain kolmosella ahdot tappiin ja kuului pehmeä mossahdus. Konepellin reunojen alta puski höyryä ja takana kaikki kolme kaistaa oli höyrynpilvessä. Kytkin pohjaan, virrat veks ja rullattiin rastplatsenille. Jep se pieni ääni...

Soittelin tutulle Porsche harrastajalle kesken parhaan juhannuksen että millä auton saa Suomeen. ADAC ja Vaittinen oli vastaukset. Tulevalle vaimolle soittelemaan että nyt kävi näin, että et sä viitsisitsä hoitaa meille lentoliput, en kyllä vielä tiedä mistä tullaan, mut sellaset pitäis saada. Joku paikallinen tuli rastplatzenilla tarjoamaan vettä helteessä istuville ja auttoi soittamaan ADACin hinurin paikalle. Hinuri tuli ja vei johonkin pikkukylään varikolle mihin auto jäis. Yhteistä kieltä ei ollut ja yhtäkkiä se sanoi että Polizei. Ihmettelin että mihin niitä nyt tarvitaan, että ei tässä nyt lakia ole rikottu. Paikalle tuli pari nuorta poliisia, toinen oli nuori nainen joka puhu sujuvaa englantia ja sanoi että tuttu soitti ne tulkiks paikalle. Jah no mikäs siinä. Tulkin välityksellä selvitettiin tilanne ja kerroin että joku Vaittinen tulee vissiin hakemaan. Ihmettelin kun se otti tiedon tuttavallisesti vastaan, mutten osannu yhdistellä pisteitä.
Saatiin poliiseilta kyyti lähimmälle juna-asemalle ja ajeltiin Dresdeniin. Välissä soittelin väliaika tietoja kotiin jossa tuleva vaimo teki töitä ja halus miehensä ajoissa seuraavan viikon häitä varten kotia.
Soittelin kotoota Vaittiselle ja sovittiin kyyti, olin aloittamassa selitystä missä auto on niin selvisi että erittäin tuttu paikka. Auto tuli pari viikkoa vai olikohan kuukaus häämatkan jälkeen ja hatun pois noston jälkeen selvis että jokainen pytty oli pilalla. Huotin pönttö oli täynnä öljyä ja viisaammat kertoi että kone oli "todennäköisesti" lähtöjään jo huono ja sen takia letkut oli löysällä ja huohotin täyttynyt. Mikäpä oli ollessa, tili oli laitettu sileeks, tallissa oli rikkinäinen ja verottamaton Porsche ja vaimo kertoi että jälkikasvua on tulossa.

944 turbo viritettynä oli kyllä vekkuli laite. Oma kun oli jo yli 300K ajettu niin isoa kovaa mentäessä oli ohjaamo täynnä käsiä. Minun autossahan oli se Lindseyn suurin sarja jolla tehot lähes tuplaantui joten se "veto" vaan jatkui ja jatkui vaikka neula meni jo 200:ssa. Turboviive oli suorastaan herkullinen kun ykkösellä iso ahdin ei edes kunnolla heränny ja vasta kakkosella alkoi kuulua kunnon suhina pellin alta ja sit mentiin.



Omassa se hauskin juttu oli kun oston jälkeen menin noutamaan niitä varaosamaatikoita niin myyjä bongas 3 barin tjsp bensapaineen säätimen sieltä yhdestä laatikosta. Eli täyden konepokan ja viriosien asennuksen jälkeen myyjä oli ajellu autolla vuosikausia vakiobensapaineilla ja iso osa hevosista oli ollu käyttämättä.
No se uusi säädinhän piti laittaa heti kiinni ja Kehä1 Tuusulanväylän rampilla kun testilenkillä läppäsin eka kerran lapun kunnolla lattiaan, oli vauhtia hyvän matkaa yli 200kmh siinä kohdassa kun piti alkaa tähtäämään väylältä sopivaa rakoa mistä ampua sekaan liikennevirtaan.
Mun auto oli joskus lunastettu konehuonepalon takia ja vaimo ei pystyny olemaan kyydissä ilman astmakohtausta. Liekä sammutuainejäämät vai mikä mutta ajokortin pysyvän vaaratumisen ja tuon takia myin sen sitten pois.
Myynti oli helppoa kun asetti hinnan kohdalleen  ja pyöräytti hanskalokerosta turboruuvin täysille ja ostajan kiljuttua pari kilsaa siinä apparin penkillä, se latoi pyydetyn summan käteen. Oli suomen ekoja 944 turboja ja vm -85. Sain sinulta siihen sen hinauslenkin joka puuttui autoni työkalusarjasta.

[Turre11]

On kyllä hauskasti kirjailtua tarinaa, kiva lukea

[samulis]

944 turbo viritettynä oli kyllä vekkuli laite. Oma kun oli jo yli 300K ajettu niin isoa kovaa mentäessä oli ohjaamo täynnä käsiä. Minun autossahan oli se Lindseyn suurin sarja jolla tehot lähes tuplaantui joten se "veto" vaan jatkui ja jatkui vaikka neula meni jo 200:ssa. Turboviive oli suorastaan herkullinen kun ykkösellä iso ahdin ei edes kunnolla heränny ja vasta kakkosella alkoi kuulua kunnon suhina pellin alta ja sit mentiin.



Omassa se hauskin juttu oli kun oston jälkeen menin noutamaan niitä varaosamaatikoita niin myyjä bongas 3 barin tjsp bensapaineen säätimen sieltä yhdestä laatikosta. Eli täyden konepokan ja viriosien asennuksen jälkeen myyjä oli ajellu autolla vuosikausia vakiobensapaineilla ja iso osa hevosista oli ollu käyttämättä.
No se uusi säädinhän piti laittaa heti kiinni ja Kehä1 Tuusulanväylän rampilla kun testilenkillä läppäsin eka kerran lapun kunnolla lattiaan, oli vauhtia hyvän matkaa yli 200kmh siinä kohdassa kun piti alkaa tähtäämään väylältä sopivaa rakoa mistä ampua sekaan liikennevirtaan.
Mun auto oli joskus lunastettu konehuonepalon takia ja vaimo ei pystyny olemaan kyydissä ilman astmakohtausta. Liekä sammutuainejäämät vai mikä mutta ajokortin pysyvän vaaratumisen ja tuon takia myin sen sitten pois.
Myynti oli helppoa kun asetti hinnan kohdalleen  ja pyöräytti hanskalokerosta turboruuvin täysille ja ostajan kiljuttua pari kilsaa siinä apparin penkillä, se latoi pyydetyn summan käteen. Oli suomen ekoja 944 turboja ja vm -85. Sain sinulta siihen sen hinauslenkin joka puuttui autoni työkalusarjasta.

Joo, puolet Suomessa olevista turboista on jossain vaiheessa palanut konehuoneesta. Turbon sijainti imusarjan alla ja imusarjan päällä olleet vanhat ja hapertuneet bensaletkut piti ja pitää siitä huolen. Hyviähän noi on ajaa, turbo 944:sta piti tehtaan aikanaan miedontaa ettei olis hyppiny isoveljen varpaille.

[Pertti K]

Pirun hyvää tarinointia!

On kyllä eikä niitä iänikuisia ameriikanlotjapaskoja. 

[Rusty]

On kyllä eikä niitä iänikuisia ameriikanlotjapaskoja. 

No eihän niistä saa tommosta draamaa aikaiseksi kun ei oo mitään ongelmia koskaan.

[samulis]

Kipinä, tai ainakin tulpattoman mopon polkemisen verran motivaatiota korjata Miatan perä löytyi Toivosen Artun järjestämästä Sport Car Breakfast:ista. Aamiaiset oli vielä alkuperäisessä, Paippisten moottorikahvilan pihassa. Oltiin ajoissa ja päästiin pihaan ja pihan tilan loputtua autot täytti kaikki lähistön tienvierukset. Joku porukasta bongas kun Jouni Hauska parkkeeras tienpientareelle Westfield:illä.

Olin haaveillut seiskasta 18 vuotta. Lotus seiska oli uskomaton, pieksi aikanaan kaikki ja kiellettiin yhtälailla kaikista luokista kun isolla rahalla kilpailevat Italialaisten orhien ja Jaguarin omistajat joutuivat taipumaan ladossa valmistetulle katulailliselle formula Fordille. Vuonna 1973 Lotuksen lopettaessa seiskan valmistamisen osti Lotuksen jälleenmyyjä Caterham auton oikeudet ja jatkoi auton kehittämistä.

Aikalailla samoihin aikaan kun Mazdan kanssa aukes silmät, osui tutkaan seiskat. Jossain messuilla vuosien varrellla sain silloiselta "viralliselta" maahantuojalta vastauksen että hanki vene, seiskaa et Suomessa kilpiin saa. No ei se mielikuvitusta estänyt. Historicin kisoissa oli Benscon kilpuri jonka ympärillä pyörin niin pitkään että omistaja totes että pääsee helpommalla kun ajeluttaa varikon ympäri ja saa sillä rauhan. Eihän siitä mitään oikeasti käteen jäänyt, ehkä vähän bensaa päiväuniin missä ajelin omalla seiskalla.

Ensimmäisen Caterhamin näin Suomen kilvissä 2006, samoihin aikoihin kun olin ostanut ekan 944. Ekalla kerralla olin bussin ratissa, toisella kerralla onnisti, olin liikkeellä omalla autolla ja ajoin perässä kunnes pääsin huitomaan et "mennään kahville". Auton omistaja kertoi että seiskoja oli saanut tuoda maahan vuoden verran, auton piti olla 1991 tai vanhempi ja tehdasvalmisteinen. SääntöSuomen kilpeen oli tullut reikä.
Vuotta myöhemmin Porsche porukoista tutuks tullu 944 omistaja hankki oranssin Caterhamin jonka kanssa pääsin tekemään lähempää tuttavuutta.
Ajettavuus oli kaikkea mitä olin kuvitelllut ja parempaa. Keveys oli outoa, sitä oli tottunu että auton massa hidasti liikkeitä eikä auto tehny mitä halusit samantien. Ei tän kanssa, nopeus millä auto reagoi kaikkeen oli uskomaton, tuntui kun aika hidastuis ja reagointiin oli enemmän aikaa. Ohjaustuntuma oli kuin kädellä oli tunnustellu tietä, tai niinkuin joku sanoi, tiesit kumminpäin yliajettu kymmenpenninen oli. Perstuntuma kertoi kaiken mitä taka-akseli ja renkaat teki ja koko aika tiesin paljonko pitoa jäi reserviin.
Istuin melkein taka-akselin päällä, jalat suorassa lattialla, kaasaripatteri rähisi suoraan edessä ja joka polkaisu yskäs 98 tuoksun, ratti melkein sylissä ja pitkä keula jonka molemmilla puolilla eturenkaat hyppi ylös alas tien mukana ja pieni tuulilasi kuin TV ruutu josta kattoi maisemaa kuin vanhaa videoo kuuskytluvun Formulasta.
Mut Caterhamit oli liian arvokkaita omalle perseelle, ei auttanut vaikka kuinka kyttäs josko löytyis halpa, projekti kuntoisen hinnalla sai halvimman 911.

Westfield oli tuttu mut ne oli KitCar statuksella eikä niitä saanut kilpiin. Westfieldin taru alkoi -82 Caterhamia kopioimalla. Ensimmäiset Westfieldit oli "pre-lit:ejä", ennen oikeudenkäyntiä, isoimpana erona oli Caterhamin alumiiniset pintapellit ja lasikuitu Westfieldin materiaalina. Autot oli liian yks yhteen ja Caterham sai 80-luvun lopulla tarpeekseen ja haastoi Westfieldin oikeuteen.
Lopputuloksena Westfield teki oman mallin ja risti uuden auton SE:ksi. SEi ja SEiW tuli myöhemmin, i oli independent, erillisjousitettu perä ja W taas wide, leveämpi ja pidempi kori.
Parasta Westfieldin tarjonnassa oli moottorivalikoima. Caterham:ia sai pääasiassa perinteisellä Fordin Kent:illä, Opelin C20XE:llä ja Roverin K koneella. Westfield tarjosi autoaan Fordin Kent:in lisäksi Pintolla, CVH:lla, Zetec:illä ja Duratec:illa, Opelin C20XE:llä, Roverin K koneella ja kukkulan kuninkaina oli Honda 900CBR kone ja Roverin V8, Seight. No mut se ei lämmittänyt, auto kun oli laiton.

Tai oli siihen asti kunnes Jouni ajoi omallaan SBC:lle. Ihmeteltiin autoa ja pommitettiin kysymyksillä,
1.8 Zetec tuplakaasareilla ja peltisarjalla, viis vaihteinen Sierran laatikko, lukkoperä eikä juuri muuta.
Pyyhkijät, puhallin ja peilit piti löytyä ja takasumari vuosi mallista riippuen.
Samat säännökset sitäkin koski, 1991 tai vanhempi ja tehdastekoinen, konehuoneesta piti löytyä "tehtaan" tyyppikilpi takaamassa että auto oli tehdastekoinen. Uudempiakin käytännössä sai kilpiin, mutta 1992 uudempien tiukemmat päästörajat oli pääsääntöisesti tekemätön paikka kun suurin osa autoista oli tupla Webereillä. Helpompi oli löytää vanhempi auto kuin uudempi läppärungoilla tai karmeen näköinen raiskaus Mondeon orkkistekniikalla.

Alotin kädenväännön Miatan jatkosta, auto kiinnosti yhtäkkiä kuin kasa paskaa, mä halusin seiskan. Porukan kolmesta Petelle Miata oli ihan sama, seiska oli saatava, Sasu oli yksinään ainut joka olis halunnu ajaa vielä seuraavanakin kesänä muttei halunnut lunastaa autoa itselleen. Mut asentajia ei näykynyt kun aikatauluista piti sopia. Ei se perän pois ottaminen iso homma ole, kyllä sen yksinkin tekee, enempi vitutti periaate ja sanansa pitäminen.

Syyskuussa Antti bongas WSCC (Westfield Sport Car Club) sivuilta keltaisen 1991 Westfield SEiW £6k hintapyynnöllä. Auto oli just valmistunu, täysin läpikäyty, runko maalattu, kaikki alustassa uusittu, tehdas uus ja sarjanumeroton 2.0 Zetec, hyvä kuntoinen Sierran laatikko, huollettu lukkoperä, kunnostetut tupla weberit, uus peltisarja ja putkisto. Tuulilasin, ovien ja katon kaveriks sai tuulenohjaimen ja puoliovet joilla ajo muuttui monin kerroin hauskemmaks. Auto oli käytännössä ilmainen ja FB chatti oli tukossa kun kaikki huuti kilpaa että Peten on haettava tää.

Seiskan ajaminen pelkän tuulilasin kanssa ilman ovia on kamalaa puuhaa, se opittiin kun vuokrattiin Caterham Nizzassa ja ajeltiin päivä Route Napoleonia. Illaks ostettiin halvin skumppa, eurokolkyt ja piti ottaa voittajan shampanjan suihkuttelu kuvia, jäi ottamatta, euron pullolle löytyi parempaa käyttöä.
Auton tiiliskiveä imitoiva aerodynamiikka tekee sen että ilma puhaltaa etualhaalta ja kovaa, hengittäminen on vaikeaa, tilannetta voi matkia työntämällä pään satasen vauhdissa ulos ikkunasta ja kääntämällä pää niin että sieraimet osoittaa kohti laukkaavaa ilmaa. Tuulisella säällä tilanne pahenee ja kypärä lähtee päästä jos ei ole remmi kiinni, ovet oli pakolliset ja rumat. Tuulenohjain ja puoliovet oli huomattavasti parempi ratkaisu, niillä tuuli puhaltaa tasaisesti kuin moottoripyöräillessä. Tosin joka ikinen itikkaa isompi sattui ja kivet meni huulista läpi, mut ei me kaikkea tätä vielä tiedetty ja pakko sen oli olla kivaa.

Edessä oli Edinbourghin reissu. Taas kerran saatiin kuulla olevamme hulluja ja ekan kerran mietittiin itekki samaa, mut hittooks siinä ja etenkin sen takia, autohan se on ja ajamalla sekin sieltä tulee.
Retken suunnitelmat valmiiks, kamat kasaan ja loikka saarelle. Myyjä oli kentällä vastassa trailerin kanssa.
Auto trailerilta, kierrettiin auto pari kertaa, kurkattiin pellin alle, Pete ajo parkkiksen ympäri ja kätteli kaupat. Myyjä oli laittanu tuulilasin, ovet ja katon paikalle ja pakannu tuulenohjaimen ja puoliovet "takakontin" päälle. Takakontti oli kansi ja pieni laatikko johon sullottiin reput. Ovet kiinni eli yks ohuen hihnan päässä oleva neppari, auto tulille ja tankille. Tankkaaminen oli harvinaisen vittumaista, tankinkorkki oli takaseinässä vaaterissa, vähän pistolin päätä paksumpi putki meni vaakatasossa tankin päälle ja kääntyi terävän ysikympin suoraan alas tankkiin. Pistoolin kanssa sai liruttaa todella hitaasti että hommasta tuli yhtään mitään, vähän enempi ja bensat oli nilkoilla.

Nokka kohti Hull:in satamaa eli huoltiksen pihasta suoraan vastaan tulijoiden kaistalle, ei se vääränpuoleinen lähtenykään hihasta ravistamalla. Huitomisen ja anteeks pyytelevien käsimerkkien jälkeen päästiin rantatielle kohti etelää ja tottakai vartin ajon jälkeen alkoi tulla vettä, oltiin Skotlannissa. Onneks oli pyydetty et myyjä laittoi matkaa varten katon, tuulilasin, lämmityslaitteen (lämmityslaite ja tuulilasin alla ollut poikittainen osa koria oli samaa pakettia) ja ovet, jossain ostopsykoosin vaiheessa meinattiin että ajetaan prätkäkypärät päässä, ilman kattoa. Ilo oli ennenaikainen, ovet vuoti ympäriinsä, ei se nepparin voima jaksanu pitää ovea tiiviinä ja oven runkokin oli jonkin sortin paukkulankaa, tuulilasi auttoi sen verran ettei satanut suoraan silmiin, vettä tuli katon raoista, reunoista ja valui tuulilasin alta suoraan syliin. Iloinen yllätys oli että lattiassakin oli jossain kohtaa reikä eikä tarvinnu pelätä että lahkeet olis säilyny kuivina. Pienen pienet kuplan pyyhkijät huiski eestaas ja tuulilasi huurtu sisäpuolelta,  puhallin päälle, lämmöt täysille ja brittiläinen käsityön taidon näyte ei pettänyt, moottorin lämmöt meni tappiin, punaiselle. Matkaa oli takana puoli tuntia ja mietittin sadekuuron jälkeen bussipysäkillä tupakoidessa että tais britit osua oikeaan.

[samulis]

Aika nopeesti hiffasin et lämppäri ei oo ollu käytössä ja nyt kun ekaa kertaa käännettiin lämmöt päälle, lämppärin kenno imas jäähdytinnesteet omaan kiertoonsa. Ajeltiin hiljakseen lämpömittaria tuijottaen seuraavalle huoltikselle ja täytettiin paisari. Eka ongelma ratkaistu, kabiiniin sai lämpöä. Ovet väänneltiin pysymään yläpuolelta katonreunojen sisäpuolella ja muutenkin muotoiltiin seuraamaan auton muotoja paremmin. Lisäksi otettiin kasa ilmaisjakelu lehtiä joilla tilkittiin oven etureunan ja tuulilasin alakulman reikää. Katto teipattiin jessellä tuulilasin kehykseen ja sama käsittely tuulilasin alareunalle, alkoi pahimmat vesimassat alkoi pysymään ulkopuolella. Farkkujen lahkeet rullalle ja sukkien sisään kuin fillaril konsanaan ja pysy lahkeetkin kuivana. Lämmitinlaite oli yllättävän tehokas, kuivaa ei ollut mut ainakin lämmintä. Tunnelma oli ku olis telttaretkellä kahden hengen teltassa.
Hullissa auto lauttaan ja baariin kaljalle. Laiva oli typötyhjä ja seisoskeltiin kaksistaan valtavan baarin tiskillä kaljat kädessä kun alkoi tupakkaa tekemään mieli. Mä kysyin tarjoilijalta et sopiiko jos otetaan kaljat mukaan kun käydään tupakalla. Tarjoilija lopetti lasin kuivaamisen ja tuijotti hetken aikaa kuin ei olis ymmärtäny mitä kysyin, jatko kuivaamista ja totes et sopiihan se, kunhan ette nakkele niitä tuoppeja Atlanttiin. Naama punasena tupakalle, helvettiin sääntösuomi.
Rotterdamissa selvitettiin että Nürburgring on auki ja iltapäivällä on useampi tunti tourist fahrtenia tarjolla. Kyllähän sitä seiskalla pitää nyrren tarra hankkia. Tankille, bensat lenkkareille ja moottoritielle. Pete innostui kun päästiin Autobahnille, pienempää sisään ja tennari lattiaan. 140 vauhtia ja tuulilasi lähti nousemaan kiinnikeistään. Vauhtia pois ja mä koitin painaa lasia alas paikalleen. Myyjä ei ollu kiristänyt tuulilasia paikalle. Seuraavalla huoltiksella kyseltiin työkaluja, olis ollu risti ja tasapää meisselit ja jakoavain, ei kuusiokolo avaimia.
No olkoot, katotaan seuraavalta. Nürrelle kun päästiin oltiin molemmat ihan täpinöissä ja märkä rätti samanatien kasvoille. Joku Ferrari kerholainen oli vetäny leppään ja lujaa, koko rata loppupäivän pois käytöstä. Pitäkää tunkkinne, tankille, pullo jekkua hyllystä vitutukseen ja kivipaperisakset.
Kuus puol tuntia Travemündeen, maksivauhti oli jossain sadan kymmenen ja viidentoista välillä, sen jälkeen alkoi katto nostamaan tuulilasia. Vitutuksessa jäi Nürburgringillä kysymättä työkalut ja koko Saksa sulki ovensa lauantaisin klo 14. Alkoi taas sataa, kuivat ilmaishesarit tukkeeks ja lämmintä kabiiniin. Pete koitti juopotella, mut tienpinnan pienet heitot mitä muilla autoilla ei edes tiennyt olevan olemassa sai seiskan kyydissä merisairaaksi. Jäi Jekut juomatta ja kun nälkä iski pysähdyttiin Mäkkäriin syömään. Parkissa V90 Volvo ajo viereen ja katteliin Volvon renkaan yläosaa, samalla korkeudella kuin mun otsa, matala se on kun sai tupakan tumpattua ihan vaan ku suoristi käden alas ja stumppas. Aikansa kun hinattiin satasta nypyttävässä, parin hertsin aallossa päästiin lauttarantaan, iltakeitolle, kaljalle, nukkumaan ja kotiin.

[samulis]

Syksy saapu eikä Miatalle oltu tehty mitään, joku Suomen Ruotsalainen oli kuullut kautta rantain että auto olis jouten ja otti yhteyttä. Etsi Time Attackiin sopivaa Miataa ja sovittiin että tulee katsomaan viikon päästä. Samana aamuna kun lopulta kaivoin työkalut niin taivaalta satoi isoja märkiä räntä hattaroita, olishan tänkin voinut tehdä kun oli lämmin ja aurinko paistoi. Makuualusta auton alle, laskettelu housut jalkaan ja vääntämään, sillähän siitä pääsee. Aikansa kun tappeli tukirungon pulttien kanssa sai pudotta perän, Miatassa menee koneen, laatikon ja perän välissä Un mallinen tikapuu tukirunko joka sitoo koko voimalinjan yhteen. Valkoiset lasketteluhousut oli entiset mut perän sai nostaa käyttiksen konttiin. Olin ostanut uuden 1.6 perän, 1.6 perät meni siihen aikaa ja vissiin vieläkin 50€:lla, 1.8 Torsenista sai maksaa kymmenkertaisen hinnan, mut 1.8 perä kesti muutakin kuin katseen. Kärräsin lukon tutulle eläkkeellä olevalle autoinssille joka oli luvannu olutpalkalla opettaa miten siirrän lukon vanhasta ja säädän hammaskosketuksen.
Kotiin ja perä paikalle, ostaja tuli kattomaan ja totes et 3.5k on liikaa, autossahan on kolmea eri väriäkin, hän ostaa oman ja tekee halvemmalla. Pyörittelin silmiä ja totesin että herra on hyvä vaan, seuraavan kesän ratapäivillä tavatessa totes et olis pitäny ostaa, olis kuulemma säästänyt 8k€.
No ainakin auto oli ehjä, auto talliin, tallin ovet kiinni ja totesin et jatketaan keväällä.

[samulis]

Toi S1 oli toinen mulla olleista Rallyestä. Tuli aikanaan varaosa-autoksi toiselle konerikkoiselle S1:lle. Ostin sen Espoosta autokorjaamolta, oli tekniikka purettu palasiksi. Seisoi vuosia, ennenkuin raaskin luopua siitä. Hyvä et on vielä elossa, noi on mahtavia pelejä ja noilla modeilla vielä parempia

Kaveri kellä on museo kuntoinen S1 linkkas tänään kuvakaappauksen FB pösö ryhmästä. Auto on osina myynnissä. Tai ainakin moottori on kaupan.

[Mikkis83]

Oi miten mukaansatempaavaa tarinaa!

[samulis]

No seiska oli saatu maahan ja mun lapsellisen typerä valhe itelleni oli "et en mä tarvii omaa kun Petellä on seiska", en tiiä, eihän tollasta usko edes ne jotka uskoo vielä joulupukkiin. Peten seiskahan oli kun joku olis koittanu sammuttaa metsäpaloa bensalla, mut ei auttanu kuin purra lompakkoa ja keksiä erillaisia tapoja millä saisin valehdeltuani itelleni et Miatalla mennään vielä seuraava kesä, tosin en mä kyl tainnut edes yrittää.

Onneks Antti tuli päästämään pahasta, Miata seisoi mun onnettoman pienessä tallissa pukeilla (niin pieni että 944 piti olla pukeilla et pääsin auton alta ryömimään auton taakse, kylkilevikkeiden kohdalle jäi pari senttiä pelivaraa, takakontin kautta ei onnistu,  avatessa olis rikkonu takaikkunan) ja jotain huoltoa me oltiin siihen tekemässä kun ryömittiin auton alla ja Antti kun näki miten ruosteeton ja ehjä auto oli, totes yks tuumaan et "tää on mun". Hierottiin autosta kauppa kolmen omistajan kanssa ja Antti aloitti auton elvyytyksen. Moottorin tukikumit vaihtoon, sisustan metsästys, rata-iskareiden tilalle GAZ:in coilit edellisesen punaisen alta, ratavanteet ja renkaat vaihtoon jne.
Auto oli teknisesti valmis, mut maalipinta oli edelleen kolmea eri sävyä joka korjaantuu onneks maalilla. Espoon Aakkos asemalla oli Miata kerhon miitti johon osallistuin Antin siivellä, pihaan kun päästiin niin joku perus keijo korolla peruutti ruudusta suoraan Antin keulaan.
Kummatki pomppas ulos vihaisena ja tarkoituksena tais olla mölistä että "mitä helvettiä" kun totuus valkeni samalla sekunnilla, kyseessähän oli itseasiassa lottovoitto. Puskuri halki ja molemmat etulokarit rutussa. Harmin paikka että kaikki uudet osat oli jo odottamassa ja Corolla miehen vakuutus maksoi auton ylimaalauksen.


Autosta on uudempiakin kuvia, mut tää on vasta valmistumisen jälkeen, n. 80tkm mittarissa. Autolla on nyt ajettu 11 vuoden aikana 240tkm mittariin ja on kesäisin päivittäin nähty ympäri pääkaupunkiseutua.


No elettiin maaliskuuta ja mulla oli vapadut vankilasta kortti kourassa. Samaan aikaan briteissä tuli myyntiin halvin Westfield mitä oon ikinä nähnyt, et kuinkas sattuikin. Sellainen halvan projektin hintainen, olin seurannu sivusilmällä markkinoita jo useamman vuoden (enkä ole sen jälkeenkään noin edullista näkynyt). Miatoja oli tullu haettua vissiin 8 tähän mennessä UK:sta ja tiesin hyvin miten homma tulee hoitaa ja asiat mitä ehdottomasti ei tehdä. No rikoin kaikki omat periaatteeni koska pakko.


1991 Westfield SE, 1.7 Kent, Kent camsin 234 nokka, tupla weberit, peltisarja ja putkisto, sierran viislovinen ja lukko. Ja se kultaakin kalliimpi tyyppikilpi.
135hp ja 550kg.

Paras tapa aloittaa kaupan käynti on ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa myyjälle. Tiesin jo kokemuksesta että viestiä ei ota kukaan tosissaan (poislukien tutut forumit). joten soittoa linjoille ja koittamaan. Myyjä ymmärs mun tuskan  kun olin esitellyt itteni ja asiani asiallisesti, 18 vuoden unelma ja tällainen on pakko saada... Auto oli ajo ja käyntikuntoinen mutta leimaamaton, myyjä oli ostanut auton projektiksi ja saanut pikkuviat "korjattua" ja totes pidemmän seisotuksen jälkeen et parempi laittaa kiertoon. Muistin auton edellisen myynnin perusteella ja jostain syystä hinta oli pudonnut.
Seurasin samalla seiska forumia missä myyjä kyseli voiko Suomeen myydä, että saako noita täällä leimattua, ihanaa huolehtivaisuutta, ekalla kerralla opin ulkomaille myynnin kohdalla voi ottaa "tyhmältä rahat pois".
Soitin toisen puhelun Skypellä, myyjä kantoi läppärin ulos tuolin päälle, niin pitkälle kun nettipiuhaa riitti ja näin pikselimössöstä että auto käy ja kukkuu ja liikkui pari metriä eteen ja taakse. Sit hengitys syvään ja rikkomaan ne omat ja muidenkin säännöt. Maksoin auton tilisiirtona ja myyjän kanssa sovittiin että se kuljettaa auton trailerilla Hull:in satamaan josta se tulee Ro-Ron kyydissä Turkuun.

Auto oli SORN eli seisontavakuutuksessa, tosin Briteissä seisonta tarkoittaa sitä että auto ei saa seistä tien varressa, jos haluat seisottaa autoa valtion verorahoilla maksetun kadun varressa, saat myös luvan maksaa siitä. Katsastuksen lisäks on maksettava minimi 6kk tieveroa jolloin satamaan ajaminen tulee aika tyyriiks. Autossa ei ollu kattoa tai ovia joten viime reissusta oppineena ei ollut vaihtoehtona kuin laivakyyti.

Ai että oliko hauskaa seuraavat kolme viikkoa? Luulin että tiesin mitä huonosti nukkuminen oli kun lapsi valvotti. Ei ollu, oli niin lystiä etten taatusti tee toiste. Viikon jälkeen UPS toi auton paperit, joka helpotti ihan pikkuisen. Sitä oli öisin aikaa miettiä että näinköhän typeryyksissäni lahjoitin rahani Britille joka tyytyväisenä myy auton toiseen kertaan. No myyjä oli sanansa mittainen ja sain ilmoituksen Turusta että auto on noudettavissa, elettiin muistaakseni huhtikuun alkua ja ulkona oli vielä kirpsakka sää. Kaverin kanssa trailerilla noutamaan, kunnia kierros satamassa ja trailerikyydillä Tattarisuolle. Auton kun sai alas trailerilta niin samantien kierrokselle ympäri tattista, nauroin ja ajoin, kunnes oli pakko lopettaa kun nauru jääty naamalle.

Kaverin avulla leivottiin sähköt uusiks (mä ojensin työkaluja), uskomatonta miten päin vittua voi kolmen sulakkeen sähköt rakentaa, tais olla kaks tai kolme kontaktia mitkä oli asennettu oikein tai niin ettei sattumalta vain tarvinnu muokata. Kisa Husaberg lahjoitti peilit, sumari vaihdettiin toiselle puolelle, Bilteman pissapoika pussi ja moottori. Puhalluksen järjestäminen jäi ajatuksen tasolle, joissain rantakirpuissa oli asennettu 12v tupakansytytin puhallin puhaltamaan tuulilasille ja tätä meinasin koittaa ensihätään.
Hain tattiksen konttorilta tarrakilvet ja aloitin maahantuonnin, siinä oli pari kuukautta aikaa hoitaa koko sirkus.

Ekaa kertaa kotiin ajaessa, tais olla jo toukokuun puolta, aloin kehällä vauhdissa laittaa hanskoja käteen ohjaten samaan aikaan polvella. Ohjaus tempas yhtäkkiä raivolla oikeeta kaidetta kohti. Sain onneks kiinni ja adrenaliini jylläten kotiiin ihmetellen että mitä helvettiä just tapahtui. Seuraavana päivänä ajettiin Peten kanssa kaks päällä Alastaron radalle, Peten auto tuli trailerilla talvisäilöstä suoraan paikan päälle. Kypärät päässä ja sitä mutkaisempaa tietä kohti Alastaroa, peltoaukeilla olis kypärä lähteny päästä, remmi piti sitä paikallaan kun tuuli puhals etualhaalta kunnon raivolla. Pidemmän päälle remmi ahdisti hengittämistä sen verran et oli pakko pudottaa marssivauhtia alle sallitun.

Päästiin radalle ja saatiin autot vierekkäin niin selvis syy ohjauksen tempomiselle. Joku seppien seppä briteissä oli asentanu ylemmät kolmiotukivarret väärinpäin, casterkulma oli aivan metsässä.
Eikun keula ylös ja kääntämään osat oikeinpäin, jo alkoi ohjaus tottelemaan ja tekemään mitä piti, ei se vaatinut kuin melkein hengen. Radalla oli kivaa, vielä kivempaa oli ajaa Peten autolla mihin mahtui istumaan. Ahvenistolle en olis uskaltanu, enkä uskaltais vieläkään, siinä oli auton lipsahtaessa lonkan ja kaiteen välissä yks neliöprofiiliputki pehmentämässä iskua. Kuorma-autojen takana seisominen kaupungilla aiheutti selittämätöntä kauhua, jos se pysähtyi kesken kaiken niin ajatus siitä että se lähtee peruuttamaan jonkun kaupan pihaan ja mä en kerkeä alta pois niin se pyyhkäsee yli ja ensimmäinen kolahdus tulee turvakaaresta. Tuli seistyä joka kerta niin että edessä olijat näki mut kuskin sivupeilistä.

Sitä oli haaveillut että olis auto mikä puhuttais, että olis auto mikä olis huomion keskipisteenä. No se vanheni aika äkkiä ja opin ymmärtämään miks superauton omistajat saattaa vaikuttaa hiukan nyreiltä. Se kun jokainen Töölön mummo haluaa tietää "mikäs se tämä peli on" tai joka kerta tankatessa sai juttukaverin avas silmät, no ei se tylsää ollu ja tykkään jutella autoista. Mut SBC:llä kun Jussi Halli käänty mikrofonin ja TV kameran kanssa kohti niin iski instant hiki ja ahdistus. Kuulemma meni hyvin, Jussi kun kysyi millainen auto on ajaa niin tein saman mitä on tullu aina tehtyä, tarjosin avaimia ja sanoin et käy koittamassa, no ei se käynyt.



Ajettavuutta kehuinkin jo aiemmin, Westfieldin korimallien erotkin kerroin. Hienoa oli etten ollut aiemmin istunut SE:ssä. Ajoasentoa oon kuvaillu niin että seiso ämpärissä, sen verran on jalkatilaa, sen jälkeen kyykkyyn kun pituus suunnassa ei riitä tila ja kuitenkin niin ettei jalat voi olla ihan hurjan paljoa levällään kun runko ja vaihteistotunneli rajoittaa tilaa, siihen lisäks ratti joka yrittää olla samassa tilassa missä polvien pitäis olla. Ei vittu, koitin ilman penkkiä, ei auttanu, ämpäri oli edelleen liian pieni, ränni liian kapee ja ratti oli väärässä kohtaa. Aika synkkiä pilviä mut päätin etten anna periks. Annoin mennä ja ajoin niin paljon kuin pystyin, mikä oli aika vähän. Jollain reissulla osuin ukkoskuuroon. Nauratti kun joka kerta lammikkoon ajaessa eturenkaat heitti niin paljon vettä ilmaan etten hetkeen nähnyt mitään eteeni. Pyyhkijöiden olis pitäny olla sisäpuolellakin ja kun pysäköin pihaan niin rotsin kyynertaipeeseen oli kertyny litra puoltoista vettä jotka lorisi iloisesti kun taivutin käden suoraks alas. Viimeinen naula arkkuun oli parin tunnin reissu ympäri Uuttamaata, kotiin päästyäni jouduin konttaamaan ohjaamosta kun krampissa olleet jalat ei totellu.
Siinä sitä istu, 18 vuoden haave jalkojen juuressa ja ainoana ajatuksena oli et se oli siinä.

[Pertti K]

Voimisteluauto.