Matti's garage

Aloittaja MJF, 17 maaliskuu, 2021, 15:08

« edellinen - seuraava »

MJF

Mistähän tuota aloittais, jos tästä mikä nyt on työnalla. Overdrivellä nyt onkin jo juttua, pikakertaus tähän.

Kohde on siis aikoinaan 2-oviseksi muutettu -69 Plymouth. Muutos on ehditty tekemään, ulkopuoli on jo paklattu ja pohjamaalattu, sisäpuolen viimeistely oli jäänyt pakkelin levitysvaiheeseen. Sitten oli talli mennyt alta ja auto jäänyt seisomaan kantintaakse. Näin tästä sitten kuvan facen metsäautoryhmässä ja sehän piti saada kotiin. 1½ vuotta tais mennä kuvan näkemisestä siihen että auto oli pihassa. Kotiin ajellessa tuli möläytettyä että tällähän kierretään pihaa weteraanikonepäivillä, aikaa siihen oli reilu kuukausi. Ja niinhän sillä kierrettiin piha siellä  8)


Seuraavan vuoden auto seisoikin koskematta. Kaikki kakkoskuntoiset osat mitä puoli-ilmaiseksi sai niin keräsin tähän odottamaan. Sisustaa, puskureita, valoja mitä nyt entisöintiprojekteista jäi yli. Nyt alkuvuodesta sitten otin nosturille ja aloin hitsaamaan helmoja, taka-akselin korvakko ei näyttänyt olevan kuin parilla ampiaispesällä kiinni. Peltipajalta uudet ulko ja sisäpellit 1,5mm säsistä niin kestää vähän paremmin. Samalla innostuin pellinvääntelystä niin ostin sikkikoneen ja kutistinvenyttimenkin ja aloin kopistelemaan pintapeltejä millisestä arkista. Nyt isoimmat alkaa oleen kuskinpuolelta tehtynä, etulokasuojan takapää ja takapyöränkaari isoimpana. Takahelma ja "takaoven" alareuna pitää vielä tehdä kuskinpuolelle, mutta nehän on melkeen suoraa peltiä. Kilvestä huolimatta tämä on Suomiauto  ;D Jäällehän tällä oli aikomus päästä, mutta näköjään pitää odottaa seuraavia jäitä kun vähän karkasi käsistä... Pompsi kuvia tähänastisesta.















Mopar on parsa

Janne-Pekka

Hienoa että pelastui ja komeaa pellitystä.  :+1:
Hullua kiinnostaa kaikki mikä pyörii.

Blazer K5 -78  Cheyenne + -85 Silveraato
Valiant -67
Vanhoja Tojoja,Fordeja + muuta tauhkaa.

Gary Grand

Saa siihen muutaman kantin tehdä. :))
Hienoa että pelastuu! 8)
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

MJF

Kyllä siihen vielä jonkun korjauspalan saa tehdä  ;D  Mutta oon pitempään halunnut opetella tekemään korjauspaloja muutenkin kuin polven päällä, tämä projekti on omiaan harjoitteluun 8). Kutistinvenytin ja sikkikone auttoi jo paljon, englanninpyörä on vielä työnalla.
Mopar on parsa

MJF

Entisen takaoven alareuna oli nyt työnalla aamusta. Ovenjämät saikin leikata pois ja tehdä helman yläosan uusiksi. Mukavasti löytyi sieltäkin lapiollinen hiekkaa, neulasia, yms törkyä. Sitä tulee joka kotelosta ja paljon  :o


Mopar on parsa

MJF

Kuskinpuolen kylki alkais oleen nyt hyvällä mallilla. Pyöränkotelon takapäätä pitää vielä tehdä, mutta tehdään se sitten kun on peräkontissa hommissa. Aamulla ennen töihinlähtöä vielä käytin auton ulkona ja pöllytin vänkärin kyljen puhtaaksi. Pakkelia oli kyllä paksusti, flaken alla ja päällä, varmasti toista senttiä enimmillään. Kaiken sen alta löytyi melkeimpä parempi kylki mitä toisella puolella. Ei ole läheskään samallalaila vedellyt oven kiinni hitsauksessa, pari vanhaa paikkaa löytyi mitkä oli piilotettu kitillä. No nytpä pääseekin tuumailemaan mistä asti leikkaa vanhat pois.



Mopar on parsa

Anza

Hyvännäköistä sepitystä ja erittäin asiallinen pelastusprojekti. Aiotko pitää tolppamallina, vai muunnella HT versioksi

MJF

Tolppana pidetään, ht-malli on jo niin tämä pidetään tämmöisenä suomi-kustomina jollaista ei ole tehtaalta lähtenyt  8)

Mopar on parsa

palontie

Hyvä kun pidät tolppamallisena,mun mielestä hienompi ja räyhäkkäämpi.
Eniten vituttaa kaikki.

Kalu

2d tolppamallista tulis kyllä hiano vanhantyylin kiihotin- tai nascar viritelmä.

MJF

Eijei, pysytään 80-luvun rakentelulinjalla ja flakea takaisin pintaan kun on maalauskunnossa. Perä ylös, slotit alle ja putket kylkiin   ;D 

Ei malttanut enää odottaa, aurinko paistaa komiasti ja keli kuivuu, otin siis Sport Satelliten liikenteeseen. Syksyllä justiin ennen lumia kerkesin leimata 15 vuoden tauon jälkeen, reilu 800km on nyt ajeltu sen jälkeen. Aika makiaa  8)  8)



Kaksiovisen yhden entisen omistajan sain myös kiinni tänään. Hän oli maalannut mirrat pintaan 80-luvun alussa, pari kuvaa lisää löytyi sieltä  :D


Mopar on parsa

juhapih

Onko tää ollut kultaflakella maalattu joskus muinoin, ennen tuota mustaa?

MJF

Ei ole. Musta ja hopealla katolla oli kuulemma ennen mirramaalausta. Hämeenlinnassa oli siihen aikaan, muuten on ollut pääkaupunkiseudulla ja Loviisassa. Yhden kultaflake 70 Coronetin tiedän olleen, siinä oli vihreä vinyylikatto.
Mopar on parsa

juhapih

Täällä meillä oli Huhtis Jussilla saman vuotinen kultaflake Belvedere aikoinaan 70-80 lukujen taitteessa. Viimeksi näin -84, kun tuli Bre-Vir Auton pihassa vastaan uuden omistajan kuskaamana.

MJF

Taijampa tietää senkin auton. Skooppi pellillä, korinvärinen etupuskurispoileri sivuputket ja liekit kyljissä?
Mopar on parsa