Harri S:n El Camino ja pienkoneosasto

Aloittaja Harri S, 25 heinäkuu, 2020, 20:47

« edellinen - seuraava »

Harri S

Leikkelin 1,25 pellistä 10cm leveitä soiroja joista alkaa uuden leikkuupöydän kopan teko.
Hain töiden jälkeen rb:ltä ehjän kampiakselin, koska tuo omani oli saanut kiertokankirikossa sen verran kipeetä että kone ei ollut hyvä tuolla akselilla.
Vaihdoi akselin illansuussa ja nyt kone käy nätisti ilman värinöitä. Nyt se on hyvä.
Kiitokset vielä kerran.

Jakopään rattaan kiilassa oli tuossa uudessa akselissa sen verran leveyseroa, että tuonne piti tehdä metallinen sovite, jolla sain sopimaan osat napakasti toisiinsa.

Päätoiminen harrastaja

Harri S

Peltitöitä; kokeilen aluksi  kuitenkin korjata tuon paremman kopan.  Napsin toisesta kopasta muutaman ehjän palasen ja korjattavasta kopasta läpilahon päädyn.



Kunnostettava koppa vaati  myös yhden ehjän teräpukin kiinnityspisteen. Ne sain tuosta toisesta kopasta. Ei haittaa vaikka molemmissa oli sama pääty tohjona koska pienellä sovittamisella ja harkituilla leikkauksilla palaset vahvikesikkauksineen sai istutettua heftaamalla myös toisenkätisiksi. Vielä tuohon paikattavaa jäi mutta loput hitsit korjattuihin kohtiin ja noihin muutamiin ruostereikiin sitten kun koppa on peltipuhdas.



Samasta leikkuupöydästä sai ehjän runko-osan (alempi) josta galvanoidut osat ja säätökammen kulissi pois, etteivät mene puhalluksessa pilalle.
Toi ylempi (keltainen) kehikko on sivuista puhkiruostunut ja poikkiputket myös haperot.



Josko tuttu ehtisi huomenna raepuhaltaamaan noi niin lomaviikon alkaessa vois hitsata loput kopan ruosteet pois ja lopuksi maalaus sekä kasaushommat.
Päätoiminen harrastaja

Lerssinen


Harri S

Toissapäivänä kaveri puhalsi teräsrakeella osat ruosteista puhtaaksi. Ei noita olis millään muulla saanu putsattua ja vuodenpäästä olis paikat yhtä lailla ruosteessa.



Koppa oli ihan pitsiä ja se vaati paljon töitä. Puhalluksessa on se hyvä puoli että lanka palaa puhtaassa pellissä paremmin mutta karu totuus ja vanhat korjaukset paljastuu siinä samalla.



Torstai-perjantai-iltaisin hieman hitsuuta, tänään sitten hitsisaumojen päällipuolen hiontaa. Tuossa on nyt 1/3 alkuperäistä, 1/3 uutta ja loput 1/3 migin lankaa. Hommaa oli ihan hitokseen, tein korjauksiin puskusaumat ja lopulta sain sudittua teollisuusepoksit päälle.





Epoksin kuivuessa oli aikaa käydä Meilahdessa via Terveystalo, poistamassa raudat silmästä, jotka sinne eksyi suojalaseista huolimatta.

Takas tullessa epoksit oli kuivuneet ja ruiskin koppaan päälle pohjamaalit ja RAL keltaisen. Kehikkoon sama keltainen ja muihin mekanismin osiin puolihimmeä musta.



Tein tukipyörästölle uuden akselin 19mm tangosta, koska vanha akseli oli "hieman" kulunut.



Akselin keskiosaan lovet keskituelle ja päihin reiät ja kierteet 10mm pultille.





Putsailin ja sovittelin tukipyörästön akselille, akselin pintaan reilusti liukasteeksi vaseliinia mikä myös suojaa akselia ruostumiselta. Shimmeiksi prikkoja ja pari 20mm mutteria.





Huomenna sitten mekanismien asennushommiin ja teräpukkien kunnostukseen.

Päätoiminen harrastaja

HendriXXX


Harri S

Kiitos.
Purin tänään kaikki teräpukit ja avasin myös laakerit jotta sain sinne lisää vaseliinia. Yksi laakeri meni kokonaan vaihtoon, muuten rasvaus ja ehjien laakerien keruu noista kuudesta pukista riitti.



Pukit putsasin hapettumista ja maalasin vannehopealla (kai se hiukan hapettumista estää), akselit hioin sorvissa puhtaaksi jne. Lopuksi koko paketti nippuun reilun vaseliinin kera jonka toivon jatkossa ehkäisevän ruostetta. Toiset teristä oli uudehkot, terävät ja muutenkin suorat, joten ne meni pukkeihin sellaisenaan.

Sitten vaan pukit kii koppaan ja remmi paikalleen.



Koppa kiinni kehikkoon ja mekanismit paikalleen. Myös vastamaalattu suojapelti alkuperäisiin kiinnityspisteisiin.



Huomenna asennus leikkuriin, puhalletuilla ja maalatuilla aisoilla ja leikkurin koekäyttö, jos ei sada.

Päätoiminen harrastaja

Toyopet

Kyllä tuolla kelpaa päästellä nurmikkoon.
Olisi ollut meilläkin tarpeen tuon mallin pöytä tänään.
Crown 1965
Crown 1971
Cutlass Cruiser
Caprice STW
Plymouth 1938-39

Harri S

Purin tuosta vielä linkun auki sekä leikkuuremmin kiristinrullan, jonka jumiva laakeri meni myös vaihtoon.
Linkun remmisiiva oli pari senttiä liian alhaalla ja shimmasin sen samalla ylemmäs, niin remmikin pysyy paremmin kiristinrullan selässä.

Sitten vaan yleisrasvaukset ja koeajot. Hyvin pelittää ja siistiä sekä tasaista jälkeä tekee.



Herkistelin myös kaikki istuinsäädöt toimiviksi.

Sitten vielä päivän pääjumppa miljoonalaatikoiden ja pulttilaatikoiden parissa, jotka sain kun tuttu pisti työmaaltaan kaiken pikkusälän hävitykseen:
Pultit kokojen mukaan kolmeen 5 litran laatikkoon, mutterit ja prikat omiinsa sekä sekalaiset laatikko ja seasta löytyi näemmä kolme kiloa teräviä puuruuveja jotka mukavasti esti aiemmin laatikoiden enimmät tonkimiset.
Seassa oli myös yli kilo poranteriä.
Syy miksi puuha on odottanut aika kauan tekijää ja meni hävitykseen on määrä; tuota tavaraa oli reippaasti yli 50 kiloa ja lajittelu otti yli 5 tuntia, mutta lomallahan on aikaa.
Ei tarvi hetkeen pulttiostoksille mennä.
Päätoiminen harrastaja

Camino79

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 10 elokuu, 2020, 20:38Purin tuosta vielä linkun auki sekä leikkuuremmin kiristinrullan, jonka jumiva laakeri meni myös vaihtoon.
Linkun remmisiiva oli pari senttiä liian alhaalla ja shimmasin sen samalla ylemmäs, niin remmikin pysyy paremmin kiristinrullan selässä.

Sitten vaan yleisrasvaukset ja koeajot. Hyvin pelittää ja siistiä sekä tasaista jälkeä tekee.



Herkistelin myös kaikki istuinsäädöt toimiviksi.

Sitten vielä päivän pääjumppa miljoonalaatikoiden ja pulttilaatikoiden parissa, jotka sain kun tuttu pisti työmaaltaan kaiken pikkusälän hävitykseen:
Pultit kokojen mukaan kolmeen 5 litran laatikkoon, mutterit ja prikat omiinsa sekä sekalaiset laatikko ja seasta löytyi näemmä kolme kiloa teräviä puuruuveja jotka mukavasti esti aiemmin laatikoiden enimmät tonkimiset.
Seassa oli myös yli kilo poranteriä.
Syy miksi puuha on odottanut aika kauan tekijää ja meni hävitykseen on määrä; tuota tavaraa oli reippaasti yli 50 kiloa ja lajittelu otti yli 5 tuntia, mutta lomallahan on aikaa.
Ei tarvi hetkeen pulttiostoksille mennä.


Mä voisin kanssa ottaa tommosia "miljoonalaatikoita" vastaan, jopa maksaakin hieman  :))
GM only 😉
+Pihatraktori :D

Harri S

Uutta prokkista pukkaa.  ;D



Päätoiminen harrastaja

Pertti K

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 11 elokuu, 2020, 12:35Uutta prokkista pukkaa.  ;D




Taitaa vuokratallilla (siellä missä se Trabin raatokin) olla samanlainen, ehkä ostettavissa jos varaosiksi tarvii.
Tiukasti aisalinjalla.

palontie

Eniten vituttaa kaikki.

-kk-

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 11 elokuu, 2020, 12:35Uutta prokkista pukkaa.  ;D





Just kävin kesämöksän nurmikon ajaa murrikalla jonka kunnostin jokune vuos sittä 8)

Harri S

Pikkuvikoja helpoo korjata.
Startti oli palanut ja sellainen mulla löytyi hyllystä.
Vaihdoin koneeseen uudet öljyt ja vetoremmin kun sellainen tuli mukana.
Kone piti ihme ronksotusta ja syyksi paljastui löysä kampuran remmisiiva, pultti oli joskus tippunut ja siiva pääsi elämään akselilla.

Tein uuden jytyn pultin kahdesta, koska sopivalla kierteellä olevaa pitkää pulttia ei miljoonalaatikoista löytynyt. Eli upotin prässissä tuumaisen katkaistun kiertokangen pultin tuollaiseen paksuun millipulttiin poraamaani reikään ja hitsasin sen lopuksi kiinni. Ei ronksota enää.



Jarrut avasin ja säätelin.

Muutenhan tää onkin akkua ja penkkiä lukuunottamatta valmis kampe.
Päätoiminen harrastaja

juko7

^kun noiden pikkutraktoreiden yhteydessä puhutaan hydrostaattisesta voimansiirrosta, niin onko niissä erillinen pumppu ja hydraulimoottori vai onko se jokin yhdistetty paketti? Vai mitä se tarkoittaa? Saako sellaiseen hydrauliikan ulosottoa suoraan?