Maalauskeskustelu

Aloittaja nuc-64, 08 helmikuu, 2020, 00:06

« edellinen - seuraava »

nuc-64

Avataan nyt tännekin aihe maalauksesta. Pitäisi saada aikaiseksi vetää ainakin pohjamaalit tuohon emännän pick uppiin. Kori pitäisi maalata samoin kuin tankki ym. Pintaan varmaankin tulee bedlineria sävytettynä tällä tietoa. No kuitenkin aina eniten näissä ahtaissa talliolosuhteissa tehtävissä maalailuissa tympäsee maalipölyn leviäminen/paikkojen suojaus pölyltä. Oon ennen heitellyt vanhoja lakanoita kaiken suojattavan päälle, mutta aika hankala ja työläs tapa, mitenkä muut asian hoitaa?
Entäs sitten tallin tulo- ja poistoilmat? Itselläni on kanavapuhallin poistoon, joka hieman auttaa vaikkei täydellinen olekaan, mutta tulopuolelle en ole oikein mitään puhallinta keksinyt.
Kolmantena mielessä oli minkälaisia suodattimia teillä on paineilmalinjassa? Itselläni on kompuran jälkeen lisäsäiliö, jossa lähtevälle ilmalle vedenerotus ja lisäksi jokin suodatin vedelle ja lialle, ja vielä ennen maaliruiskua on pieni letkuun tuleva vedenerotin. Lähinnä mietin kuinka hyvät nuo erottimet ja suodattimet pitäisi olla. Mulla on myös käytössä paineilmamaski vähänkään isommissa hommissa ja siihen erillinen suodatinyksikkö, oikein hyvä, mutta suodattimet noihin on kalliita, niin olen ajatellut myös sen eteen jonkinlaista esisuodatinta, niin voisi noiden kalliimpien suodattimien vaihtoväliä pidentää. Lähinnä miettinyt, minkälaisen vedenerotin/suodatinpatterin tuohon kasaisi melko pienellä budjetilla. Nykyiset suodattimet/erottimet tota paineilmamaskin suodatusyksikköä lukuun ottamatta on enemmänkin jo vanhoja romuja.

1purehell

Maalipölyyn vaikuttaa aika paljon se käytettävä ruisku ja sen paineet. Mä tosin maalailen tallissa vain osia, että se muodostuvan pölyn määrä ei kerkeä nousta kovin suureksi.

Eipä siihen maalipölyyn oikein mitään järkevää ole. Eihän maalaustilassa sais mitään muuta tavaraa edes olla, jos haluaa ettei niihin tule mitään laskeumaa päälle. Ehkä sellainen katosta laskeutuva "teltta" maalattavan kohteen ympärille? Sinne sitten johtais tuloilman putkella ylös ja poistoilman toisella putkella sieltä lattianrajasta ulos pihalle.
Vakavammanpuoleinen katsastusrikos, 2 litrainen kone 1,6 Taunuksessa.

HendriXXX

On se kyllä tuo maalipöly yks prkl. Se menee ihan joka paikkaan. Tallissa aina pölyn laskeumasta tietää millä värillä on viimeksi maalailtu  ;D

sämpy

Yhen tallimaalaamon oon nähnyt, missä oli tehty pahvilaatikoista tulopuoli, sinne oli viritetty jostain auton jäähdyttäjästä lämmitin/puhallinkin ja tulo oli auton päältä iso (pahvi) huuva missä kertakäyttöpöytäliina teipattuna koppaamassa pölyt.

En muista mistä se lämpö tuli. Olisiko ollut jopa pieni auton moottori, joka työnnettiin kärryllä tallin ulkopuolelle puksuttamaan ja letkut kiinni. Pakoputkessa lisälämmönvaihdin?

Poisto oli oikeaoppisesti auton alta tallin oven alle. Pahvilaatikoista sekin, tottakai.

Hyvää jälkeä oli tehnyt.

Muuta en osaa sanoa, kun olen maalannut isot maaluut aina ulkona teltassa. Keväisin onnistuu hyvin kun ilma on puhdas.
Poikkeus kaikkiin sääntöihin.

HendriXXX

Kesällä maalaamiset on juu mukavia.  ;D
Kaikki kärpäset ja koppiaiset kävelly pitkin poikin tuoretta  maalipintaa. Osa jäänytki lopulta sitte siihen kiinni..

Tulipa siitä yks kommellus mieleen..  ;D

Mullahan kävi hieman köpelösti joskus reilu 20v sitten ku erästä autoa (tais joku lauluauto olla) maalailin kaljapalkalla, maalauspaikkana oli ihan ukon autotalli. Kesäaikaan vielä oli muistaakseni, ei juhannuksesta kaukana. Olutta taisin olla jo lähelle mäyräkoiran ottanu, eli silleen pienessä sievässä..

Olin justiisa saanu aikalailla maalailtua auton ympäriinsä ja ruisku toisessa ja lamppu toisessa kädessä kiertelin ja kattelin tuoreen maalipinnan kiiltoa ympäri autoa. No sehän ruiskun paineletku tarttu vissiin johonki ja nykäsin sitä napakasti ni eiköhän klemmari löysänny ruiskun päästä ja letku irti..  :o

No sehän oli parissa sekunnissa kaikki hiekka ja betonipöly ilmassa niin ettei nokkaansa pidemmälle nähny. Kompura huusi kokoajan ja paineletku heilu ku hullun mulkku pitkin autotallin lattiaa.. yritin äänen perusteella löytää kompuraa ja löysinki sen sitten lopulta. Noh, kompura kiinni, silmät ja keuhkot täynnä hiekkaa ja betonipölyä suunnistin olutpäkin luo ja olut auki. Siinäpä sitte pohdiskelin että tais tulla hyvä maalipinta joo..  ;D

Siinäpä sitte oluen juotuani raotin autotallin ovea ja kah, pölyhän oli jo hieman laskeutunu.. no se itse maalipinta oli aika karmaisevan näköinen. Siinä oli monen millin kokoista pikkukiveä pinnassa ja se muistutti lähinnä santapaperia. Siinä mielentilassa ei hirveenä kiinnostanu alkaa tekee sille enää mitään ja aloin vaan pesee ruiskun ja löin vehkeet ja ovet kiinni ja painuin mökille saunan lämmitykseen ja kaljanjuontiin.

Aamulla sitte siinä pikku pöhnässä alko muistumaan koko edellisen illan katastrofi mieleen. Siinäpä ei pitkään menny ni tais puhelin soida ja auton omistaja soitteli että mites onnistu maalaus. Mä vaan että ois ehkä voinu parempikin tulla.. että tuu kahtomaan..  :))

Sehän ilmesty myöhemmin pihalle ja ku oltiin menossa tallin suuntaan ni mainitsin että sattu siinä yks pieni moka. Se oli kyllä aika näkemisen arvoinen naama ku se näki sen maalipinnan.. mä en uskaltanu sanoo sanaakaan. Se kierteli autoa ja lopulta tuumas että sehän on vitun hyvä! Hyvin pitää kenkä ku hyppii konepellillä ja katolla..  ;D

Mä siinä vaan olin että  :o  , ootko tosissas. Kerroin mitä tapahtu ja eipä se mitään, makso sovitun summan ja kävi myöhemmin hakemassa auton pois. Pitkään se näky kylillä pyörimässä se auto ja kyllähän siinä melkoista tanssia näky katollaki välillä pidettävän..

Tän jälkeen tuli kasteltua lattia aina ennen maalausta ja tarkitettua ne klemmariliitokset myös..  ;D

Rusty

Ah, ahtaita aikoja.

Sleepercooler

Kaverillani oli kans tapana kännissä maalaa autoja ja suurin osa meni aina vituiks ja sit rapuloissa korjaili jälkiä otsa märkänä ja suupielet kuivina ja manaili että on viimeinen kerta kun kännissä maalaa mitään ;D

Muutaman kerran piti olla jeesaamas kun äijä oli niin saatanan kännissä ettei jalollan pysynyt ja maalin sekoitussuhteetkin meni päin vittua, ohennetta enemmän kuin maalia :o

Ja selvinpäin äijä veti ihan timantti jälkeä :+1:
Kaikki on maksettu, niillä mennään....

DX

vanhat autoflektit on tehokkaita ilmanvaihtoon, itelle rakensin hätäpoistumistieoveen vanerista sisäpuolelle toisen oven,
johon laitoin alaosaa pari v70 volvon flektiä sarjaankytkennällä ja ejektoriputken katonrajasta (120 neliön korkea tila) ja yläosaan tuloilmalle reiän ja siihen suodatinkankaan, pisti kankaan eteen ohjauspellin, jollon huipparin edessä osia maalatessa tuloilma kiertää ns. selän taakse ja tuo sielä sumuja mukanaan.


isompia ylivetoja varten järkkään läpivedon, eli hallin toisessa päässä olevaan käyntioven aukkoon tungen kehikkoon pingotetun suodatinkankaan ja siihen virtaukseen matkan varrelle kymppikilowattisen lämmittimen jos sellasta tarvetta on.

mulla toi siis perustuu pelkkään imuun, ettei vahingossakaan mee seinien läpi käryt molemmin puolin oleviin naapuritiloihin ja kyllähän väliseinissä vuotoja on, pitkiltä matkoin kattolevyä pöly tummannut tilojen väliseiniin tapaavista saumoista.

kotitallissa mulla on katossa parin neliön kehikko jonka pohjaverkon päällä huilaa suodatinkangas, f3 luokkaa kaks kerrosta

kehikon sisään puhkuu molemmilta pitkiltä seiniltä lattianrajasta 160millin kanavapuhaltimet ja kehikon sisään oon väännelly parit ohjaupellit jotta ilma tulisi mahdollisimman tasaisesti ja mahdollisimman suoraan alas,

kerää aika hienosti kiintoaineet veke pois ilmasta, liuotinkäryjä tietty ei yhtään,
 
tinnerikäryt tuulettuu riittävästi yön mittaan pikkasen harvasta ovestakin, no jos ulkona ei oo itikoita eikä pölyä, niin voi varovasti vähän tuulettaakin,  muistaa vaan putsata ovikarmin ja varsinkin oven päältä ennenku alkaa väritteleen,

kesäaikaan kandee ehkä valot minimoida siks aikaa ettei yökköset änkee tupaan, tai vie jonkun loistevalon/halogeenin loimottaan houkuttimeksi pihan perälle, pörrätköön ötökät siellä.
pankaa tuo suosikkeihinne pahan päivän varalta, tai liittykää vaik heti. https://pottupotero.forumotion.eu/

world is crumbling down, i don't know how to act anymore

mikähelvetinkat

ei ole vielä räjähtäny sulla palavista aerosoleista suojaamattomilla flekteillä halli :P
~ ? ‰

Jussi

Lainaus käyttäjältä: mikähelvetinkat - 12 helmikuu, 2020, 02:01ei ole vielä räjähtäny sulla palavista aerosoleista suojaamattomilla flekteillä halli :P
Ihan helpolla ei muuten edes syty, saati räjähdä. Täytyy olla niitä onnettomia tähtiä kartalla aika määrissä.
En varmasti oo.

Jussi

Tiesittekö muuten, mikä aine ilmaan sekoitettuna muodostaa räjähtävän seoksen pienimmällä pitoisuudella?
En varmasti oo.

DX

Lainaus käyttäjältä: mikähelvetinkat - 12 helmikuu, 2020, 02:01ei ole vielä räjähtäny sulla palavista aerosoleista suojaamattomilla flekteillä halli :P

syttyvä seos on sitä luokkaa, et ilman happilaitteita henki on jo lähteny ennenku syttyis,
eli ei,

eikä oo myöskään syttynyt tulipaloo ku heitän nortinjämän tinnerikippaan,
hitsatessa o joskus jokku pesurätit loimahtanu,
niin ja tukka vähän väliä

ruutanpesutinnerin saa syttymään ku antaa sumuun kaasutoholla kunnon tyvivalkeet, neula auki läpi tulee joku desin ja toista minuutissa, siitä voi arvioida palotehon,
lämmittää muuten aivan hitokseen
pankaa tuo suosikkeihinne pahan päivän varalta, tai liittykää vaik heti. https://pottupotero.forumotion.eu/

world is crumbling down, i don't know how to act anymore

DX

Lainaus käyttäjältä: Jussi - 14 helmikuu, 2020, 00:28Tiesittekö muuten, mikä aine ilmaan sekoitettuna muodostaa räjähtävän seoksen pienimmällä pitoisuudella?

en yhtään muista, lonkalta veikkaan kaasuista asettia
pankaa tuo suosikkeihinne pahan päivän varalta, tai liittykää vaik heti. https://pottupotero.forumotion.eu/

world is crumbling down, i don't know how to act anymore

Jussi

Lainaus käyttäjältä: DX - 14 helmikuu, 2020, 00:34en yhtään muista, lonkalta veikkaan kaasuista asettia
Puupöly. 2%.
En varmasti oo.

DX

muistaks onko tilavuus vai paino %
pankaa tuo suosikkeihinne pahan päivän varalta, tai liittykää vaik heti. https://pottupotero.forumotion.eu/

world is crumbling down, i don't know how to act anymore