Nettiautosta yms. bongattua

Aloittaja timant, 10 tammikuu, 2020, 12:04

« edellinen - seuraava »

Kyrpov

Lainaus käyttäjältä: Tukaani - 29 huhtikuu, 2023, 21:12Mielestäni tuossa kävi vallan mainiosti.
Aito ammattilainen meni tuon 100% korin ja tekniikanvaihdon hankkimaan, eikä kukaan tietämätön harrastaja mennyt haksahtamaan.
Lisäksi tuo uusi pyynti kyllä rajoittaa kummasti vahingon eteenpäin siirtymistä.
nojuu meinasin yleisesti näitä hintapompseja. Varsinkin jäsen @Carillo on nohevana!
Sinä vain

Carillo

Vanhaa autoa ostaessa ei oikein aina tiedä mihin kätensä lykkää  :o

LPR

Lainaus käyttäjältä: Chevyman - 30 huhtikuu, 2023, 01:14Ei kai se Finlandia kattoluukku itsessään huono ollut, ainoastaan sen asentajat veti "lonkalta" ja mutkat suoriksi silloin 80-luvulla.

Tarkasti asennettu pitää kyllä vettä ihan niin kun muutkin kattoluukut.

Ihan itse asennettu Finlandia kaverin autoon ei vuotanut ollenkaan.

Omissani oli myöskin aikoinaan vuotamattomia.

Asuin myös tällaisen kattoluukkuasennusfirman vieressä 80-luvun alkupuoliskolla, ja näin ihan omin silmin sitä touhua. Siina takapihalla ne hommat teki. Ei ollut mitään talleja. Siinä pihalla ne leikkas katon auki, ja asensi kattoluukun. Se oli muotia silloin. Merkkiä en tiedä, mitä asensivat.

Itse laitoin työkaverin kanssa omaan Land Cruseriin sellaisen Finlandian tyylisen, eikä kyllä vuotanut, vaikka oli jäykistepokkauksin oleva katto. Siitä sai sen koko ikkunan pois, että oli oikea kattoluukku, eikä vain raottunut.
Jeep XJ, Willys CJ3A, MGF, MGB, MG Midget TD, Ferguson TEA-20, Buick DX Phaeton

palontie

Mä asennutin irrotettavan myös ja se oli Finlandia,99 turbo Saabbiin.
Eniten vituttaa kaikki.

sössö

ei vuoda vieläkään turbo 99 kattoluukku vaikka seissy vuosia kesät talvet tossa paikallaan. Hikoominen talvella se isompi ongelma on.

sössö

Lainaus käyttäjältä: Kyrpov - 29 huhtikuu, 2023, 20:58harmi kun kaikki puolustelijat tais jäädä odlle. :'(
nää on vähän sellasia että jos tietää millasta kusipaskaa oikeesti kaikenmailman romujen jobbaaminen on ja on sitä tehny, niin ei ihmettele yhtään miksei sitä joku suostu puolilmatteeksi tekemään.

Ja se kusipaska ei tuu siitä että autojen korjaus olisi jotenki erityisen ikävää vaan siitä että ostajien keskimääränen äo on tippunu 15 vuodessa varmaan luokkaa 50 pistettä. Kovin pienten voittojen perässä ei enää kannata tehä mitään kun noi ihmiset työllistää ihan älyttömästi.

Jussi

Lainaus käyttäjältä: LPR - 30 huhtikuu, 2023, 03:50Itse laitoin työkaverin kanssa omaan Land Cruseriin sellaisen Finlandian tyylisen, eikä kyllä vuotanut, vaikka oli jäykistepokkauksin oleva katto. Siitä sai sen koko ikkunan pois, että oli oikea kattoluukku, eikä vain raottunut.
Ei mullakaan ole yksikään itse asennettu luukku vuotanu tippaakaan. Ei niitä tosin taida olla vielä ku neljä tehtyä. Jos ei vittujakaan kiinnosta se asennus, niin saahan sen vuotavaksikin.
En varmasti oo.

LPR

Äitmuorin 2 koppaisessa Golfissa oli jälkiasenteinen lasiluukku, minkä sai veivillä raolleen ja lisäksi liu'utettua auki. Katon päälle nousi ja n. 2/3 oli auki.

Oli muutenkin erinoinen Golffi, -86 mallinen neliveto Syncro 1,8 kaasarikone. Aivan vakio 165x13 kumein, eikä poikennut massasta mitenkään. Ihan hyvin toimi normi käyttiksenä, VW -merkkiliikkeen vaihdokkirivistä Kouvostoliitosta ostettiin. Ihmettelin kun oli herkkä liikkumaan ja karkasi helpolla puna-alueelle kiertämään. Huoltokirjaa kotona selailin, niin välistä löytyi Muurala Motorsin laput, että oli rullilla ajettu 136 heppaa pyöriltä, vakiona pitäis olle 90 hepaaa akselilta. Selvittelin auton omistushistoriaa, niin oli ollut jonkun VV-auton huoltokouluttajan ajokki. Aikanaan kun kansirempan tein, niin löytyi NC-jyrsimellä ruopattu kansi ja joku rajumpi nokka, ym. Lienee oli Saksasta tullut kallista osaa autoon muinoin. Ulkoisesti moottori kaasareineen ja pakosarjoineen ei poikennut vakiosta laikaan.
Jeep XJ, Willys CJ3A, MGF, MGB, MG Midget TD, Ferguson TEA-20, Buick DX Phaeton

LPR

Lainaus käyttäjältä: Jussi - 30 huhtikuu, 2023, 04:28Ei mullakaan ole yksikään itse asennettu luukku vuotanu tippaakaan. Ei niitä tosin taida olla vielä ku neljä tehtyä. Jos ei vittujakaan kiinnosta se asennus, niin saahan sen vuotavaksikin.

Veneiden ikkunat ja luukut asennetaan samoin, eikä ne yleensä vuoda ennen 40-50 v. ikää, jos on oikein asennettu. Toki löytyy tietyn merkkisistä jo 5 v. ikäisissä vuotavia luukkuja ja irtoavia kattoja, mutta se kuuluu erään savolaisen veneerakennusyrityksen laatuun. Vaikuttaa välillä olevan nimenomaan veneenrakennus yritys.
Jeep XJ, Willys CJ3A, MGF, MGB, MG Midget TD, Ferguson TEA-20, Buick DX Phaeton

Jussi

Lainaus käyttäjältä: LPR - 30 huhtikuu, 2023, 04:46Veneiden ikkunat ja luukut asennetaan samoin, eikä ne yleensä vuoda ennen 40-50 v. ikää, jos on oikein asennettu. Toki löytyy tietyn merkkisistä jo 5 v. ikäisissä vuotavia luukkuja ja irtoavia kattoja, mutta se kuuluu erään savolaisen veneerakennusyrityksen laatuun. Vaikuttaa välillä olevan nimenomaan veneenrakennus yritys
Toinen vaihtoehto veneessä on se, että vuoto ja myös mahdollinen sisäpuolen kondenssi on huomioitu rakenteessa, eikä päädy sisälle. On se toki tehtaalla vähä eri juttu ku vaan lämästä ikkuna seinään.
En varmasti oo.

jariha

Mulla on zemmonen finlandia sotossa joka ei ainakaan vielä vuoja :o
-64 Dodge Dart "the luumu" sixpack slant six + 4 on the floor
-57 Desoto Town Panel, 251flh/3on floor
-96 Volvo V70 2.5Tdi paku
-07 Ford Mondeo 1.8 stw -05 Opel Combo 1.3 -86 Volvo 740 b200k -80 Fiat 127 -91 Lada Samara, -87 Corolla -73 Tunturi Automat -74 Solifer Sm -97 VW Transporter T4 caravelle

Kyrpov

Lainaus käyttäjältä: sössö - 30 huhtikuu, 2023, 04:24nää on vähän sellasia että jos tietää millasta kusipaskaa oikeesti kaikenmailman romujen jobbaaminen on ja on sitä tehny, niin ei ihmettele yhtään miksei sitä joku suostu puolilmatteeksi tekemään.

Ja se kusipaska ei tuu siitä että autojen korjaus olisi jotenki erityisen ikävää vaan siitä että ostajien keskimääränen äo on tippunu 15 vuodessa varmaan luokkaa 50 pistettä. Kovin pienten voittojen perässä ei enää kannata tehä mitään kun noi ihmiset työllistää ihan älyttömästi.
En silti ymmärrä miten tämä liittyy siihen, että pestään ja uudet kuvat 5000->10000 tai 10000->20000. Jos ostajien äö on pienentynyt niin ei jobbareillakaan vainu aina ihan terästä ole kun pitkään kaikille kelpaamattomia ostetaan ja yritetään tuplahinnalla. Vielä 5-10v sitten jobbarit osti autoja mistä ei muu väki edes tiennyt kun ne meni tyyliin 5-10min ilmotuksen laitosta ja monen tyylihän oli, että poista vaan ilmoitus heti.
Sinä vain

sössö

Lainaus käyttäjältä: Kyrpov - 30 huhtikuu, 2023, 12:27En silti ymmärrä miten tämä liittyy siihen, että pestään ja uudet kuvat 5000->10000 tai 10000->20000. Jos ostajien äö on pienentynyt niin ei jobbareillakaan vainu aina ihan terästä ole kun pitkään kaikille kelpaamattomia ostetaan ja yritetään tuplahinnalla. Vielä 5-10v sitten jobbarit osti autoja mistä ei muu väki edes tiennyt kun ne meni tyyliin 5-10min ilmotuksen laitosta ja monen tyylihän oli, että poista vaan ilmoitus heti.
Kyllä toi jo 15 vuotta sitten meni noin että jos ei joku mee kaupaksi niin lisää hintaa niin menee paremmin.

Ei ollu yks eikä kaks ketkä mun halpoja paskoja tuli kattomaan ja sano että "kävin kattomassa paria kalliimpaa ja tää on niitä paljon parempi", no helvetti. Mikset ekaksi tullu tätä kattomaan? No kun tää oli niin halpa.

Toyopet

Lainaus käyttäjältä: sössö - 30 huhtikuu, 2023, 13:40Ei ollu yks eikä kaks ketkä mun halpoja paskoja tuli kattomaan ja sano että "kävin kattomassa paria kalliimpaa ja tää on niitä paljon parempi", no helvetti. Mikset ekaksi tullu tätä kattomaan? No kun tää oli niin halpa.
Vähän sama juttu meinasi käydä tuon meidän traktorin oston kanssa, käytiin muutamaa ilmoituksen mukaan sopivaa katsomassa, yksi olikin aika jees mutta kova hinta ja alviton vielä kaikenlisäksi, yksi kerkesi mennä ja yksi oli ihan romu. Ja muutama joku suht ok mutta jotain pientä. Sitten oli yksi länsirannikolla, lähtökohtaisesti muutaman tonnin näitä halvempi, kuvassa vähän hassun näköinen. Ajattelin, että ei viitsi. No monta kun oli katsottu, oltiin Ähtärissä ja hyvä keväinen keli, niin soitin kuitenkin ja ajeltiin rannalle.
No se oli hyvässä kunnossa, vähän ajettu, myyjä tarvitsi isompaa, minkä oli jo ostanut eli rahat piti saada aika äkkiä. Vähän vielä tingittiin, alvillinen hinta ja se lähti matkaan. No enää se ei ole niin siisti, kun on joutunut olemaan 24/7 ulkona, aurinko polttanut maaleja ja sisustaa mutta ihan kelvollinen laite on ollut.
Crown 1965
Crown 1971
Cutlass Cruiser
Caprice STW
Plymouth 1938-39

Smirkelimies

https://www.blocket.se/annons/varmland/chrysler_royal_royal_4_dorrars_sedan_4_0/108563795

Mitähän tässä nyt myyvään? Tekstissä on että 4-ovinen. Huutokauppakuvissa on sama keltanen 2-ovinen kuin ilmotuskuvassa. Oiskohan se sitte lopulta joku 4-ovinen?