-78 Kadett

Aloittaja JiiTee, 25 elokuu, 2021, 12:45

« edellinen - seuraava »

JiiTee

Tuulilasin vuoro oli sen jälkeen, kunhan olin putsannut sen tiivisteen vanhasta butyylimassasta. Se lysti ottikin sitten neljä ehtoota, koska se mössö oli aivan tautisesti kiinni tiivisteessä. Kädet ihan tuusana siitä putsaamisesta. Note to myself, älä enää koskaan laita sitä niin paljoa lasin tiiviyden varmistamiseksi. No eipä ainakaan ole vuotanut jalkatilaan vettä...

Lasin asennuksen jälkeen vielä kuskin ovi paikoilleen...

You cannot view this attachment.

Lisäksi oon hommannu erinäisen määrän uusia osia mm. jarruihin ja alustaan.

JiiTee

Aina silloin tällöin tämäkin edistyy edes vähän. Eilen kasailin kuskin oveen rojuja takas ja säätelin kaikkee muuta joutavaa...

Mutta palataanpas nyt tuohon jäsen @A.Naali metsässä majailleeseen raatoon. Viime lokakuussa sain vihdoin aikaiseksi lähteä noutamaan tätä helmeä Mäntyharjun metsän siimeksestä. Tähän samaan reissuun ympättiin käynti Lappeenrannassa, josta piti noutaa tämän hetkinen käyttis sekä käynti Repovedellä, jotta on perheen muulle väellekin jotain tekemistä.

Kadett olikin sitten ollut piiiiitkään kuusen vieressä kevyen pressutallin takana. Poitsu laitettiin myös töihin ja lapioitiin yhdessä metsää pois ympäri autoa. Renkaat oli täytetty jo etukäteen ja niissä pysyi jopa ilmakin koko toimituksen ajan.

Ensin nypittiin traktorin avustuksella sitä, mutta eihän tuo meinannut millään nousta pois sieltä maakuopasta. Lisää lapiointia ja lekaa vanteisiin, jos vaikka jumittuneet jarrut aukeis. Etujarrut aukesi yllättävän helposti ja aukesi ne takimmaiset hetken päästä.

Sen jälkeen se alkoi hiljokseen antautumaan hautapaikastaan ja saatiin hinattua se pihatielle. Onneksi käytössä oli vinssillä ja kipillä oleva kärry, niin sen sai kohtuullisella vaivalla kärryn kyytiin. Reissusta kotiuduttua tiputin sen pihaan, jossa se on saanut taas tyhjätä renkaansa. Tästä ryövätään siis jotain osia tähän omaan projektiin ja lopusta en vielä tiedä.

Kiitoksia vaan @A.Naali tästä ja kiitos sun faijalle jeesistä!

Koska jengi tykkää enemmän kuvista kuin tekstistä, niin tässähän niitä...

You cannot view this attachment.

You cannot view this attachment.


stana

Lainaus käyttäjältä: JiiTee - 18 huhtikuu, 2023, 19:43Aina silloin tällöin tämäkin edistyy edes vähän. Eilen kasailin kuskin oveen rojuja takas ja säätelin kaikkee muuta joutavaa...

Mutta palataanpas nyt tuohon jäsen @A.Naali metsässä majailleeseen raatoon. Viime lokakuussa sain vihdoin aikaiseksi lähteä noutamaan tätä helmeä Mäntyharjun metsän siimeksestä. Tähän samaan reissuun ympättiin käynti Lappeenrannassa, josta piti noutaa tämän hetkinen käyttis sekä käynti Repovedellä, jotta on perheen muulle väellekin jotain tekemistä.

Kadett olikin sitten ollut piiiiitkään kuusen vieressä kevyen pressutallin takana. Poitsu laitettiin myös töihin ja lapioitiin yhdessä metsää pois ympäri autoa. Renkaat oli täytetty jo etukäteen ja niissä pysyi jopa ilmakin koko toimituksen ajan.

Ensin nypittiin traktorin avustuksella sitä, mutta eihän tuo meinannut millään nousta pois sieltä maakuopasta. Lisää lapiointia ja lekaa vanteisiin, jos vaikka jumittuneet jarrut aukeis. Etujarrut aukesi yllättävän helposti ja aukesi ne takimmaiset hetken päästä.

Sen jälkeen se alkoi hiljokseen antautumaan hautapaikastaan ja saatiin hinattua se pihatielle. Onneksi käytössä oli vinssillä ja kipillä oleva kärry, niin sen sai kohtuullisella vaivalla kärryn kyytiin. Reissusta kotiuduttua tiputin sen pihaan, jossa se on saanut taas tyhjätä renkaansa. Tästä ryövätään siis jotain osia tähän omaan projektiin ja lopusta en vielä tiedä.

Kiitoksia vaan @A.Naali tästä ja kiitos sun faijalle jeesistä!

Koska jengi tykkää enemmän kuvista kuin tekstistä, niin tässähän niitä...

You cannot view this attachment.

You cannot view this attachment.


Tolppakatto ja tuulilasi olis tarpeen.  ::)

A.Naali

Helvetin hyvä, jos tästäkin jotain hyötyä on. On pitkään ollut niin huono ettei kannata autoa tehdä, mutta ei ole luonto antanut periksi romuttaa... Ei näitäkään enää liikaa ole.

Onko siinä pohjasta enää mitään jäljellä? :o

Hupeli

Lainaus käyttäjältä: JiiTee - 18 huhtikuu, 2023, 19:43Kiitoksia vaan @A.Naali tästä

Tämä on aina oikea tapa lähestyä tällaista  :shutup:   Mutta itse en ainakaan ihan yltäkylläisyyksiin lähtis kiittelemään.. vaikka hyvä "löytöhän " tämä taisi olla kun osiakin jo kysellään ;) 

JiiTee

Lainaus käyttäjältä: stana - 18 huhtikuu, 2023, 19:50Tolppakatto ja tuulilasi olis tarpeen.  ::)

Kyllä ne tuosta joutaa. Iso rällä mukaan, koska oma on hajonnut aikaa sitten. Pukkaa YV, jos kiinnostaa.

Lainaus käyttäjältä: A.Naali - 18 huhtikuu, 2023, 20:46Helvetin hyvä, jos tästäkin jotain hyötyä on. On pitkään ollut niin huono ettei kannata autoa tehdä, mutta ei ole luonto antanut periksi romuttaa... Ei näitäkään enää liikaa ole.

Onko siinä pohjasta enää mitään jäljellä? :o


Kuskin puoli on aika rapsakassa kunnossa, koska sillä puolen oli maa-aines kiinni autossa. Tosiaan ei tuosta kannata enää tehdä autoa, mutta osia pystyy hyödyntämään erinäisen määrän.

Lainaus käyttäjältä: Hupeli - 19 huhtikuu, 2023, 13:49Tämä on aina oikea tapa lähestyä tällaista  :shutup:  Mutta itse en ainakaan ihan yltäkylläisyyksiin lähtis kiittelemään.. vaikka hyvä "löytöhän " tämä taisi olla kun osiakin jo kysellään ;) 


Kukas sun karkit on syöny vai ootko ruosteesta kateellinen?  :rotfl:

Kyllä mulla on tapana olla kohtelias, jos jotain saa ilman.

Tästä raadosta löytyy just sellaisia nippeleitä mitä itse tarviin omassa projektissa ja joita kukaan ei yleensä säästä, koska ajatellaan ettei niitä kukaan tarvii.

juhapih

Raatoja on hyvä olla nurkissa... mitään ei kannata heittää ihan heti pois. Loppuun kalutun Americanin lattia oli yli 10 vuotta riihen takana vatukossa, niin retuutin sen vielä rakkorilla pihaan ja laikkasin kolme kohtaa SC/Rambler replicaan. Sitten 2 vuotta vielä palat kuusaman juuressa, kunnes viime syksynä lähti metalliromuun... sen jälkeen kun Kirkkonummelta tultiin hakemaan vielä 60 cm:n pituinen pala runkopalkista puskurista ohjaussimpukkaan asti...

stana

Lainaus käyttäjältä: JiiTee - 21 huhtikuu, 2023, 14:39Kyllä ne tuosta joutaa. Iso rällä mukaan, koska oma on hajonnut aikaa sitten. Pukkaa YV, jos kiinnostaa.

Kuskin puoli on aika rapsakassa kunnossa, koska sillä puolen oli maa-aines kiinni autossa. Tosiaan ei tuosta kannata enää tehdä autoa, mutta osia pystyy hyödyntämään erinäisen määrän.

Kukas sun karkit on syöny vai ootko ruosteesta kateellinen?  :rotfl:

Kyllä mulla on tapana olla kohtelias, jos jotain saa ilman.

Tästä raadosta löytyy just sellaisia nippeleitä mitä itse tarviin omassa projektissa ja joita kukaan ei yleensä säästä, koska ajatellaan ettei niitä kukaan tarvii.
Pikku kysymys ennenkuin starttaan. Missä tämä on? Et ei suinkaan jossain maailmanlaidalla?

JiiTee

Lainaus käyttäjältä: stana - 24 huhtikuu, 2023, 05:08Pikku kysymys ennenkuin starttaan. Missä tämä on? Et ei suinkaan jossain maailmanlaidalla?

Huittisten laidalta löytyy.

stana

Lainaus käyttäjältä: JiiTee - 24 huhtikuu, 2023, 19:11Huittisten laidalta löytyy.
Eli maailman laidalla. Minun näkökulmasta..

JiiTee

Tekijän kone se ei vaan kierrä motivaation puutteen takia, mutta jotain on sentään tapahtunut. Penkit kiikutin verhoilijalle, niin hän saa askarrella ne kuntoon talven aikana. Konepeltiä ja ovia auottu pariin otteeseen ihan vaan omaksi iloksi.  :rotfl:

Tilasin joskus keväällä eBayn kautta uuden takapuskurin ja sitä taannoin asentaessa totesin: WTF, ei mahu! Tarkempi tutkiminen paljasti, että kyseessä on ilmeisesti tarvikepuskuri. Muuten laatu on ihan ok, mutta sen pitäis olla pari senttiä leveämpi, että saisi autoon kiinni.  >:( Nyt ottaa siis takaloksuihin päät kiinni. Katsoo nyt sitten mitä sille tekee vai meneekö vaan vanhalla puskimella.


Markok

Menee kyllä ihan arvailuksi ja mutuiluksi mutta oliko näihin kahta erilaista puskurin sivukiinnikettä että olisiko semmoinen leveysero?
Vai onko ihan vaan tullut millanen sattuu puskurista?

JiiTee

Eipä ole päädyissä kiinnikkeitä, että siitä ei ole kyse. Toi puskin on vaan yksinkertaisesti liian kapea ja päät nappaa kylkiin kiinni ennen kuin saa edes pultteja jengoille. Tarkemmin kun sitä tutki, niin on siinä muodoissakin himpun verran eroa alkuperäiseen verrattuna.

Laikalla tuon sais äkkiä istumaan, mutta ei nyt viitsi lähteä vielä sille linjalle.  :))

JiiTee

Eilen tuli joku kohtaus ja aloin askartelemaan kuskin ovistopparin kanssa. Sisäpuolella stopparin juuressa on vajaa pari senttiä paksu kumi, joka toimii ilmeisesti vaimentimena sekä myös ottaa välyksen pois olakkeen ja stopparin päädyn väliltä. Vanha kumi päätyi aikoinaan murusina oven pohjalle, niin piti keksiä jotain uutta tilalle.

Muistin että mullahan on jemmassa muutamia iskarin päätykumeja joista vois saada ehkä korvaavan osan. Löytyi vieläpä lähes oikean paksuinen kumi josta sai veisteltyä sopivan korvikkeen. Ei muuta kuin uusi kumi väliin ja stoppari takasin kasaan. Tästä innostuneena ruuvailin molemmat stopparit oviin kiinni. Ai kun hurjaa... :))

JiiTee

Lähtee lähtee... Eilen oli vapaapäivä duunista, niin osan käytin siitä jopa tämän kanssa puuhasteluun.

Siivoilin ovien sisäpuolia sen verran vanhoista suojamöhnistä,että sain suhautettua pitkällä pillillä ovien alareunoihin epoksi sprayt, jonka tarkoituksena on uida mahdollisimman hyvin korjattujen kohtien saumoihin. Täytyy vielä joku päivä suhauttaa kotelosuojat, niin voi kasata ovet loppuun.

You cannot view this attachment.

Meinasin jättää touhuilut tuohon ovien kanssa turailuun, mutta päätin sitte kuitenkin jatkaa hommia.

You cannot view this attachment.

Purin hieman jarruja ja mm. edessä neljästä männästä kolme oli yhtä puuta satulan kanssa. Katsoo nyt sitten mitä satuloille tekee vai tuleeko suosiolla kokonaan uudet. Taakse joutuu laittamaan uutta jarruputkea akselin kohdalle. Iskarit näyttää olevan melko tuliterän näköiset, jotka taisin vissiin vaihtaa juuri ennen kuin aktiiviset ajot tällä loppui.


Toimintasuunnitelma on sellainen, että akselit kokonaisuudessaan irti, puhallus, maalaus sekä kaikki tarvittavat osat uusitaan. Koneelle ja laatikolle sama voitelu puhallusta lukuunottamatta.