'80 Tunturi Trial

Aloittaja 1320, 27 huhtikuu, 2020, 15:49

« edellinen - seuraava »

1320

Kun muoviosat oli maalattu, niin jäljellä oli enää kasaaminen. Sehän meni helposti, kun kaikki oli sovitettu paikalleen jo aikaisemmin. Ja samalla laite oli myös leimakunnossa.





Kortin sain taskuun keväällä. Juuri sinä vuonna kun täytin 18, kortti uudistui eikä pari teoriatuntia ja teoriakoe enää riittäneet, vaan piti ajaa ajotunteja ja käsittelykoekin. Tietysti kortin hinta pomppasi yli viisinkertaiseksi samalla, ja kun käsittelykoetta ei talvella saanut ajaa, piti odotella kortin saamista kevääseen. :shitfan:

Seuraavana päivänä kortin saamisesta ajoin Tunturin konttorille ja katsastus oli ihan läpihuutojuttu. Kilpi paikalleen, ja nyt sai ajella vapaasti!






Työkalulaatikon asensin vielä leiman jälkeen paikalleen.


Orkkistarrat laitoin kanssa paikalleen aika nopeasti leiman jälkeen. Ja pitihän toki yhdet etelän liputkin laittaa, kun sellaiset sattui tarroina löytymään. ;D  Tässä ollaan jo loppusyksyssä.




Jossakin vaiheessa virittelin myös mittarin paikalleen. Se piti purkaa ja putsata perusteellisesti, jonka lisäksi vielä nollasin sen.




Mä ajoin Trialilla kolme vuotta kesät talvet ennenkuin sain ajokortin. Tää toimi ihan jokapäiväisenä käyttökulkineena ja oli kyllä niin luotettava kuin vaan voi olla. Ekana syksynä koulukaverit kyseli, että koska mä meinaan lopettaa ajokauden, kun moni muu oli jo pistänyt kakspyöräiset talviteloille. Vastasin itse, että "Katotaan koska tulee sellaiset kelit ettei oo enää kiva ajella", ja sitten kolmen vuoden päästä kun sain ajokortin, niin ilmoitin samoille kavereille, että nyt mä lopetin sen ajokauden. ;D

Tunturi oli loistava talviajettava. Kevyt omapaino helpotti pystyssäpysymistä, ajelin normaalisti jalat tapeilla ja jos mutkassa tuntui, et saattaa lähteä jompi kumpi rengas alta, niin sisäkurvin bootsi maahan. Toimi joka kerta, eikä tullut kaaduttua. Nastarenkaita tai umpikypärää en talvella käyttänyt, kylmemmillä keleillä virittelin huivin naaman eteen.

Talvella koulun ainoat kakspyöräiset oli tässä... Mun Trial ja kaverin Pappis. ;)


Tällainen siitä tosiaan tuli:




Tradition Never Goes Out of Style!

Jarde440


HendriXXX

Hieno on! Se on ku just kaupasta haettu.. :+1:

Anza

Viimesen päälle ja kuskiin sopii vanha viidakon sanonta: On se hurja