Ajoneuvokirjallisuus

Aloittaja Marklin, 30 marraskuu, 2020, 20:18

« edellinen - seuraava »

Pande

Jenkkitaksitopicissa @redneck1 ja @1320 aloittivat keskustelua Checkereistä. Siitä tuli mieleen että onhan mulla yksi Checker-kirja ja sen varjolla voin kirjoittaa sanasen Brooklands Road Test -kirjoista.

Näitä A4-kokoisia mallikohtaisia kirjoja on julkaistu satoja erilaisia. Ideana on, että samoihin kansiin on koottu kyseistä mallia koskevia koeajoja, esittelyjä ja mainosmateriaalia. Ehkä nettiaika on tällaisenkin hyödyllisyyttä vähentänyt, kun netistä löytyy vastaavaa infoa vaikka ei välttämättä juuri näitä artikkeleita.

Tämä kirja sisältää artikkeleita vuodesta 1956 lähtien joten niitä Suomeen aikanaan tuotuja Checkereitä ei tästä löydy.







Takakannessa on jäljellä Alfamerin hintalappu, jonka mukaan olen tästä maksanut 131 markkaa. En kyllä varsinaisesti tiedä miksi.  ;D  Jossakin vaiheessa oli ajatuksena haalia harvinaisempia merkkejä koskevia opuksia sillä ajatuksella, että niistä ei niin yleiskirjoissa ole juttua.
If money is your hope for independence, you will never have it. The only real security that a man can have in this world is a reserve of knowledge, experience and ability.

sössö

vaikeeta on netistä löytää vähänkään vähemmän harrastettuun autoon mitään testiajoja tms.

1320

Lainaus käyttäjältä: Pande - 14 joulukuu, 2020, 20:30Jenkkitaksitopicissa @redneck1 ja @1320 aloittivat keskustelua Checkereistä. Siitä tuli mieleen että onhan mulla yksi Checker-kirja ja sen varjolla voin kirjoittaa sanasen Brooklands Road Test -kirjoista.

Näitä A4-kokoisia mallikohtaisia kirjoja on julkaistu satoja erilaisia. Ideana on, että samoihin kansiin on koottu kyseistä mallia koskevia koeajoja, esittelyjä ja mainosmateriaalia. Ehkä nettiaika on tällaisenkin hyödyllisyyttä vähentänyt, kun netistä löytyy vastaavaa infoa vaikka ei välttämättä juuri näitä artikkeleita.

Tämä kirja sisältää artikkeleita vuodesta 1956 lähtien joten niitä Suomeen aikanaan tuotuja Checkereitä ei tästä löydy.







Takakannessa on jäljellä Alfamerin hintalappu, jonka mukaan olen tästä maksanut 131 markkaa. En kyllä varsinaisesti tiedä miksi.  ;D  Jossakin vaiheessa oli ajatuksena haalia harvinaisempia merkkejä koskevia opuksia sillä ajatuksella, että niistä ei niin yleiskirjoissa ole juttua.

Tuohan vaikuttaa mielenkiintoiselta opukselta, noista harvinaisemmista laitteista lukee aina mielellään. Mulla on vähän vastaava kirja joka käsittelee automerkkejä Hudson / Rambler / Nash. Se on kanssa ollut hyvinkin mielenkiintoista luettavaa. Täytyy pitää silmällä jos jostain kävelee tuollainen kirja vastaan, niin voisi harkita vaikka ostamista.
Tradition Never Goes Out of Style!

Hullu-Jussi

Brooklandsin kirjoja olen muutaman lueskellut ja uskallan suositella jokaiselle, joka haluaa saada syvällisempää näkökulmaa automallien ajettavuudesta tai muista ominaisuuksista. Kun ajattelee, että näissä kirjoissa julkaistut koeajojutut perustuu uusilla autoilla tehdyille koeajoille ja artikkeleiden tekijöinä on alan ammattilaiset, niin antaisin näille aika kovan painoarvon verrattuna tänä päivänä tehtäville samojen automallien retro-koeajoille.

Pande

Mielestäni Alfamerin myyntitiskeillä tapahtumissa on edelleen ollut tuon sarjan kirjoja myynnissä, en tosin ole lähemmin aikoihin katsonut että mihin merkkeihin. Heidän sivuillaankin on samaa sarjaa vielä kuten esimerkiksi 1949-59 Dodget. Ja tuolla yhdessä viestiketjussa kun alkoi innokas keskustelu kääpiöautoista niin löytyypä Brooklands-kirja myös Goggomobilista lähisukulaisineen.
If money is your hope for independence, you will never have it. The only real security that a man can have in this world is a reserve of knowledge, experience and ability.

sössö

Lainaus käyttäjältä: Jussi - 01 joulukuu, 2020, 04:29Oikeen mainostavat, että nyt on korjattu ulkoasu hyväksi. No ei oo, vain jenkki voi tehä noin typerän kirjan.

Olen ehkä maininnu ettei rajotu pelkästään autokirjoihin. Amerikkalaiset oppikirjat on kanssa ihan käsittämättömiä hökötyksiä. Tuhannen sivun isompi kokonen kuin A4 kirjasta ehkä 200-400 sivua on asiaa, tekstiä katkotaan jollain inffobokseilla, lukemisesta tehdään työlästä kun todistus tai joku muu asia onkin nyt appendix osassa se ja se, harjotustehtäviä mihin ei ole ratkaisuja on sivutolkulla, sitte on pari sivua jotain esimerkkilaatikoita mitkä muka havainnollistaa asiaa ja mihin on viitattu joskus 5-10 sivua sitte. Kirjan alussa on aina pari aukeemaa tutoriaalia miten tätä kirjaa nyt oikeaoppisesti luetaan ja mitä nää boksit on ja koska niitä kuuluu lukea ja mitä uusia inffolaatikoita nyt on lisätty tähän revised editioniin ja miten niitä käytetään.

Jussi

Lainaus käyttäjältä: sössö - 15 joulukuu, 2020, 02:23Olen ehkä maininnu ettei rajotu pelkästään autokirjoihin. Amerikkalaiset oppikirjat on kanssa ihan käsittämättömiä hökötyksiä. Tuhannen sivun isompi kokonen kuin A4 kirjasta ehkä 200-400 sivua on asiaa, tekstiä katkotaan jollain inffobokseilla, lukemisesta tehdään työlästä kun todistus tai joku muu asia onkin nyt appendix osassa se ja se, harjotustehtäviä mihin ei ole ratkaisuja on sivutolkulla, sitte on pari sivua jotain esimerkkilaatikoita mitkä muka havainnollistaa asiaa ja mihin on viitattu joskus 5-10 sivua sitte. Kirjan alussa on aina pari aukeemaa tutoriaalia miten tätä kirjaa nyt oikeaoppisesti luetaan ja mitä nää boksit on ja koska niitä kuuluu lukea ja mitä uusia inffolaatikoita nyt on lisätty tähän revised editioniin ja miten niitä käytetään.
Kyllä nää manuskat oli vielä aikasemmin lähes järkeviä, kun siinä "refer" viittauksessa oli sanottu kappale ja sivukin. Nyt ei enää ole. Hakemistot on aina ollu ihan pimeitä, oli sitten kyse avainsanasta tai aihealueesta. Aakkosjärjestyksellä pyyhitty pyllyä tyyliin aasta löytyy: Assembling, transfer case. (kärjistetty esimerkki).
En varmasti oo.

Marklin

Kaiketi tähänkin ketjuun kuuluu Volvo-kirja:

Johtunee varmaankin siitä, että eka autoni on ollut ´69 Amazon.

Toki vastapainoksi Ameriikanmantereen vehkeistä löytyy myös tämä:


Pande

Lainaus käyttäjältä: Marklin - 15 joulukuu, 2020, 20:57Kaiketi tähänkin ketjuun kuuluu Volvo-kirja
Pari lisää.  :)



Pehmeäkantinen kirjanen "Volvo 1927-1990" on Volvon itsensä julkaisema katsaus merkin senastisiin vaiheisiin. Iso kovakantinen kirja on laajempi historia, missä henkilöautojen lisäksi yhtä perusteellisesti käsitellään kuorma-autot, traktorit, maansiirtokoneet ja muut Volvon tekemiset. Lopussa hyvä tilasto-osa valmistusmäärineen.

If money is your hope for independence, you will never have it. The only real security that a man can have in this world is a reserve of knowledge, experience and ability.

Nyypäle66

Nämä olivat tärkeitä ennen nettiaikaa 😊


Pande

Lainaus käyttäjältä: Nyypäle66 - 15 joulukuu, 2020, 21:48Nämä olivat tärkeitä ennen nettiaikaa 😊
Muistelen että kieliasu ja oikeinkirjoitus oli noissa sen verran horjuvaa, että jätin aikanaan ostamatta. Tästä on kauan kun olen nuo lukenut, mutta tällainen mielikuva on jäänyt.
If money is your hope for independence, you will never have it. The only real security that a man can have in this world is a reserve of knowledge, experience and ability.

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: Pande - 15 joulukuu, 2020, 22:08Muistelen että kieliasu ja oikeinkirjoitus oli noissa sen verran horjuvaa, että jätin aikanaan ostamatta. Tästä on kauan kun olen nuo lukenut, mutta tällainen mielikuva on jäänyt.
Jep.
Siren ei ilmeisesti ole suomenkielinen kaveri?
Suomenkieltä on nimittäin raiskattu ihan huolella noita kirjoittaessa.. :))

..mutta tarjosivat kyllä paljon tietoa tiivistetyssä muodossa. 8)
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

Pande

Lainaus käyttäjältä: Gary Grand - 16 joulukuu, 2020, 06:28Suomenkieltä on nimittäin raiskattu ihan huolella noita kirjoittaessa.. :))
Yksi kaveri on moneen kertaan naureskellut kun hänen Moparistaan kirja kertoi että "puskurissa käytettiin kävyt".  :D  (muistaakseni sanamuoto oli noin).
If money is your hope for independence, you will never have it. The only real security that a man can have in this world is a reserve of knowledge, experience and ability.

Pande

Lainaus käyttäjältä: 1320 - 14 joulukuu, 2020, 20:51harvinaisemmista laitteista lukee aina mielellään.
Sitten jos oikein harvinaisista autoista haluaa lukea, niin usein olisi tarpeen osata harvinaisempiakin kieliä. Onneksi tässä sentään on tsekin ohella tekstit myös englanniksi ja saksaksi.



Tatra tunnetaan (jos ylipäätään tunnetaan) kuorma-autoistaan sekä takamoottorisista henkilöautoistaan, jollaisesta laitoin muutama päivä sitten kuvan autokuvien ketjuun. Sotien välisenä aikana Tatra teki myös loistoautoja, jopa V12-moottorisia. Erikoiskoritettuina ne olivat samaa tasoa kuin aikansa saksalaiset ja ranskalaiset vastineet. Tämä kirja esittelee niitä malleja ja luetteloi ihan yksittäiset yksilöt että kuka ne on alunperin tilannut ja kuka korittanut.





Marginaalijuttuja tietysti, mutta hyvä se on muistaa että kaikkina aikoina on ollut muitakin autoja kuin ne tunnetuimmat ja harrastetuimmat.
If money is your hope for independence, you will never have it. The only real security that a man can have in this world is a reserve of knowledge, experience and ability.

Marklin

Mulla löytyy Ralf Sirenin kirjoista tämä alkuperäiskielisenä:


Suomenkielisenä tämmöinen tietovisaopus: