Oldsmobile Toronado ”The Miserable case”

Aloittaja Harri S, 12 marraskuu, 2021, 17:03

« edellinen - seuraava »

Harri S

Uutta projektia pukkaa vaikka vanhatkin on kesken.



Tarinahan alkaa jo vuonna 1996 jolloin piipahdin Tikkurilassa nykyisen Bilteman paikalla olleen autoliikkeen häkkivarastoon.
Kulmassa oleva kullanvärinen -66 Olds Toronado vei huomion aina kun siitä ohi ajoin ja uteliaisuus eskloitui lopulta vakavamieliseksi vierailuksi kyseisessä liikkeessä.
Auto oli katsastamaton mutta ajokuntoinen ja pääsin ajelemaan sillä hieman liikkeen autorivistöjen välissä. Tekniikka toimi mutta juuri muu ei sitten toiminutkaan ja korin helmoissa korikitit lohkeili.
Hintaa autolla oli 7500mk ja päätin  sen ostaa mutta silloinen vaimo oli shoppaillut harrasteautotilini lähes tyhjäksi. Pienen tappelun jälkeen vaimo sai rahat lainaan isältään ja kun parin vkon jälkeen menin autoa noutamaan oli liike vaihtanut omistajaa, auto katsastettu ja hintaa 21000mk, johon mulla ei budjetti riittänyt. Ohuesti vitutti.

Viimeisen viiden vuoden aikana Toronadoa on tullut metsästettyä taas ja yksi sopiva löytyi Kalifornista, mutta eka visiitti autoa katsomaan kilpistyi siihen että se oli n.5km päässä tiestöstä keskellä hiekka-aavikkoa olevassa häkkivarastossa jonne mm. ranskalaiset ostajat oli jo yhden hinurin upottaneet. Taatusti pelleitään ehjä mutta kaikki muu olikin sitten  palanut pois auringonpaahteessa.

Viime vuonna ja myös viime keväänä löytyi muutamia yksilöitä keskilännestä mutta flippaajien, vedättäjien ja kaiken maailman sekopäiden kanssa ei koskaan päästy kaupoissa alkua pidemmälle.
Pari kk sitten Georgiasta löytyi -67 Toro josta syntyi nopeasti kaupat, ilman mitään hämmentämisiä ja edes käsirahoja, joten hetken siinäkin joutui jännittämään, että malttaako myyjä pitää sanansa.
Tunnettu välittäjä hoiti käytännön jutut siellä päässä hienosti ja auto tuli New Yorkista reilussa neljässä viikossa Häneenlinnaan josta hinausauto toi sen sille vuokraamaani rakentelupaikkaan.



Autossa tiesin olevan ruttua etukulmassa, vinyylikaton aiheuttamaa kuppaa erityisesti tuulilasin yläpuolella ja paikattavaa kuskin jalkatilassa sekä hometta sisustassa. Mutta se on osiltaan lähes täydellinen ja verhoilut on kattoa ja mattoa lukuunottamatta putsaamalla kunnostettavissa.
Peltiä saa kaupasta kuin kaupasta, mutta spesiaali verhoilun ja koristeiden osia puolestaan ei oikein mistään. 1967 kun on noista vanhimmista se kaikista harvinaisin vuosimalli.
Auto painaa pari tonnia, pituutta lähes 5,5 metriä, leveyttä 2 metriä, eli on ISO. -66 ja -67 moottori yksi Oldsin tehokkaimpia: 425 Super Rocket 387hp/645Nm (455 koneistakin vain W30 ja W34 teho-optiot oli tuota Super Rocketia tehokkaampia, eli 400hp).
Paritonninen auto liikataan 0-100 noin 7,5 sekunnissa, etuvedolla ja automaatilla. Vartin aika päälle 16s.
1968 alkaen muotoilu meni sellaiseksi, että ainakin minun kiinnostus Toronadoihin rajoittuu pelkästään vuosimalliin -66 ja -67.

Tätä ei tulla minun toimestani entisöimään, ja siksi projektikuntoinenkin auto sopi.
Tästä sais tehtyä erikoisen raaserin.



Mutta mun aikomus on kuitenkin tehdä tästä matala, mattapronssinen, lähes musta, "supertouring" tjsp. ja vanteiksi olen kaavaillut 20" peltivanteita jotka erikoisen offsetin takia pitää tehdä itse.
Stuukki kutakuinkin tuota "Devian Art" konseptipiirrosta mukaillen.









Auto ei ole käynyt kymmeniin vuosiin, toki ostotilanteessa hörähti kun ruikki bensaa kaasariin, eli oli tekniikaltaan niiltä osin melkoinen arpa.
Tänään kun sain sen käsiini, poistin koneen päältä hiirenpesät tulppasin pois kaikki poikkisyödyt alipaineletkut. Se lähti yllättävän helposti bensakanisterivirityksellä käyntiin ja sain todettua vaihteistonkin toimivaksi. Mutta en kuitenkaan uskaltanut kauhesti ajella, kun jarrut puuttuu kokonaan (rummut ympäriinsä).

Siinä sitten "kaksi maailmaa" kohtasi toisensa suomen syksyssä. Quashqain kokoinen Leaf näyttää melko pieneltä tuon rinnalla.



Työnsin sen muuutaman apumiehen kanssa talliin lämpimään, koska koneessa oli vedet sisässä, ja siksi muutenkin pikaisella tallilletoimituksella oli hieman kiire, ennen kuin vkl pakkaset olis halkonu siitä koneen paskaksi.

Jätin sen nyt uuteen pesäänsä lämmittelemään ja uskoisin että vkl aikana alkaa aihion tarkemmat tutkimukset.



Mutta ennen kaikkea, nyt mulla on lopultakin tallissa se oma Toronado.
Päätoiminen harrastaja

TwistOla

Mustasta Toronadosta tuli heti mieleen Stephen Kingin kirja "The Dark Half", jossa pahis ajeli mustalla Toronadolla , jonka takaluukun tekstiä toistettiin sopivasti tilanteen eskaloituessa. Suomennoksessa teksti taisi olla "Superpaskiainen". Linkissä tietoa leffaversiosta:

https://www.imcdb.org/v021869.html
Tähä jaksa ny mitään ylvästä keksiä!

juhapih

Noin 25 vuotta sitten tein tuosta oman vision mukaisen mallin. Kori muovilevystä ja maski (edessä ja takana) wanhan rakennussarjan kustom osia. Siksi epäsymmetriset valot.


Kustom STW


Sleepercooler

Erikoisen näköinen, varsinkin noi lokasuojan kaaren pullistukset!

Tästä sais makeen "Sleeper" tornaadon ;)
Kaikki on maksettu, niillä mennään....

Harri S

Päätoiminen harrastaja

Hupeli

Makee perä tässä ja ei noi smoothietkaan huonommat ole.

Harri S

Tää E-body on yksi GM hienoimpia korimalleja.
Hommat jatkui ja vein tänään ison kuorman pöydän, jakkaroita, ilmakompuran yms. tavaraa tallille.

Konepellin alla on tilaa hurjasti koska moottori on asennettu melko ylös ja koska turbiini ja Morse-ketju ovat koneen ja rintapellin välissä, on takaosa tilava ilmastointilaitteen kotelosta huolimatta. Imusarja on keskiosasta hieman "kuopalla" ja kaasutin uppoaa hieman sen sisään jotta tilaa jää ilmanpuhdistimelle ja imutorville, jotka ovat melkein kiinni venttiilikopissa.





Tänään aloin purkamaan sisustaa joka oli litimärkä penkkejä myöten. Keskiviikkoinen rankkasade pääsi etu ja takalasin välistä satamaan suoraan auton sisään ja homettahan siellä oli jo entuudestaan. Mun piti saada avattua tuo apparin oven lukko auki kun se oli jumissa.
Homma selvisi sillä että otin kuskinpuolen lukkomekanismin käteen malliksi ja selvitin miten sen saa tiirikoitua auki. Apparin lukosta oli tuo ylimpänä näkyvä jousi poikki jonka vuoksi se piti virittää käsin, ja vivustoa manuaalisesti ohjaamalla ovi aukesi. Homma vaati ovipahvin irroituksen sisäkautta.





Auto on Deluxe-malli ja siinä on kaikki lisävarusteet, myös turvavyöt edessä ja takana. Kaikki matot, pikimatot ja kattoverhoilut laitoin suoraan roskiin. Takapelkin alla oli vesiallas jossa takaturvavyöt uiskentelivat. Mukavana yllärinä takajalkatilasta löytyi ehjä vasemman etulokasuojen etuosa korjauspalana, jolla saa helposti korjattua etulokasuojan vaurioituneen alueen.





Teen tuohon uudet jakatilan pellit ja katto oli sisäpuolelta oikeastaa varsin hyväkuntoinen jahka kattoverhoilun ja sen taustapahvin sai revittyä alas.





Pölynimuri unohtui matkasta, joten en saanut vielä putsattua lattiaa kunnolla kaikesta moskasta, lähinnä sen mitä käsipelillä sain jätesäkkiin siirrettyä. Jenkeistä tuli jo viestiä että kaikki FB kautta eilen listaamani puuteet ja tarvitsemani pisteosat löytyy mm. -66 vuosimallin "butterfly" ohjaupyörä, joka on mulle se must-juttu tässä autossa.
Päätoiminen harrastaja

palontie

Eniten vituttaa kaikki.

Esmi

Just katselin leffan: Kill me three times, siinä heppu ajelee Toronadolla, kulta ja musta katto,vuosimallia 66 tai 67.

Anza

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 12 marraskuu, 2021, 19:51FWD on ja pysyy, ehdottomasti!

Kai sinne silti sovitetaan LS moottori, vaikka etuvetoisena säilyisikin? Jostain uudesta etuveto Impalasta suoraan LS4 tekniikka 4T60 tai etuvetoisen käkkylän 4T80 aski ja tuplaturpo moottoriin.

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: Anza - 13 marraskuu, 2021, 23:24Kai sinne silti sovitetaan LS moottori, vaikka etuvetoisena säilyisikin? Jostain uudesta etuveto Impalasta suoraan LS4 tekniikka 4T60 tai etuvetoisen käkkylän 4T80 aski ja tuplaturpo moottoriin.

Tää menee kyllä tuonne perversioiden ketjuun ihan heittämällä! :iwantit:  :panic:
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

kuutio

Lainaus käyttäjältä: Kustom STW - 12 marraskuu, 2021, 19:06Tuleeko tästä RWD vai FWD?
Valaiskaa tätä tymää että missäs rwd buickeissa on sama runko?
All work and no play makes Jack a dull boy.

Poju

Lainaus käyttäjältä: kuutio - 15 marraskuu, 2021, 00:42Valaiskaa tätä tymää että missäs rwd buickeissa on sama runko?

Rivierassa on aika liki, joskin Torossa on vääntosauvat edessä.

kuutio

Onkos gm-konsernin sisällä muita merkkejä /malleja?
All work and no play makes Jack a dull boy.