Matti's garage

Aloittaja MJF, 17 maaliskuu, 2021, 15:08

« edellinen - seuraava »

MJF

Joo niin on, olisko ollut 2014 kesällä
Mopar on parsa

MJF

Etuvedosta leikattu pala olis kiinni. Toista puolta aloittelin kanssa leikkaamaan, mutta se on sen verran pahempi että pitää tehdä helman pääty ensin. Sekin on jo leikattuna toisesta autosta, mutta pahimmoilleen siitä kohti on nyt lankkujen päällä. Akseli siis takaisin tähän väliin. Apurunko ja tukivarret on jo maalattuna, mutta puslat tarvii painella paikalleen. Erehdyin kyllä tekeen jarrukilpiä, toisella puolen oli Mersun kilvestä tehty ja toisella puolella oli ruosterepaleita. Aihioksi sattui B4/B5 kilvet mitkä nyt kohtuudella saa sopimaan. Eka kyllä meinas mennä päin persittä kun porasin pultinreijät ensin väärään paikkaan. Tyytyväisenä sovittelin levyä valmiiseen pakettiin niin kilpihän oli sentin sivussa. Noh, toiselle puolelle sitten kerralla? kohdalleen,



Mopar on parsa

MJF

Auto olis taas rattaillaan pitkästä aikaa. Jarruja en vielä kasannut, pitää miettiä mitä noiden ruosteisten satuloiden kans tekis. Uudemmat alumiinisatulat olis hyllyssä, mutta käsijarruvaijerit ei käy niiden kans. Etuvedon kallistuksenvakaaja on kans malliksi paikallaan, näköjään vaatii vielä että vaihtaa tolpat puolelta toiselle että saa korvat oikeille puolin. Ja koiranluita pitää lyhentää



Slantin imusarja lähti Amerikkalasta tuleen tännepäin, kohta pääsee sitäkin kasaamaan kun osia tippuu pikkuhiljaa lisää tontille.
Mopar on parsa

MJF

Auti olis taas "ajokunnossa". Otin sen ulos ja aloin siivoileen hallia,no se kyllä meni sitten osien mallailuksi. Vähän näkee keulan ilmettä mitä siitä vois tulla

Mopar on parsa

MJF

Helman päästä seuraava rotankolo työnalle. Jännästi on tämäkin paikka ruostunut. Nyt pitää varmaan jo purkaa etupenkit ja matto pois ennen hitsaamista. Vähän jo hirvittää jääkö sinne lattiaa jäljelle  :panic:





Mopar on parsa

MJF

Eilen oli niin komia t-paitakeli ettei saanut kuin vähän sovitettua helmanpäätä, vielä jäi siihenkin hipsuttamista. Kahvitauolta eksyin ulos ihmetteleen slantin osia. Öljypohjassa oli vähän lommoa, ne vasaroihtin paremmaksi. Sipaisu kittiä vielä ennen maalausta. Venttiilikoppa oli muuten hyvä, mutta johtosarjan pidikkeet oli poikki. Ne tuli uudet 0,7mm peltisuikuista. Lohkon hankaamistakin kerkesin aloitella. Ensin öljykanavien pyöristykset öljypumpun poteroihin. Nämä on tullut tehtyä muihinkin slantteihin, pumpunratas kun on heikko paikka niin pitää koittaa vähentää virtausvastuksia. Posti on laitellut seurantaan että Offenhauserin pitäis tulla tänään kotia, saapa nähä onko paketti odottamassa kun töistä kerkiää kotosalle  :oushit:







Mopar on parsa

MJF

Tulihan se paketti kotia asti ja piti heti mallata miltä näyttää  8) Kaasari on Holley 390cfm

Mopar on parsa

Anza

Lainaus käyttäjältä: MJF - 19 huhtikuu, 2022, 17:45Auti olis taas "ajokunnossa". Otin sen ulos ja aloin siivoileen hallia,no se kyllä meni sitten osien mallailuksi. Vähän näkee keulan ilmettä mitä siitä vois tulla



Torissa oli vanhemman Audin neliskanttiset nelivalot. https://m.tori.fi/vi/95028757.htm


MJF

Oli aamulla hetki aikaa niin purin Audista lattiamaton pois. Muuten oli ehjä lattia, mutta vänkärin etujalkatilasta meni saapas läpi. No laitetaan paikka siihenkin, leikkaisko toisesta autosta vai tekiskö suorasta. Varmaankin yhdistelmä ruttuun ajettua lattiaa, vuotanutta lämppärinkennoa ja seisonta-aikaa  ::)





Tuli haettua myös 7 metriä jarruputkea ja 10 metriä löpölinjaa

Mopar on parsa

MJF

Ei menny putkeen tämäkään. Ei lähtenyt 225 poraus puhtaaksi 040 ylikoolla. Eivätkä koneistamolta puhuneet mitään, tekivät vaan loppuun asti  :banghead: Kovasti pahoittelivat etteivät huomanneet ja poraavat isommaksi samaan rahaan. Eli isommat männät vielä tilaukseen... Alunperin mitattiin lohko että pykälän alta mitattuna riittäisi justiin 030 ylikokokin ja varalta otetaan seuraava koko. Mutta olipa niin laitaan kulunut ettei riittänyt sekään.

Mopar on parsa

MJF

Männät lähti rokkiautosta tilaukseen samantien, taitavat olla kohta Atlantilla tulossa. Kanteen vaihtelin muutaman pinnapultin, pari oli poikki ja pari vaihdettu semmosiin missä oli unc kierre. Alunperin kun noissa on unf niin pitihän ne vaihtaa.

Piti sitten jatkaa Audin hitsaamista kun ei päässytkään mottia kasaamaan, onneksi sitä hommaa vielä riittää  8)

Mopar on parsa

MJF

Muuta näkyvää ei ole saanut aikaan kuin tulevat etujarrut on sovitteilla. C5 korisen 312mm jarrut. Levyihin 108 jako niin sopivat suoraan paikalleen. Vanteena C5 sitikan 16" peltivanne.




​​​​​​​
Mopar on parsa

MJF

Slantin männät tuli Rokkiautosta tiistai-iltana. Keskiviikkoiltana vein lohkon takaisin porarille ja eilen hain sen takaisin. Nyt lähti puhtaaksi 060 ylikoolla, on hyvä jatkaa niiltä osin  8)
Mopar on parsa

slant sickness

Se on nyt 233 slant six. (232,7 cu in).
Tenu-Dart, bioetanolikäyttöinen vanha auto.

MJF

233 lähti kasautumaan päin, ensimmäisenä nokkalaakerit paikalleen. Liian ahtaat oli tuoreeltaan, google kertoikin hyvän vinkin niille. Vanhaan nokkaan laakeripintaan rälläkällä urat ja pyörittelemään paikalleen. Pikkasen lähti lastua ja hyvä tuli. Hiottu nokka meni sitten, 220 astetta 050" nostolla ja .450" max nostot.
Etummaiseen runkolaakeriin viilasin viisteen jakopään öljyämiseen. Tehtaan manuaalissa tämä on mainittu, mutta en kyllä muista missään moottorissa nähneeni tätä  :-\ Runkolaakerivälykseksi mittailin 4-5 satkua. Aika keviästi pyörii momenttiin vedettynäkin. Männänrengasvälykset kerkes vielä tälle päivää mittailla, 0,45-0,50mm, eli nekin sopivasti tehtaan ylärajoilla.






Satellitella on tullut ajeltua tapahtumareissuja, kyläpyörimiset on jäänyt vielä väliin. Kokkolan näyttelyyn lähtiissä tuli laitettua tankki täyteen ja nyt Kalajoelta tullessa taas täyteen. Vähän alle 12 litran näyttää kuluttaneen. Naatiskelua koko rahalla  8)

Mopar on parsa