KELLARI

Autoharrastus => Tapahtumat => Aiheen aloitti: 1320 - 20 marraskuu, 2023, 00:32

Otsikko: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 20 marraskuu, 2023, 00:32
Menneenä kesänä tuli heitettyä edellisvuoden tapaan kesälomareissu Ruotsin puolelle. Kuvio oli jotakuinkin sama kuin viime vuonnakin, eli @fileeraus kanssa lähdettiin kiertämään Västerås Summer Meet ja Power Big Meet läpi Impalalla. Tosin erona viime vuoteen, että nyt lomaa oli vielä toinenkin viikko, joka mahdollisti sen että Street Week Sweden saatiin myös kierrettyä läpi samalla reissulla. Se onkin ainakin minulla ollut jo useamman vuoden sellainen tapahtuma, mihin olisi ollut pakko päästä ja nyt se vihdoin onnistui.

Impalaa tuli hieman ehostettua reissua varten, osittain viime vuoden kokemusten perusteella ja osittain muutenkin. Niistä kuitenkin lisää juttua tuolta projektiosiosta.

Tänä vuonna olin taas aika myöhässä majoitusten varaamisen kanssa, koska lomakuviot ei duunin puolesta olleet selvillä kunnes vasta aika myöhään keväällä. Onneksi kuitenkin samasta Eskilstunan paikasta sai mökin vuokralle kuin viime vuonnakin.

Reissuun lähdettiin tiistai-iltapäivällä, viime vuodesta poiketen ei tosin menty Turun laivalla, vaan Viking Line Stadista osoittautui voittajaksi. Toinen Turun laivoista oli täynnä ja toinen huomattavasti Stadin Viikkaria kalliimpi, eikä toisaalta aikaisesta saapumisesta Tukholmaan ollut tälläkertaa sikäli mitään hyötyäkään, vaan Stadin laivan hieman myöhäisempi saapuminen sopi ihan yhtä hyvin.



Keskiviikkona aamupäivällä kun saavuttiin Tukholmaan, piti ensimmäiseksi ajella autopesuun, koska kotimaan puolella laivaan ajettaessa sateli vettä jonkin verran. Pesun jälkeen lähdettiin ajelemaan pikkuteitä pitkin kohti Eskilstunan majoitusta.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050251.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050253.JPG?img=medium)

Matkalla pysähdyttiin Kjula Dragwayn portilla, kun se osui melkolailla matkan varrelle eikä kiire ollut. Kaupasta haettiin mökkiin vähän syötävää ja muuta tarpeellista. Eskilstunaan saavuttiin iltapäivällä ja lastattiin autosta tavarat mökkiin ja kohta lähdettiinkin vähän matkaa takaisinpäin, kun Enköpingin Mel's Garagella oli keskiviikkoillan Cars & Coffee kokoontuminen.
Kalustoa ei ollut mitenkään älyttömästi, mutta muutamia ihan hienoja autoja kävi paikanpäällä pyörähtämässä. Sisälläkin oli hienoa kalustoa, joten ei siitä hukkareissu tullut.

Cars & Coffee At Mel's Garage (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Wednesday+5.7.2023/Cars+&+Coffee+At+Mel's+Garage,+Enk%C3%B6ping/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050255.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050261.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050267.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050274.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cars%20%26%20Coffee%20At%20Mel%27s%20Garage%2C%20Enk%C3%B6ping/P7050292.JPG?img=medium)

Mel's Garagelta lähdettiin viime vuoden tapaan kohti Östanbrota, jossa Cruisin' Cafella oli jälleen Summer Meetin Pre-Party...

...To Be Continued...

Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 04 joulukuu, 2023, 21:01
...Mel's Garagelta lähdettiin siis ajelemaan takaisin kohti Västeråsia. Matkalla vanhan tien varressa Östanbrossa Cruisin' Cafella oli Pre-Summer Meet tapahtuma kuten viime vuonnakin, joten päätettiin pysähtyä siellä. Hienoa kalustoa oli reippaasti, grilli oli kuumana ja bändikin soitteli terassilla, ja soitti vielä ihan hyvin.

Pre-Summer Meet at Cruisin' Cafe (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Wednesday+5.7.2023/Pre-Summer+Meet+At+Cruisin'+Cafe,+%C3%96stanbro/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Pre-Summer%20Meet%20At%20Cruisin%27%20Cafe%2C%20%C3%96stanbro/P7050304.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Pre-Summer%20Meet%20At%20Cruisin%27%20Cafe%2C%20%C3%96stanbro/P7050321.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Pre-Summer%20Meet%20At%20Cruisin%27%20Cafe%2C%20%C3%96stanbro/P7050324.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Pre-Summer%20Meet%20At%20Cruisin%27%20Cafe%2C%20%C3%96stanbro/P7050356.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Pre-Summer%20Meet%20At%20Cruisin%27%20Cafe%2C%20%C3%96stanbro/P7050388.JPG?img=medium)

Jonkun aikaa siinä katseltiin autoja ja paistateltiin päivää lämpimässä auringonpaisteessa, kunnes ajateltiin lähteä poikkeamaan Teddy Boys Car Clubilla, joka on myös samaisen vanhan tien varressa vähän matkaa Cruisin' Cafelta Västeråsiin päin. Tallilla oli myös ikäänkuin Summer Meet Pre Party, tai ainakin avoimet ovet kuten olikin koko Summer Meetin ajan. Hienoa kalustoa kävi pyörähtämässä siinäkin tontilla ja talli itsessään oli myös näkemisen arvoinen. Kattoterassilla oli mukava katsella ohiajavaa liikennettä, etenkin kun Amerikanautoa oli melko paljon liikkeellä.

Teddy Boys Car Club (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Wednesday+5.7.2023/Summer+Meet+Pre-Party,+Teddy+Boys+Car+Club/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Summer%20Meet%20Pre-Party%2C%20Teddy%20Boys%20Car%20Club/P7050404.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Summer%20Meet%20Pre-Party%2C%20Teddy%20Boys%20Car%20Club/P7050407.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Summer%20Meet%20Pre-Party%2C%20Teddy%20Boys%20Car%20Club/P7050424.JPG?img=medium)

Täällä nähtiin myös miten siipiautolla pallo palaa, kun '58 Dodge Coronet poistui näyttävästi paikalta.

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 06 joulukuu, 2023, 21:49
...Teddy Boys Car Clubilta lähdettiin sitten kohti Västeråsin keskustaa, ensimmäinen etappi oli iltaruoka Hällan viereisessä Max Hamburgaressa. Sieltä ajettiin Autotecille tapaamaan siellä olleita kavereita jonka jälkeen ajeltiin Cruisinglenkkiä pari kierrosta ympäri vaikka kalustoa ei vielä hirveästi liikenteessä ollutkaan.

Hämärän tullen lähdettiin ajelemaan kohti Eskilstunan majoitusta, koska aamulla oli kuitenkin herätys varsinaisen tapahtuman alkaessa. ;)

Cruisin' In Västerås, Wednesday (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Wednesday+5.7.2023/Cruisin'+In+V%C3%A4ster%C3%A5s/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050431.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050433.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050439.JPG?img=medium)

Tämä oli sarjassa Västeråsissa törmää joskus kummallisiin laitteisiin: Huomattiin Cruisinglenkin varressa vanha Ferrari, joten pysähdyttiin katsomaan. Ja jos joku nyt ihmettelee, niin oikeassa Ferrarissahan on kone edessä pitkittäin, ne uudemmat takamoottorisukkulat ei niinkään innosta. ;)
Kyseessä oli '59 Ferrari Testarossa, jossa runko, akselistot ja V12 tekniikka oli alkuperäiset vuodelta '59, mutta kori oli uudempaa tuotantoa. En muista enää kumpi, mutta se oli vuosimallia '62 tai '65. Auto oli seissyt 10 vuotta, mutta oli nyt elvytetty ajoon ja olivat sillä juuri koeajolla. Koeajo tosin päättyi bensapuolen ongelmiin, jonka takia olivat joutuneet pysähtymään ja odottelivat traileria.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050446.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050448.JPG?img=medium)

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: Pande - 06 joulukuu, 2023, 22:07
Lainaus käyttäjältä: 1320 - 06 joulukuu, 2023, 21:49Tämä oli sarjassa Västeråsissa törmää joskus kummallisiin laitteisiin: Huomattiin Cruisinglenkin varressa vanha Ferrari, joten pysähdyttiin katsomaan. Ja jos joku nyt ihmettelee, niin oikeassa Ferrarissahan on kone edessä pitkittäin, ne uudemmat takamoottorisukkulat ei niinkään innosta. ;)
Kyseessä oli '59 Ferrari Testarossa, jossa runko, akselistot ja V12 tekniikka oli alkuperäiset vuodelta '59, mutta kori oli uudempaa tuotantoa. En muista enää kumpi, mutta se oli vuosimallia '62 tai '65. Auto oli seissyt 10 vuotta, mutta oli nyt elvytetty ajoon ja olivat sillä juuri koeajolla. Koeajo tosin päättyi bensapuolen ongelmiin, jonka takia olivat joutuneet pysähtymään ja odottelivat traileria.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050446.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Wednesday%205.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7050448.JPG?img=medium)

Melkoista. En äkkigoogletuksella löytänyt tuosta yksilöstä lisäinfoa muuta kuin jonkun kuvan kun on ollut Göteborgissa näyttelyssä joskus, että mikä on tuon historia ja alkuperäisyysaste, mutta noin yleensä ottaen 250 Testa Rossa (kirjoitetaan tarkkaan ottaen noin, toisin kuin kasari-Testarossa) on yksi halutuimpia keräilyautoja joita on myyty jopa 30-40 miljoonan hintoihin silloin kun niitä on myynnissä ollut. Mutta tietysti yksilön historia vaikuttaa asiaan.

Edit. lisägoogletuksella löytyi väitteitä että tuo olisi 250 GTE:stä tehty Testa Rossa -replica. Huimaa hommaa sekin, sillä 250 GTE kumminkin puolen miljoonan auto että pilputa nyt semmoinen replican tarpeiksi. Toki sitä ei tiedä milloin tehty ja onko vaikka tehty jonkun tuhoutuneen GTE:n jäänteistä.

Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 07 joulukuu, 2023, 06:40
Oikeassa olet, ne alkuperäiset on melko arvokkaita laitteita. Kun juttelin omistajan kanssa, niin kun hän kertoi että alusta ja tekniikka on alkuperäiset, mutta kori ei ole ainakaan tämän auton alkuperäinen, niin totesin siihen että ajattelinkin että jos tämä olisi alkuperäinen niin se ei ehkä olisi nyt tässä parkkiksella ollenkaan. Omistaja kuittasi siihen, että "You're right, but it's still worth a few good houses!". ;D

Mutta tosiaan tuon tarkempaa tietoa en itsekään saanut auton vaiheista enkä minäkään pikaisella googletuksella löytänyt enempää juttua.
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 12 joulukuu, 2023, 12:05
...Torstaiaamuna oli sitten lähtö kohti Johannesbergin lentokenttää, eli oli Västerås Summer Meetin eka tapahtumapäivä. Ajourat kentälle oli melko mutaiset, mutta niistä selvittiin onneksi ilman auton suurempaa likaantumista ja pienen jonottamisen jälkeen päästiin itse tapahtuma-alueelle.

Keli oli koko päivän hieman epävakainen ja pariin kertaan hieman satelikin vettä. Se näkyi kaluston määrässä, eli aikaisemmilla kerroilla on ollut enemmänkin autoja torstaina. Toki katseltavaa riitti silti runsaasti, että siitä ei ollut kyse. Kun alueelle päästiin, niin ekana tuli kierrettyä swappialue läpi. Muutamat pikkunippelit sieltä tarttui matkaankin. Swapin jälkeen lähdin sitten kiertelemään autoja, ja jossain vaiheessa alkoi taas sade jolloin päätettiin, että eiköhän lähdetä kaupungille kurvailemaan.

Västerås Summer Meet, Thursday (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Thursday+6.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060460.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060468.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060487.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060507.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060533.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060632.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7060659.JPG?img=medium)

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 14 joulukuu, 2023, 23:09
...Torstaina lähdettiin tapahtuma-alueelta tosiaan vesisateen saattelemana. Ajeltiin ekaksi Autotecille, koska tarkoitus oli käydä tarkastamassa olisiko siellä mitään tarpeellista tavaraa myytävänä. Viime vuoden tapaan, bändejä tai dynotusta ei ollut, mutta uusien ja käytettyjen osien swappia oli niin myymälän sisätiloissa kuin ulkovarastossakin. Itse ostin edullisen SBC alumiiniöljypohjan, ja taisi tuo Fileeraajakin löytää jotain tuliaisia.

Cruisin' In Västerås, Thursday (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Thursday+6.7.2023/Cruisin'+In+V%C3%A4ster%C3%A5s/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/20230706_162908.jpg?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7060687.JPG?img=medium)

Melkoinen vesikuurokin tuli samaan aikaan, niin hetken aikaa joutui pidättelemään sadetta...
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7060690.JPG?img=medium)

Autoteciltä lähdettiin syömään ja lähistöltä löytyikin erinomainen pizzapaikka. Ruokatauon aikana kelikin kirkastui huomattavasti ja tiet alkoi kuivamaan. Syömisen jälkeen lähdettiin cruisinglenkille. Kauheat ukaasit oli päällä ennen tapahtumaa, ettei missään muka saisi ajella kun järjestettyä cruisinglenkkiä ei ole ja kaikki kadutkin olisi suljettu. En välittänyt näistä, koska varmaa on ettei tuollaisen automäärän liikkumista ihan noin vaan estetä... Lopputulos oli se, että pieni pätkä Cruisinglenkistä oli suljettu, mutta senkin pystyi kiertämään, suurin osa vanhaa Powerin Cruisinglenkkiä oli täysin vapaata riistaa ja mm koko Cityringenillä ei näkynyt virkavaltaa sen enempää kuin aikaisempinakaan vuosina.

Melko vähän kalustoa silti näkyi ajelemassa, lieneekö porukka sitten säikähtänyt noita pelotteluja?

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7060705.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7060722.JPG?img=medium)

Teddy Boys Car Clubillakin käytiin:
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7060727.JPG?img=medium)

Jos Cruisinglenkillä oli hieman hiljaista, niin Hällan parkkiksella ei todellakaan ollut, se oli aivan tukossa kalustoa. Itse burnissuoralla ei mainittavampia esityksiä ollut Norjalaista Barracudaa lukuunottamatta, siinä kyllä muuttui rengas aika äkkiä savuksi, mutta autoja tontilla oli tosi paljon.

Erikoisempiakin rakennelmia näkyi, kuten tämä Roadster, jossa koneena suora 12.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7060756.JPG?img=medium)
(https://kellari.vip/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fxn--+https-ixd%3A%2F%2Ftapahtumakuvia.kuvat.fi%2Fkuvat%2FTapahtumat%25202023%2FPower%2520Big%2520Meet%2520-%2520V%25C3%25A4ster%25C3%25A5s%2520Summer%2520Meet%25202023%2FThursday%25206.7.2023%2FCruisin%2527%2520In%2520V%25C3%25A4ster%25C3%25A5s%2FP7060757.JPG%3Fimg%3Dmedium&hash=fa7f747dd74425ec19625b218c112a8e066cd408)

Illalla ajeltiin vielä lisää Cruisinglenkkiä ja poikettiin tietysti myös lauluautoilijoiden ykkösmestassa eli vanhalla Statoililla. :))  Hirveän myöhään ei voinut tosin pyöriä, koska seuraavana aamuna oli todella aikainen herätys, koska tavoitteena oli lähteä varsinaiseen Power Meettiin Lidköpingiin...

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Thursday%206.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7070800.JPG?img=medium)

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 20 joulukuu, 2023, 17:08
...Perjantaiaamuna kello soi aikaisin, koska oli lähtö kohti Lidköpingin Power Meetiä. Tarkoitus oli päästä paikalle aikalailla silloin kun portit aukeaa klo 8:00, joten lähtö oli aamuviideltä majapaikasta Eskilstunasta. Matkaa oli noin 250km. Syy aikaiselle startille oli, että ehtii rauhassa kierrellä swapin ja autorivistöjä ennen tapahtuman sulkeutumista, ja toisaalta ehtii vielä ihmisten aikaan takaisin Västeråsiinkin. Samalla tietysti varmistaisi myös Power Big Meet rekkarin saamisen, mutta 5000 kylttiä oli lauantaina jaossa, niin pelkästään sen puolesta hieman myöhäisempikin startti olisi tietysti riittänyt.

Matka meni melko sateisissa merkeissä, Västeråsin päässä ja oikeastaan suurimman osan matkasta sateli enemmän tai vähemmän, mutta Lidköpingiin tultaessa keli kirkastui ja kelissä ei ollut mitään valittamista. Ennen alueelle kurvaamista käytiin huoltiksen pihalla huuhtomassa autosta isoimmat liat pois ja Hovbyn lentokentän portilla oltiinkin aikalailla kasin maissa kun tapahtuma aukesi.

Kun auto saatiin kentälle parkkiin, niin ekaksi tuli kierreltyä swappialue läpi, siellä oli taas myyntikojuja useamman kilometrin edestä ja tavaraa laidasta laitaan. Itse tein senverran löytöjä, että ostin kohtuu hyväkuntoiset '62 Letukan pillerikapselit Impalaan ja muistaakseni jotain muutakin pikkusälää tarttui mukaan.

Swapin jälkeen jalkauduin kiertelemään autoja ja niitähän riitti. Autorivistöt oli varmaan myös sen pari kilsaa pitkiä, kokonaisuudessaan kolmen päivän aikana Powerissa kävi noin 13 000 autoa, eli katseltavaa todellakin riitti. Mainittakoon että kaluston taso Powerissa on selkeästi Västeråsia kovempi, vaikka toki Västeråsistakin huippuhienoja autoja löytyy paljon.

Iltapäivällä jossain kohtaa lähdettiin ajelemaan takaisinpäin. Annoin avaimet Fileeraajalle ja hyppäsin itse apparin penkille virvokkeiden kanssa... Matkalla käytiin pizzalla ja paikallisesta Biltemasta haettiin vähän tiivistemassaa tuulilasin tiivisteen vesivuotojen tiivistämiseksi ja teräsvillaa, jolla kiillotin yhden noista ostamistani kapseleista kun se oli hieman huonompikuntoinen kuin muut. Ja uudet kapselit sai laitettua heti paikalleen. ;)

Power Big Meet 2023 (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Friday+7.7.2023/Power+Big+Meet,+Lidk%C3%B6ping/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070806.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070814.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070831.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070852.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070858.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070916.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7070975.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7071010.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7071042.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7071134.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/P7071225.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Power%20Big%20Meet%2C%20Lidk%C3%B6ping/20230707_180432.jpg?img=medium)


Paluumatka oli myös suurilta osin melko sateinen ja tiedossa oli että Västeråsissa oli vissiin satanut melko reippaasti päivän aikana. Västeråsia lähestyttäessä keli alkoi kuitenkin kirkastua...

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 26 joulukuu, 2023, 19:41
...Perjantai-iltana kun saavuttiin takaisin Västeråsiin, niin keli oli taas kohdallaan. Ja heti huomasi, että kalustoa oli liikkeellä todella paljon enemmän kuin torstai-iltana, hyvä niin.

Illan aikana käytiin Teddy Boys Car Clubilla, Autotecillä, Hällan parkkiksella katsomassa autoja ja burnista (tosin aika vaisut burnisbileet oli), toki myös Cruisinglenkkiä ajeltiin jonkin verran ja loppuillasta poikettiin vanhalla Statoililla katsomassa lauluautoja. Illalla taisi mennä vähän myöhempään, kun seuraavana aamuna ei ollut ihan yhtä aikaista herätystä edessä...

Cruisin' In Västerås, Friday (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Friday+7.7.2023/Cruisin'+In+V%C3%A4ster%C3%A5s/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7071315.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7071322.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/6.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7081363.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Friday%207.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7081383.JPG?img=medium)

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 28 joulukuu, 2023, 11:37
...Lauantaina oli aamulla vuorossa perinteisesti Skultunassa järjestettävä CKOS:n Lead Parking, jossa pääpaino on perinteisissä Rodeissa ja Customeissa. Mun mielestä tämä on ehkä koko Västeråsin parasta antia, koska todella hienoja tekeleitä saapuu paikalle runsaasti ja autot on esillä hienossa vanhassa tehdasmiljöössä.

Tämän vuoden reissu oli kuitenkin sikäli erilainen viime vuotiseen, että koska Power Meetin/Summer Meetin perään oli tarkoitus kiertää myös Street Week Sweden, joka alkaisi siis heti seuraavana aamuna (sunnuntai) Mantorpin radalta, niin tämä tarkoitti sitä että mökki piti palauttaa jo lauantaiaamuna ja ajaa sitten illalla majoitukseen jonnekin Mantorpin lähettyville. Tosin tässä kohtaa majapaikka ei vielä ollut selvillä. Aamulla ensimmäiseksi lastattiin siis kamat autoon, siivottiin mökki ja palautettiin sen avaimet ja sitten nokka kohti Skultunaa.

Paikanpäällä tuntui että porukkaa oli liikkeellä vielä enemmän kuin yleensä ja jonot alueelle oli melkoiset. Onneksi tienvarresta löytyi kuitenkin hyvä paikka mihin sai auton parkkiin ja sitten pääsi helposti kävellen tapahtuma-alueelle. Itse tapahtuma-alue jakautuu kahteen, toinen on "Zombie Zone", jossa on Hot Rodit ja kaikki muut autot, toinen on itse "Lead Parking", jossa ohjeena on "Traditional Customs Only".  ;)

Hienoja laitteita oli runsaasti paikalla ja kelikin suosi tapahtumaa, oli selkeästi viikonlopun kuumin päivä.

CKOS Lead Parking 2023, Skultuna. (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Saturday+8.7.2023/CKOS+Lead+Parking,+Skultuna/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081398.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081416.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081652.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081488.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081508.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081527.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081557.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081572.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081577.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/CKOS%20Lead%20Parking%2C%20Skultuna/P7081673.JPG?img=medium)

Muutama tunti meni helposti aluetta kierrellessä. Kun lähdettiin ajelemaan takaisinpäin, niin kello oli senverran, että oli vielä hyvin aikaa ajella Västeråsin kentälle katselemaan Summer Meetin autokalustoa ennen tapahtuman sulkeutumista...

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 30 joulukuu, 2023, 12:42
...Skultunasta lähdettiin tosiaan ajelemaan takaisin kohti Västeråsin keskustaa ja itse Summer Meetiä. Keskustassa ajeli jo jonkin verran kalustoa, mutta oli sitä vielä lentokentälläkin paljon. Kenttä oli melko mutainen tietyistä kohdin edellispäivän sateiden jäljiltä, joten piti vähän katsoa mihin ajaa ettei joudu työntöhommiin... Muutama tunti kierreltiin autorivistöjä ja bongailtiin tuttuja. Tapahtuman sulkeutuessa lähdettiin sitten jonottamaan ulos ja etsimään kaupungilta syömäpaikkaa.

Västerås Summer Meet (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Saturday+8.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet/)

Tämä '64 Biscayne 2D Sedan oli yksi mun suosikeista, todella hienossa kunnossa ja kliini ulkoasu ilman mitään ylimääräistä. En tiedä mikä kattila oli pellin alla, mutta äänestä päätellen ihan vakio se ei ollut... Ja manuaalilla tietenkin. ;)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081700.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081698.JPG?img=medium)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081708.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081716.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081738.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081756.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081764.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081777.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet/P7081800.JPG?img=medium)

Summer Meetin sulkeuduttua käytiin tosiaan syömässä kaupungilla ja sitten ajateltiin lähteä kurvailemaan Cruisinglenkkiä, olihan kuitenkin Summer Meetin viimeinen ilta kyseessä. ;)

...To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 01 tammikuu, 2024, 14:53
...Västeråsin kentältä lähdettyä ajeltiin syömään ja sen jälkeen suunnattiin sitten Cruisinglenkille. Hyvin huomasi, että vikana iltana oli paljon enemmän kalustoa cruisinglenkillä kuin aikaisempina iltoina, mekin taidettiin pari kierrosta ainakin ajella lenkkiä kunnes jumituttiin Hällan päädyssä melkoiseen ruuhkaan ja yhtäkkiä autokin alkoi käydä huonosti.

Kuuma päivä oli, niin hetki ihmeteltiin että kiehuuko bensa kaasarissa, mutta lopulta syyksi paljastui sama vika kuin täsmälleen vuosi sitten samassa paikassa: Virranjakajan sisällä pohjalevy mihin kärjet kiinnittyy, oli löystynyt aiheuttaen muuttuvan kärkivälin. Tein saman korjauksen kuin viime vuonnakin, eli sulloin kaljalaatikon pahvia jakajanrungon ja pohjalevyn väliin niin ettei se päässyt liikkumaan mihinkään, sitten vaan kärkiväli kohdalleen ja kovaa ajoa.

Silti tämänkin jälkeen meinasi olla vähän käyntihäiriötä, en tiedä olisko sitten bensakin käynyt vähän kuumana, koska kun ajeltiin Hällan ostarille pariksi tunniksi jäähdyttelemään, niin sen jälkeen auto toimi taas moitteetta. Sillä aikaa kun oltiin Hällassa, niin osui kohdalle myös melko kova ukkoskuuro, joka taisi jonkin verran karsia porukkaa jo kotimatkalle. Me ajeltiin sitten vielä vanhan Statoilin kautta ennen suuntaamista kohti yöpaikkaa ja valmistautumista seuraavana aamuna alkavaan Street Weekiin...

Cruisin' In Västerås, Saturday (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Power+Big+Meet+-+V%C3%A4ster%C3%A5s+Summer+Meet+2023/Saturday+8.7.2023/Cruisin'+In+V%C3%A4ster%C3%A5s/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7081811.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7081820.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7081829.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/8.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7091864.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/P7091871.JPG?img=medium)

Niin, siitä yöpaikasta. Homman nimihän oli se, että sunnuntaiaamuna Mantorpin radalta starttasi Street Week Sweden, joka oli tarkoitus ajaa läpi Impalalla (katsojana toki). Mantorpiin on Västeråsista suorinta reittiä 210 km, joten tarkoitus oli päästä yöpymään johonkin lähemmäksi rataa, ettei heti aikaisin aamusta tarvitse ajaa pitkää siirtymää. Tämän takia mökkikin palautettiin jo aamulla.

Majoitushomman kanssa kävi hyvä tuuri, Fileeraaja jutteli Västeråsin swappialueella Hot Rod Corner-tallin omistajan kanssa, ja itseasiassa itsekin ostin jo torstaina häneltä Impalaan parit pisteosat. Hot Rod Cornerin heppu kutsui meidät tallivierailulle, eikä kaveria tuntunut haittaavan vaikka sanottiin, että meillä on vähän tiukka aikataulu, että ainoa mahdollisuus lienee päästä käymään tallilla keskellä yötä lauantaipäivän päätteeksi. Talli sijaitsi vieläpä Nyköpingistä aavistuksen Mantorpin suuntaan, eli siitä ei olisi radalle aamulla kuin tunnin rykäisy ja sinne saisi jäädä yöksi.

Västeråsista kurvailtiin varmaan joku pari tuntia Hot Rod Cornerille ja oltaisko me oltu joskus noin kahden aikaan yöllä mestoilla. Tallikierros heitettiin ja ihmeteltiin hienoja laitteita, Rodeja oli useita, kuten myös muita vanhoja kilpureita ja tallin seinustalla pitkä rivi Early Hemi moottoreita odottamassa sijoituskohdetta. Hieno paikka ja todella ystävällinen vastaanotto muutenkin, yöpaikka oli tallin yläkerrassa jossa molemmille löytyi oma huone jossa pääsi ihan pedattuun sänkyyn nukkumaan. Omistaja sanoi vaan, että kun lähdette aamulla, niin pistäkää valot pois ja ovet kiinni.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/20230709_010727.jpg?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/20230709_023226.jpg?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/20230709_023419.jpg?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Power%20Big%20Meet%20-%20V%C3%A4ster%C3%A5s%20Summer%20Meet%202023/Saturday%208.7.2023/Cruisin%27%20In%20V%C3%A4ster%C3%A5s/20230709_023611.jpg?img=medium)


Ja näin se oli sitten Power Meet / Västerås Summer Meet kierretty. Mutta ei se reissu onneksi vielä tähän loppunut, koska Street Week Sweden oli vasta alkamassa.... ;)
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 04 tammikuu, 2024, 20:26
Reissun kakkososa oli tosiaan Street Week Sweden.
Ja niille jotka ei tiedä mistä on kyse, niin perusidea on aikalailla sama kuin Ameriikassa Hot Rod Drag Weekillä. Pääpiirteiltään menee siis näin: Viikon aikana ajetaan kilpaa viidellä eri radalla 1/8 Mile matkalla ja matkat radalta toiselle on hoidettava kilpa-autolla ajamalla. Mitään huoltoautoa ei saa olla, vaan kaikki varaosat, työkalut, mekaanikot yms tarvikkeet pitää kulkea kilpa-autossa tai sen vetämässä peräkärryssä. Ulkopuolista apua mahdollisissa remonteissa ei saa käyttää, poislukien se että muut kilpailijat saavat auttaa toisiaan tarpeen vaatiessa. Viikon lopussa lasketaan joka radan nopeimmista ajoista keskiarvo ja nopeimmalla keskiarvolla oleva voittaa.
Street Weekin suola Amerikan kisoihin verrattuna on vielä se, että osa radoista on liimattuja, ihan oikeita kilparatoja, kun taas osa voi olla lentokenttiä jossa ei ole yhtään liimaa tai kumia. Eli kuskin/tiimin on osattava säätää auto radalle kuin radalle.

Tällä kertaa ohjelma oli tällainen:
Day 1: Mantorp Park
Day 2: Emmaboda Flygbana
Day 3: Malmö Raceway
Day 4: Siirtymä Malmö -> Vårgårda.
Day 5: Vårgårda Dragway
Day 6: Laxå Motorstadion
Day 7: Maaliintulo, Mantorp Park

Eli siis päivinä 5 ja 7 ei ajettu kilpaa ollenkaan, syystä että siirtymä Malmöstä Vårgårdaan oli melkoisen pitkä ja vikana päivänä oli ohjelmassa vain maaliintulo ja palkintojenjako Mantorpissa.

Katuajoa tuli siis noin 1500 km.



Eka kisapäivä oli siis sunnuntai ja homma alkoi Mantorpin radalta. Meillä oli Hot Rod Cornerilta noin tunnin rykäisy Mantorpiin, tosin matkalla poikettiin myös hakemassa huoltikselta aamupalaa. Mantorpiin saavuttiin aamulla hyvissä ajoin kuten oli tarkoituskin. Meillä oli siis tarkoitus kiertää koko reitti läpi katsojana ja tätä varten ostettiin molemmille kokoaikaliput ja autolle vielä Camping-passi, jonka turvin saatiin telttamajoitus aina kisapaikalle kisavarikon yhteyteen. ;)

Aamulla pällisteltiin kilpureita varikolla ennen ajoajan alkua, mielenkiintoisia laitteita oli useita, sellaisiakin joista saattaisi meidän katsastusinsseillä olla hieman sanottavaa. :)) 

Rata oli kumitettu ja liimattu eli pito oli hyvä, kuten tietysti Mantorpin radalta sopi olettaakin. Kovia aikoja ajeltiin heti alusta asti, 1/8 Mile matkalla 4 sekunnin puolelle ajeli useampikin kuljettaja ja perinteisesti myös muutamat voimansiirrot antautuivat heti kättelyssä lähtöviivalle...

Street Week Day 1 - Mantorp Park (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+1+-+Mantorp+Park/)

Näyttävää menoa tarjoili C-Kadett tuplaturbotetulla Letukan isolohkolla. Mantorpissa kellot pysähtyi parhaillaan aikaan 5.56.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091874.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091875.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091923.JPG?img=medium)

Yksi omista suosikeista oli heti kättelyssä tämä hieno '66 Fairlane, jossa Fordin isolohko isolla Pro Chargerilla. Kulkupuolikin oli kohdallaan, Mantorpissa 4.88. Siirtymälle lähdettäessä ahdin otettiin pois käytöstä ja iso syylari asennettiin takakontin päälle ja sieltä sitten vesiletkut moottorille auton kattoa pitkin.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091895.JPG?img=medium)

Isokorisia GM tuotteita oli myös muutamia. Tämä '65 Bel Air kulki Mantorpissa 6,83.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091916.JPG?img=medium)

Yksi radikaaleimpia laitteita oli tämä putkirunkoinen Volvo Amazon farmari. Letukan isolohko tuplaturboilla oli tässäkin keulilla, Mantorpissa kellot pysähtyi aikaan 4,57.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091970.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7091971.JPG?img=medium)

Yksi ennakkosuosikki oli epäilemättä Michael Westberg joka kävi edellisellä autollaan eli Chevy S10:llä kiertämässä Hot Rod Drag Weekin ja Sick Weekin varsin menestyksekkäästi. Nyt alla oli kuitenkin uusi kilpuri, putkirunkoinen Chevy Camaro. Mantorpissa syntyi heti päivän nopein aika, 4.34.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7092011.JPG?img=medium)



Iltapäivällä kun ajoaika päättyi, lähdettiin siirtymälle kohti seuraavan päivän kisapaikkaa, eli Emmabodan lentokenttää. Reitillä oli 3 checkpointia, joissa kilpailijoiden täytyy käydä kuvaamassa kilpurinsa, jotta voi todistaa järjestäjille että reitti on ajettu läpi. Me ajettiin tietysti sama reitti läpi, koska tällöin näkee autoja myös normaalin liikenteen seassa ja näkee mitä mahdollisia remontteja tulee matkanvarrella eteen.

Me käytiin ekan checkpointin jälkeen ostamassa retkituolit jotta leirissä on joku paikka missä voi istua. Se osoittautui yllättävän haastavaksi, mutta lopulta löytyi kauppa jossa retkituoleja myytiin... Samalla ostettiin myös grillattavaa iltaruuaksi.

Toisella checkpointilla oli jonkin verran kalustoa meidän kanssa samaan aikaan. Muun muassa tämä Chevy II isolohkolla ja Blowerilla. Äänet oli katukuosissakin kohdallaan, kun mitään vaimentajia ei ollut. ;D
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/20230709_175529.jpg?img=medium)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7092039.JPG?img=medium)

Isolohkolla olevassa T-Bucketissa oli tehty kätevät kuljetustelineet slickseille. Tai no, ainakin teoriassa, toinen oli nimittäin katkennut jo alkumatkasta. Onneksi (?) kilpailija oli yksinään liikkeellä, niin oli saanut sullottua toisen slicksin apparin paikalle. ;D
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7092042.JPG?img=medium)

Päivän hikoilun jälkeen etsittiin kakkos-checkpointin jälkeen reitinvarrelta uimapaikka missä pääsi järveen pulahtamaan ja samalla sai käytyä pesulla.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/20230709_190551.jpg?img=medium)

Kolmannella checkpointilla oli Lincolnin remontit käynnissä.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7092054.JPG?img=medium)

Joskus iltakymmenen aikaan saavuttiin perille Emmabodan lentokentälle. Järjestelyt toimi kyllä erittäin hienosti, meidät ohjattiin suoraan leirintäpaikalle joka oli aivan varikon yhteydessä. Pistettiin teltta pystyyn, grillailtiin lihaa ja saatettiin juoda parit oluetkin... Ja tietysti pyörittiin varikolla.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%201%20-%20Mantorp%20Park/P7092056.JPG?img=medium)

Siirtymä oli 314 km, navigaattorin mukaan 4h 12 min, eli siirtymä ajeltiin pikkuteitä pitkin. Tosiasiassa siirtymään meni aika paljon pidempään, etenkin jos kilpailijana olisi joutunut tekemään remonttia/jäähdyttelemään tai jotain muuta vastaavaa.

Seuraavana aamuna oli sitten tiedossa toinen kisapäivä Emmabodan kentällä...

Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 10 tammikuu, 2024, 20:21
Toinen kisapäivä oli sitten Emmabodan lentokentällä. Rata oli siis kiitorata, jossa oli jälkiä joistakin aikaisemmista kiihdytyksistä, mutta kumitettu/liimattu rataa ei ollut. Tämä aiheutti monelle pitovaikeuksia, ja muutamat koko radan mittaiset burnikset nähtiinkin päivän aikana sen jälkeen kun lähtövalo oli vaihtunut vihreäksi... Osa sen sijaan sai voiman yllättävänkin hyvin tiehen, ja matalia vitosen aikoja ajeli muutama kuljettaja.

Street Week Day 2, Emmaboda Flygbana (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+2+-+Emmaboda+Flygbana/)

Aamulla ennen ajoajan alkua oli hyvin aikaa kierrellä varikolla katselemassa. Osalla oli hieman remonttia meneillään siirtymän jäljiltä, kuten esimerkiksi tämän Chevellen tiimillä.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102077.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102078.JPG?img=medium)

Siirtymää varten nähtiin myös erikoisia pakoputkiratkaisuja, kuten tässä A-Asconassa, jossa normaalitilanteessa putkenpää tuli vain lokarista pihalle.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102085.JPG?img=medium)

No sitten päästiinkin ajamaan.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102099.JPG?img=medium)

Parilla turbolla varustettu Chevy II kärsi pitovaikeuksista.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102117.JPG?img=medium)

Tästä hienosta Oldsmobilesta taisi vetari katketa Mantorpissa edellisenä päivänä, mutta olivat saaneet auton takaisin nippuun ja päässeet jatkamaan kisaa. Tekniikkana 572 Chevy Big Block ja paras aika Emmabodassa 7,44.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102144.JPG?img=medium)

Pahiten pitovaikeuksista taisi kärsiä Micke Modin isolla Pontiac LeMansilla. Tuplaturbotetussa Letukan 598 isolohkossa tuntui olevan voimaa hyvin, mutta se voima meni savuna ilmaan, joka lähdössä nimittäin mentiin pallo palaen maaliin asti, tuloksena aika 7,02.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102130.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102179.JPG?img=medium)

Tämä hieno '65 Chevelle laukkasi komeasti, 5,92.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102161.JPG?img=medium)

Tyylikäs Ford Torino, tekniikkana Fordin 528 isolohko remmiahtimella. Paras aika 6,85.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102232.JPG?img=medium)

Päivän kovimman ajan ajoi tiukasti voittokamppailussa ollut '32 Ford, jossa tekniikkana tuplaturbotettu LS. 5,09 liukkaalla lentokentällä oli kova tulos.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102233.JPG?img=medium)



Iltapäivällä ajoajan päätyttyä lähdettiin sitten siirtymälle. Eli teltta kasaan ja rojut Impalan konttiin ja baanalle kohti Malmö Racewayta. Siirtymää oli tälle illalle 296km (navigaattorin mukaan 4h 14 min) ja matkalla oli kolme checkpointtia, joista ensimmäinen oli hieno USA Bildelar Ab Osby.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102339.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102352.JPG?img=medium)

Ilokaasutetulla pikkulohkolla olevassa 240 Volvossa oli remontit käynnissä.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102354.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102355.JPG?img=medium)

Hieno '66 Barracudakin oli tullut katselemaan kilpureita.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102346.JPG?img=medium)

Toisella checkpointilla alkoi vähän tihuttamaan vettäkin, hetki katseltiin muun muassa viime vuoden voittaja-autoa, eli ahdetulla 598 BBC:llä varustettua '57 Bel Airia.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7102367.JPG?img=medium)

Vikalla checkpointilla oltiin senverran myöhään, ettei siellä hirveästi enää porukkaa ollut ja Malmön radallekin saavuttiin vasta vähän ennen puoltayötä. Malmön leirintäalueesta oli kuulunut soraääniä, varsinainen leirintäalue oli vissiin hieman pidemmällä kuin Emmabodan radalla ja se oli paikka paikoin aika kostea sateista johtuen. Siksi se olikin täynnä kun me saavuttiin paikanpäälle, joten me päästiin aivan varikon viereen olevan hiekkatiepätkän varteen majoittumaan. Teltan alta vaan isoimmat kivenmurkulat pois ja majapaikassa ei ollut mitään valittamista. Varikollakin ehti pyöriä hyvillä mielin, koska Malmön kisa ajettiin iltakisana, ajaminen alkoi muistaakseni klo 13 tai 14 ja päättyi klo 22 eli sikäli kiirettä nukkumaan ei ollut. Ja kyseessähän on ihan oikea kilparata, niin varikolla pääsi jopa ihan oikeaan suihkuunkin illalla. ;D

Malmön ratahan on hieno paikka, se sijaitsee aivan kaupungin keskustan laidalla olevan teollisuusalueen keskellä. Aidan takana naapurissa oli logistiikkafirmojen lastauslaitureita ja muuta vastaavaa, ja ratahan on tunnetusti hyvä, joskin hieman kapea (ja vain 1/8 Mile, mutta sen pidempää kisamatkaa ei Street Weekillä ajetakaan).

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/20230711_030255.jpg?img=medium)

Varikolla bongattiin lisää hienoja äänenvaimenninratkaisuja, kuten esimerkiksi tässä Sierrassa. Putki tuli konepellistä läpi, niin katuajoa varten sen päälle asennettiin tuollainen litistetty putkenpätkä joka varmaan vaimensi ääntä ainakin vähän.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7112380.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7112381.JPG?img=medium)

Osalla oli jo remontit käynnissä...
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7112384.JPG?img=medium)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%202%20-%20Emmaboda%20Flygbana/P7112385.JPG?img=medium)
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 30 tammikuu, 2024, 16:56
Kolmas kisapäivä oli siis Malmön radalla. Kisa ajettiin iltakisana, ajaminen alkoi klo 13 tai 14 (en muista enää kumpi) ja ajoaika loppui klo 22. Siirtymälle ei enää illalla tarvinnut lähteä, vaan siirtymään oli pyhitetty koko seuraava päivä, jolloin ei siis ajettu kilpaa ollenkaan. Toki tämä tarkoitti myös sitä, että se seuraava siirtymä oli sitten vähän pidempi...

Aamulla ehti pyöriä varikolla ennen ajoajan alkua ja grillattiin me ruuaksi hampurilaisiakin. Malmön rata oli muuten hieno paikka, mutta katsojan kannalta pieni miinus oli itse katsomo, puiset istumatasot oli ihan liian tiuhassa ainakin tällaiselle pitkäkoipiselle ja edes siedettävää istuma-asentoa oli ihan täpötäydessä katsomossa pirun hankala saada otettua. No onneksi yläriviltä vapautui melko äkkiä paikka niin että pääsi ylimmälle riville seisomaan, bonuksena vielä se että sieltä näkikin paljon paremmin.

Street Week Day 3 - Malmö Raceway (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+3+-+Malm%C3%B6+Raceway/)

Malmön radan hyvä pito taisi yllättää ekalla kierroksella ainakin tämän ilokaasutetulla pikkulohkolla varustetun '67 Chevy II:n joka otti komeat keulat melkein takapuskurille asti.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112433.JPG?img=medium)

Musta Volvo 142, jossa tekniikkana oli LS yhdellä isolla turbolla, kulki komeasti aikaan 4.97.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112460.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112422.JPG?img=medium)

Voittokamppailussa mukana ollut '32 Ford tuplaturbotetulla LS:llä kulki parhaimmillaan 4.68.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112535.JPG?img=medium)

Tuplaturbotetulla pikkulohkolla oleva '32 Ford ei jäänyt paljoa neljän sekunnin rajapyykistä, paras aika 5.04.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112546.JPG?img=medium)

Hieno '66 Impala, jossa pellin alla ilokaasutettu 632 isolohko kulki myös melko rivakasti. Harmi vaan että
Street Week nettisivu päivittyi, niin koko viimevuoden tuloslistaa ei enää näe niin ei pysty tarkastamaan mikä jäi Malmön parhaaksi ajaksi...
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112560.JPG?img=medium)

Kahden kisapäivän jälkeen kärkipaikalla oli tämä Volvo Amazon. Malmössä tosin kärkipaikka vaihtui, Amazonin kärsiessä pitovaikeuksista ja yhdessä lähdössä tuli pieni seinäkosketuskin. Onneksi tosin isommilta vahingoilta vältyttiin, pieniä kosmeettisia vaurioita lukuunottamatta. Paras aika kuitenkin 4.89.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112564.JPG?img=medium)

Niin, kärkipaikan otti haltuunsa Michael Westberg Camarollaan. Tuloksena Street Week historian nopein aika, 4.09 ja 283.9 km/h.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112635.JPG?img=medium)

Oldsmobile F85 oli kulkenut tasaisen varmasti kovia aikoja kahtena edellisenä kisapäivänä. Niin myös Malmössä, jossa kellot pysähtyi aikaan 5.09. Tekniikkana 600 Cid BBC ja ilokaasua.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112579.JPG?img=medium)

Päivän komeimmat keulimiset suoritti Sami Toivonen '67 Camarolla. Herrat kävi ajamassa kyseisellä autolla myös 2023 Sick Weekin lävitse, siellä parhaaksi ajaksi syntyi täydellä matkalla 8.57. Tekniikkana Chevyn pikkulohko ilokaasulla.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112597.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112393.JPG?img=medium)

Tällä A-Asconalla meinasi olla hieman ylimääräistä ohjelmaa, kun auto ajautui pois pitouralta ja kaatuminen sekä törmäys kaiteeseen olivat molemmat erittäin lähellä. Hienosti kuski kuitenkin hoiti homman kotiin ja kalusto säilyi ehjänä eikä osunut mihinkään.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112616.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112617.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112618.JPG?img=medium)


Ajoajan päätyttyä iltakymmeneltä lähdettiin vielä kiertelemään varikolle, kiirettä siirtymälle ei ollut kun tosiaan koko seuraava päivä oli varattu siirtymälle. Osa lähti jo illalla matkaan, mutta me ajateltiin yöpyä vielä Malmössä ja suunnata matkaan aamulla.

Useammalla oli taas pientä remonttia, kuten tällä 240 Farkku-Volvo tiimillä. Tekniikkana Volvossa oli muuten Lamborghinin V10.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112655.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112656.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112683.JPG?img=medium)

Tästä Pontiacista antautui perä, mutta äijät saivat ostettua uuden akselin toimitettuna ratavarikolle ja sitten alkoi osien vaihto-operaatio.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112668.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112670.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112674.JPG?img=medium)

Kotimaisella Darttiporukalla antautui kansipahvi, mutta samalla tuli moottoriinkin senverran vauriota että oli pakko jättää kisa kesken ja turvautua trailerikyytiin.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%203%20-%20Malm%C3%B6%20Raceway/P7112665.JPG?img=medium)


Illalla käytiin vielä suihkussa ja ihmeteltiin aamun aikataulua. Sääennuste lupaili vesisadetta, joten pistettiin kello aikaisin soimaan, että pääsisi kuivana pakkaamaan kamat auton kyytiin ja kohti siirtymää...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 06 helmikuu, 2024, 00:55
Näköjään oli edellisestä viestistä unohtunut toi linkki Malmön kisapäivän kuvakansioon... Lisäsin sen tuonne ylempään viestiin, tai sitten klikkaa tuosta --> Street Week Day 3 - Malmö Raceway (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+3+-+Malm%C3%B6+Raceway/)
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 18 helmikuu, 2024, 17:37
...Neljäs päivä Street Weekillä ei siis ollut kisapäivä, vaan päivän ohjelmana oli siirtyä Malmöstä Vårgårdaan, jossa ajettaisiin seuraavana aamuna. Koska siirtymälle oli koko päivä aikaa, se oli hieman pidempi, 418 km neljän checkpointin kautta. Navigaattorin mukaan reitin ajamiseen menisi 5h 38 min.

Sääennuste lupaili tosiaan vesisadetta koko päiväksi, edellisenä iltana katseltiin ennustetta, että sade alkaa aamulla joten laitettiin kello vähän aikaisemmin soimaan että saisi tavarat pakattua kuivana autoon. No sehän ei onnistunut, vaan aamulla herättiin siihen että teltan lattia lainehtii vettä ja kaikki kamat on aivan läpimärkiä. :))  Eihän siinä auttanut ihmetellä, märät vaatteet päälle (koska ei myöskään ollut mitään kuivaa paikkaa missä olis pystynyt vaatteita vaihtamaan) ja teltta kasaan ja auton konttiin. Pistettiin Impala tulille ja lähdettiin siirtymälle kunhan ensin odoteltiin jonkin aikaa että huurteiset ikkunat aukesi niin että kopista näki edes jotain ulos.

Vettä tuli paljon, ja kun Malmöstä päästiin ulos niin pysähdyttiin ekalle huoltikselle varmaan tunniksi kuivattelemaan itseämme ja samalla syötiin aamupalaa. Onneksi huoltiksella myytiin autonkuivausliinoja, ostin niitä muutamat ja sulloin ovenvälit täyteen -> vettä ei enää valunut norona lattialle. ;)

Ekalla checkpointilla ei ollut kuin pari autoa jotka olivat illalla ajelleet tähän ja jääneet leiriytymään.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122702.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122705.JPG?img=medium)

Jatkettiin kohti seuraavaa checkpointia, jossa sielläkään ei hirveää tungosta ollut. Mutta checkpointin vieressä oli Smålands Bil, Musik och Leksaksmuseum jossa päätettiin poiketa kun mitään kiirettä ei ollut. Olipa hieno paikka, ei maailman suurin museo, mutta esillä oli hyvin erikoisia laitteita.
Smålands Bil, Musik och Leksaksmuseum (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Sm%C3%A5lands+Bil,+Musik+Och+Leksaksmuseum+12.7.2023/)

Esimerkkinä vaikka '31 Auburn:
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Sm%C3%A5lands%20Bil%2C%20Musik%20Och%20Leksaksmuseum%2012.7.2023/P7122741.JPG?img=medium)

'51 Allard...
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Sm%C3%A5lands%20Bil%2C%20Musik%20Och%20Leksaksmuseum%2012.7.2023/P7122748.JPG?img=medium)

Ockelbo, eli Austin Healeyn rungolle Ruotsissa rakennettu kilpuri.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Sm%C3%A5lands%20Bil%2C%20Musik%20Och%20Leksaksmuseum%2012.7.2023/P7122795.JPG?img=medium)


Museolta lähdettiin sitten jatkamaan taas reittiä eteenpäin. Kolmas checkpoint oli myös huoltoasema, jossa nähtiinkin jo hieman enemmän kalustoa. Vettä alkoi sataa vielä entistä kovemmin...
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122817.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122818.JPG?img=medium)

Tästä checkpointilta kun lähdettiin, niin taisin sanoakin ääneen että jos alkaa sataa vielä yhtään kovempaa niin sitten on pakko pysähtyä, kun eteenpäin ei nähnyt mitään vaikka pyyhkijät vispasi täysillä. Muutenkaan tämä siirtymä ei ollut mitään hirveää herkkua, kun auto vuosi vettä sisään jonkin verran jonka takia lasit meni kokoajan huuruun vaikka kolmiolasit oli auki. Se aiheutti taas sen että oli vähän kylmäkin, kun kaikki vaatteet oli kastuneet. Välillä pistin lämppärin hetkeksi päälle kun tuulilasi alkoi huurtumaan, niin sitten oli hetken aikaa lämmin. Mutta latausvalo kajasti jos ajoi pyyhkijät ja lämppäri päällä, niin sen takia lämppärin käytöstä jouduttiin vähän tinkimään... :))  Laturihan Impalassa on alkuperäinen tasavirtamötikkä.

Viimeinen checkpoint oli sitten UlricehamnsBygdens MotorMuseum, ja tässä kohtaa onneksi sääkin alkoi kirkastua.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122823.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122930.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122936.JPG?img=medium)

Käytiin kiertämässä tämäkin museo läpi. Hieno paikka, ehkä vähän ns tavanomaisempaa museokalustoa kuin edellisessä paikassa, mutta nähtävää riitti ihan mukavasti täälläkin.
UlricehamnsBygdens MotorMuseum (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/UricehamnsBygdens+MotorMuseum+12.7.2023/)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/UricehamnsBygdens%20MotorMuseum%2012.7.2023/P7122850.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/UricehamnsBygdens%20MotorMuseum%2012.7.2023/P7122908.JPG?img=medium)

Viimeiseltä checkpointilta ajettiin Vårgårdan radalle ja pystytettiin teltta sekä levitettiin makuupussit yms auton päälle kuivamaan ilta-aurinkoon. Se kuivattikin yllättävän hyvin, ja illalla lähes kaikki oli kuivuneet niin että oli ihan siedettävä mennä nukkumaan.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/20230712_195414.jpg?img=medium)

Sitten kierreltiin varikkoa ja ihmeteltiin ketkä kaikki oli selvinneet päivän monsuunisateista. :))
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122961.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122975.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%204%20-%20Drive%20Malm%C3%B6%20-%3E%20V%C3%A5rg%C3%A5rda/P7122994.JPG?img=medium)


Tuossa linkki siirtymäpäivän kuvagalleriaan: Street Week Day 4 - Drive Malmö to Vårgårda (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+4+-+Drive+Malm%C3%B6+-%3E+V%C3%A5rg%C3%A5rda/)
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: fileeraus - 18 helmikuu, 2024, 23:07
Lainaus käyttäjältä: 1320 - 18 helmikuu, 2024, 17:37amulla herättiin siihen että teltan lattia lainehtii vettä ja kaikki kamat on aivan läpimärkiä.

Muistan kurottaneeni puhelimeen katsoakseni kelloa ja sehän oli luuri jo veden alla  :rotfl:
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 20 helmikuu, 2024, 21:34
Lainaus käyttäjältä: fileeraus - 18 helmikuu, 2024, 23:07Muistan kurottaneeni puhelimeen katsoakseni kelloa ja sehän oli luuri jo veden alla  :rotfl:

Jep, sitä vettä oli tosiaan ihan jonkin verran teltan lattialla. :))

Niin, unohtui mainita tossa edellisessä viestissä, et telttahan vuosi vettä sisään siksi että joku unohti sen vedenpitävän päällikankaan kotiin ennen lähtöä reissuun.  :rolleyes:  Samaan paikkaan jäi myös telttakiilat, mutta ne saatiin korvattua laittamalla jokin painava esine teltan kaikkiin neljään kulmaan jotka piti teltan paikallaan.

No tuolloin sadepäivänä poikettiin sitten Biltemasta hakemassa teltan päälle pressu ja setti telttakiilojakin, sen jälkeen ei enää teltta vuotanut vettä, tosin ei sen jälkeen enää hirveästi satanutkaan.
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 23 helmikuu, 2024, 23:43
...Sitten olikin kisapäivä Vårgårdassa. Yöllä oli satanut hieman, joten päivän aloitus venyi vähän että rata saatiin kuivaksi. Mitään kunnollista kuivauskalustoahan tuolla ei ollut, vaan harjakoneella muistaakseni hankasivat rataa kuivamisen nopeuttamiseksi.

Ratahan oli ihan hyvä, kumitettu ja liimattu lentokenttä, ei siis tietysti ihan Mantorpin tai Malmön veroinen, mutta huomattavasti aikaisempaa Emmabodan kenttää parempi. Toki etenkin alkuun sateen jäljiltä rata oli melko liukas ja monet kärsi pitovaikeuksista, kunnes sitten päivän edetessä rata parani. Päivän aikana tuli kyllä kaksi sadekuuroa lisää ja niitä seurasi taas pitkähkö tauko kun rataa kuivattiin. Ihan niin paljoa ei kerinnyt ajamaan mitä olisi toivonut, mutta kaikki taisivat saada kuitenkin yhden lähdön ajettua, osa jopa useammankin.

Street Week Day 5 - Vårgårda Dragway (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+5+-+V%C3%A5rg%C3%A5rda+Dragway/)

Tällä '66 Chevellen tiimillä oli alkuviikosta jotain hässäkkää kun purkivat varikolla imusarjaa koneesta pois. Nyt ongelmat oli kuitenkin selätetty ja auto kulki komeasti.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133005.JPG?img=medium)

Hieno '55 Chevy Gasser kulki Vårgårdassa remmiahdetun isolohkon voimin aikaan 6,59.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133020.JPG?img=medium)

LS koneella ja isolla turbolla oleva Volvo 142 ei pienestä mutkittelusta hätääntynyt vaan paineli pedaali pohjassa maaliin asti vaikka välillä heikkohermoisempi kaveri olisi jo nostanut kaasua. :))  Paras aika 5,15.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133023.JPG?img=medium)

Tanskasta oli tullut mattamusta '73 Nova, jossa pellin alla vapaastihengittävä 632 isolohko. Paras aika 7,07.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133066.JPG?img=medium)

Päivän nopeimmasta ajasta vastasi Westberg putkirunkoisella Camarollaan, näyttötaululle syttyi lukemat 4,50 ja 267 km/h.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133110.JPG?img=medium)

Sateen viivästettyä ajattamista, ihan viimeisillä minuuteilla pääsi radalle vielä tiiviisti kärkikamppailussa ollut putkirunkoinen Amazon farmari. Sateen jäljiltä pito ei ollut paras mahdollinen, mutta kuski sai ansiokkaasti taisteltua Volvon maaliin ajassa 5,16.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133114.JPG?img=medium)


Sitten kun ajoaika oli päättynyt, pistettiin taas teltta kasaan ja siirtymälle kohti viimeistä kisapaikkaa, eli Laxå Motorstadionia. Matkalla oli kaksi checkpointia, ja ajamista 285km (navigaattorin mukaan 4h 11 min). Ihan ensimmäinen stoppi oli kuitenkin Systembolaget, koska olutvarastot oli huolestuttavan vähissä.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133136.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133138.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133139.JPG?img=medium)

Ensimmäisellä checkpointilla olikin paljon kalustoa tankkaamassa joko autoa tai miehistöä tai molempia...
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133153.JPG?img=medium)

Tässä '32 Fordissa oli myös sellainen ääni että kuului vähän pidemmällekin... Pikkulohko ahtimella ja tietenkin suorat putket. 8)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133158.JPG?img=medium)

'65 Chevy II, tekniikkana LS tuplaturbolla.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133163.JPG?img=medium)


Sitten taas siirtymälle kohti toista checkpointia.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133183.JPG?img=medium)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133191.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7133207.JPG?img=medium)

Sitten saavuttiinkin vikalle radalle, Laxå Motorstadion. Meidän leirintäalue oli radan vieressä olevan mutkaradan keskinurmikolla. Itse radassa ei ollut yhtään kumia, joten odotuksissa oli että huomenna saattaa ainakin aamusta olla aika liukasta... Tai siis iltapäivästä, koska vika päivä ajettiin myös iltakisana.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7143214.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%205%20-%20V%C3%A5rg%C3%A5rda%20Dragway/P7143212.JPG?img=medium)

Tossa ekassa kuvassa näkyy takana musta teltta jossa on valot päällä. Siellä oli muistaakseni Tanskalainen porukka, joista joku oli uudehkolla Audilla ajamassa. He kutsui meidät illanviettoon telttaansa sen jälkeen kun Fileeraus kävi tarjoamassa heille yhtä grillipihviä mitä me ei jaksettu syödä. :))  Äijät kaatoi molemmille hanasta tuopit täyteen olutta ja juttu lensi pitkälle aamuyöhön. Kehuivat, että edellisviikolla kun olivat lähteneet reissuun, niin heillä oli 8 kpl 20 litran oluttynnyreitä mukana ja nyt niitä oli vielä kaksi jäljellä, olivat iloisia kun tultiin auttamaan niiden tyhjentämisessä, ettei tarvitse raahata olutta takaisin kotiin. :))  Tarjoilu kyllä pelasi, aina kun tuoppi meni puolenvälin alapuolelle niin jostain ilmestyi käteen uusi. :rotfl:  Mä olin vissiin joskus aamukuuden jälkeen takaisin omassa teltassa, no onneksi vika päivä ajettiin tosiaan iltakisana niin ehti vähän nukkumaankin...




Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 22 toukokuu, 2024, 21:34
...Viimeisen kisapäivän aamuna olo oli vähän väsähtänyt, edellisen viestin loppuosaan viitaten unet jäi aika lyhyeksi ja oluttarjoilu oli ollut illalla/yöllä melko tehokasta. No, vähän aamupalaa naamaan ja sitten kohta nokka kohti katsomoa.

Kärkisijoitukset oli auki vielä monessakin luokassa ennen vikaa kisapäivää, kuten myös kokonaiskilpailussa, joten mielenkiintoinen kisapäivä oli edessä. Etenkin, kun rata oli täysin preppaamaton eikä edes vanhaa kumia ollut lähtöviivalla yhtään. Mahdollisuudet sille että sijoitukset muuttuu rajustikin olivat siis olemassa.

Ajaminen alkoi iltapäivästä ja ajoaika loppui klo 22, etenkin illan aikana kärkipään kuskit tahkosi melko aktiivisesti yrittäessään nostaa sijoitustaan lopputuloksissa.

Street Week Day 6 - Laxå Motorstadion (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+6+-+Lax%C3%A5+Motorstadion/)

Aamun varikkokierroksella osa remontoi kalustoaan vielä eilisen siirtymän jäljiltä. Esimerkiksi tämä tuplaturbotetulla LS:llä oleva Belvedere oli aikaisemmin viikolla vielä ihan hyvissä asemissa Ultimate Streetissä, mutta siirtymällä ennen vikaa kisapaikkaa oli tullut jotain ongelmaa ja tiimi oli ilmeisesti joutunut turvautumaan hinausapuun tai jotakin vastaavaa, koska olivat saaneet aikasakkoa. Lopulta illalla miehistö sai auton kasaan ja pääsi ajamaan, mutta aikasakkojen myötä putosivat tuloslistassa oman luokkansa hännille.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143233.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143234.JPG?img=medium)

Tämä iso '67 Impala kulki koko viikon varsin mukavia aikoja remmiahdetun 540 BBC:n voimin. Laxåssa kellot pysähtyi parhaillaan aikaan 6.84.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143278.JPG?img=medium)

Suomalaista väriä kovimpaan Max Outlaw luokkaan toi tämä hieno Volvo 162, tekniikkana Volvon hieman tuoreempi kutoskone isolla turbolla. Kulkupuoli parani viikon edetessä ja paras aika 5.51 syntyi Laxåssa, vaikka rata ei missään nimessä viikon paras ollutkaan.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143283.JPG?img=medium)

Yleisölle viihdettä tarjosi Chevy Pickupilla kisaava Arne Larusson, viikon mittaan alppitorvet raikasi joka lähdön yhteydessä ja vikana päivänä kaveri päätti tehdä päivän - ja oikeastaan koko viikon burnikset, alppitorvi kokoajan pohjassa tietenkin. :))  Tuloksena raikuvat aplodit yleisöstä ja loppuunajetut slicksit. ;D
Pickupissa tekniikkana 421 Cid SBC ilokaasulla joka liikutti painavaa autoa ihan ripeästi.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143391.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143396.JPG?img=medium)

Päivän kovimman ajan ajoi tämä Chevy Nova, jossa tekniikkana tuplaturbo-LS. Tuloksena joka kisapäivältä 5.1 alkuinen aika, eli todella tasaista työtä, Laxåssa kellot pysähtyi aikaan 5.12. Siitä huolimatta lopputuloksissa jäätiin Max Outlaw luokassa sijalle 9, korkeammat loppusijoitukset olisi vaatineet nelosen puolelle meneviä aikoja pitoradoilla.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143334.JPG?img=medium)

Päivän toisiksi nopein oli LS:llä ja yhdellä isolla turbolla oleva Volvo 142. Auto kulki kovaa ja kuski ei tosiaankaan nostanut ensimmäisenä kaasua vaikka auto olisi "hieman" vikuroinut. Tällä kertaa se tuotti tulosta ja Volvo nousi Laxåssa ajetun 5.15 ajan turvin lopputuloksissa kovimman luokan eli Max Outlaw:n ja samalla kokonaiskilpailun kolmannelle sijalle.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143352.JPG?img=medium)

Ehkä kaikista ahkerimmin radalla näkyi tämä '32 Ford, joka oli tiukasti voittokamppailussa loppuun asti. Tuloksena Laxån kolmanneksi nopein aika, 5.23, mutta lopulta sekään ei riittänyt nousemaan ykkössijalle. Tuloksena kuitenkin hieno Max Outlaw:n ja kokonaiskilpailun kakkossija.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143354.JPG?img=medium)

Max Outlaw:n ja kokonaiskisan voittoon ajoi Michael Westberg Camarolla. Hän oli ylivoimaisesti nopein pitoradoilla, mutta antoi liukkailla radoilla jonkin verran tasoitusta kun voimaa ei meinannut oikein saada tiehen halutulla tavalla. Tuloksena Laxåssa kuitenkin hyvä aika, 5.64, joka riitti varmistamaan ykköspaikan.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143350.JPG?img=medium)

Iltakymmenen jälkeen kun ajoaika oli loppunut, tiimeillä oli hyvin aikaa laittaa autot katukuntoon. Seuraavan päivän ohjelmassa oli siis maaliintulo Mantorpissa, tosin sinne piti ajaa vielä yhden checkpointin kautta. Ja vaikka sijoitukset oli ikäänkuin lyöty lukkoon jo Laxån tuloslistan julkaisun jälkeen, niin maaliin oli vielä päästävä omin avuin välttyäkseen viime hetken hylkäykseltä. Ikävimmin tämän koki Diesel Power ryhmässä kisaillut erittäin hienokuntoinen pystylamppu-Mersu, jossa tekniikana oli Mesen uudempi dieselmotti. Slicksejä lukuunottamatta auto oli ulospäin täysin vakion näköinen pölykapseleita myöden, mutta parhaillaan kulki matalia seiskan aikoja kasimaililla. Laxåssa tuli sitten moottorivauriota ja vaikka vikalta päivältä Mersu saikin ajan, niin maaliin eivät miehet enää päässeet vaan joutuivat keskeyttämään.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7153463.JPG?img=medium)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143462.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7153468.JPG?img=medium)

Me käveltiin illalla varikolla, ihmeteltiin maailman menoa tuttujen kanssa ja taidettiin me grillatakin.

... To Be Continued...
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: Zuinula - 02 heinäkuu, 2024, 22:17
Huomenna lähdetään näille suuntimille Västilään ja Lidukkaan, tässä järjestyksessä. Onko ruuhkaa Kellarista?
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 03 heinäkuu, 2024, 22:54
Me lähetään nimimerkki WC:n kanssa perjantaina iltalaivalla, lauantaina pikavisiitti Västeråsiin ja siitä sitten suunta kohti sunnuntaina Mantorpista starttaavaa Street Weekiä. ;)
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: LPR - 08 heinäkuu, 2024, 20:29
Lainaus käyttäjältä: 1320 - 22 toukokuu, 2024, 21:34...Viimeisen kisapäivän aamuna olo oli vähän väsähtänyt, edellisen viestin loppuosaan viitaten unet jäi aika lyhyeksi ja oluttarjoilu oli ollut illalla/yöllä melko tehokasta. No, vähän aamupalaa naamaan ja sitten kohta nokka kohti katsomoa.

Kärkisijoitukset oli auki vielä monessakin luokassa ennen vikaa kisapäivää, kuten myös kokonaiskilpailussa, joten mielenkiintoinen kisapäivä oli edessä. Etenkin, kun rata oli täysin preppaamaton eikä edes vanhaa kumia ollut lähtöviivalla yhtään. Mahdollisuudet sille että sijoitukset muuttuu rajustikin olivat siis olemassa.

Ajaminen alkoi iltapäivästä ja ajoaika loppui klo 22, etenkin illan aikana kärkipään kuskit tahkosi melko aktiivisesti yrittäessään nostaa sijoitustaan lopputuloksissa.

Street Week Day 6 - Laxå Motorstadion (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+6+-+Lax%C3%A5+Motorstadion/)

Aamun varikkokierroksella osa remontoi kalustoaan vielä eilisen siirtymän jäljiltä. Esimerkiksi tämä tuplaturbotetulla LS:llä oleva Belvedere oli aikaisemmin viikolla vielä ihan hyvissä asemissa Ultimate Streetissä, mutta siirtymällä ennen vikaa kisapaikkaa oli tullut jotain ongelmaa ja tiimi oli ilmeisesti joutunut turvautumaan hinausapuun tai jotakin vastaavaa, koska olivat saaneet aikasakkoa. Lopulta illalla miehistö sai auton kasaan ja pääsi ajamaan, mutta aikasakkojen myötä putosivat tuloslistassa oman luokkansa hännille.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143233.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143234.JPG?img=medium)

Tämä iso '67 Impala kulki koko viikon varsin mukavia aikoja remmiahdetun 540 BBC:n voimin. Laxåssa kellot pysähtyi parhaillaan aikaan 6.84.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143278.JPG?img=medium)

Suomalaista väriä kovimpaan Max Outlaw luokkaan toi tämä hieno Volvo 162, tekniikkana Volvon hieman tuoreempi kutoskone isolla turbolla. Kulkupuoli parani viikon edetessä ja paras aika 5.51 syntyi Laxåssa, vaikka rata ei missään nimessä viikon paras ollutkaan.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143283.JPG?img=medium)

Yleisölle viihdettä tarjosi Chevy Pickupilla kisaava Arne Larusson, viikon mittaan alppitorvet raikasi joka lähdön yhteydessä ja vikana päivänä kaveri päätti tehdä päivän - ja oikeastaan koko viikon burnikset, alppitorvi kokoajan pohjassa tietenkin. :))  Tuloksena raikuvat aplodit yleisöstä ja loppuunajetut slicksit. ;D
Pickupissa tekniikkana 421 Cid SBC ilokaasulla joka liikutti painavaa autoa ihan ripeästi.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143391.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143396.JPG?img=medium)

Päivän kovimman ajan ajoi tämä Chevy Nova, jossa tekniikkana tuplaturbo-LS. Tuloksena joka kisapäivältä 5.1 alkuinen aika, eli todella tasaista työtä, Laxåssa kellot pysähtyi aikaan 5.12. Siitä huolimatta lopputuloksissa jäätiin Max Outlaw luokassa sijalle 9, korkeammat loppusijoitukset olisi vaatineet nelosen puolelle meneviä aikoja pitoradoilla.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143334.JPG?img=medium)

Päivän toisiksi nopein oli LS:llä ja yhdellä isolla turbolla oleva Volvo 142. Auto kulki kovaa ja kuski ei tosiaankaan nostanut ensimmäisenä kaasua vaikka auto olisi "hieman" vikuroinut. Tällä kertaa se tuotti tulosta ja Volvo nousi Laxåssa ajetun 5.15 ajan turvin lopputuloksissa kovimman luokan eli Max Outlaw:n ja samalla kokonaiskilpailun kolmannelle sijalle.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143352.JPG?img=medium)

Ehkä kaikista ahkerimmin radalla näkyi tämä '32 Ford, joka oli tiukasti voittokamppailussa loppuun asti. Tuloksena Laxån kolmanneksi nopein aika, 5.23, mutta lopulta sekään ei riittänyt nousemaan ykkössijalle. Tuloksena kuitenkin hieno Max Outlaw:n ja kokonaiskilpailun kakkossija.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143354.JPG?img=medium)

Max Outlaw:n ja kokonaiskisan voittoon ajoi Michael Westberg Camarolla. Hän oli ylivoimaisesti nopein pitoradoilla, mutta antoi liukkailla radoilla jonkin verran tasoitusta kun voimaa ei meinannut oikein saada tiehen halutulla tavalla. Tuloksena Laxåssa kuitenkin hyvä aika, 5.64, joka riitti varmistamaan ykköspaikan.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143350.JPG?img=medium)

Iltakymmenen jälkeen kun ajoaika oli loppunut, tiimeillä oli hyvin aikaa laittaa autot katukuntoon. Seuraavan päivän ohjelmassa oli siis maaliintulo Mantorpissa, tosin sinne piti ajaa vielä yhden checkpointin kautta. Ja vaikka sijoitukset oli ikäänkuin lyöty lukkoon jo Laxån tuloslistan julkaisun jälkeen, niin maaliin oli vielä päästävä omin avuin välttyäkseen viime hetken hylkäykseltä. Ikävimmin tämän koki Diesel Power ryhmässä kisaillut erittäin hienokuntoinen pystylamppu-Mersu, jossa tekniikana oli Mesen uudempi dieselmotti. Slicksejä lukuunottamatta auto oli ulospäin täysin vakion näköinen pölykapseleita myöden, mutta parhaillaan kulki matalia seiskan aikoja kasimaililla. Laxåssa tuli sitten moottorivauriota ja vaikka vikalta päivältä Mersu saikin ajan, niin maaliin eivät miehet enää päässeet vaan joutuivat keskeyttämään.
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7153463.JPG?img=medium)

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7143462.JPG?img=medium)
(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%206%20-%20Lax%C3%A5%20Motorstadion/P7153468.JPG?img=medium)

Me käveltiin illalla varikolla, ihmeteltiin maailman menoa tuttujen kanssa ja taidettiin me grillatakin.

... To Be Continued...
Rouva on syntynyt tuolla Laxåssa ja 13 ekaa vuottansa asunut.
Otsikko: Vs: Power Big Meet / Västerås Summer Meet / Street Week Sweden 2023 - Kuvia
Kirjoitti: 1320 - 23 heinäkuu, 2024, 17:24
Ja laitetaas vielä vikat kuvat viimevuoden Street Weekiltä, sitten voikin alkaa suunnittelemaan josko laittelisi noita tän vuodenkin kuvia jossain vaiheessa... ::)

Vikana päivänä oli tosiaan ainoana ohjelmanumerona siirtymä Laxåsta Mantorpiin jossa oli Street Weekin maali. Sinänsä mitään isompia juhlallisuuksia ei ollut, mutta olihan se hieno nähdä kaikki autot katukuosissa ja miehistön tuuletukset maaliinpääsyn johdosta. Reitillä oli yksi checkpoint, ANAB, joka aukesi vasta klo 10:30. Tällä saatiin ajoitettua maaliintulo niin, että suurin osa saapuu maaliviivalle karkeasti noin puolenpäivän nurkilla tai vähän ennenkin.

Me pistettiin aamulla leiri kasaan ja heiteltiin tavarat konttiin. Koska maaliin piti ehtiä ennen kilpailijoita, me suoritettiin vain läpiajo ANAB:lla, sinänsähän mitään tarvetta varsinaisesti ei ollut käydä checkpointilla koska me oltiin vain katsojia, mutta kun kaikki muutkin oli kierretty läpi niin pitihän se viimeinenkin poiketa.

Maalissa kalustoa rupesi sitten valumaan hiljalleen paikanpäälle, ja kaikki nämä maaliin omin voimin päässeet autot suorittivat siis viikon aikana 1/8 Mile ajan viidellä eri radalla ja ajoivat noin 1600 km katuajoa.

Street Week 2023 - Finish at Mantorp Park (https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2023/Street+Week+Sweden+9.-15.7.2023/Street+Week+Day+7+-+Finish,+Mantorp+Park/)

Ensimmäisien maaliintulijoiden joukossa oli Diesel Power luokan voittaja Linus Thollander '62 Novalla. En kyllä itse laittaisi dieseliä mihinkään, mutta Mesen diesel liikutti Novaa ihan ripeästi, paras aika syntyi Malmössä lukemin 6,61 ja viikon keskiarvoksi tuli 6,78. Luokan selkeä ykkönen.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153486.JPG?img=medium)

Team Televerket ajeli tuplaturbotetulla Letukan isolohkolla varustetulla C-Kadetilla toisiksi kovimman Street Outlaw luokan kuudenneksi. Paras aika oli Malmössä ajettu 5,45 ja keskiarvoksi tuli 5,71. Opelin alusta toimi hienosti myös liukkaammilla radoilla, joten hyvä loppusijoitus ei tullut vahingossa.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153505.JPG?img=medium)

Eniten lämpöongelmista taisi kärsiä tämä Letukan 580 BBC:llä ja Pro Chargerilla varustettu Chevy Nova, höyry nousi pellin alta jokaisella checkpointilla missä auto nähtiin, eikä maaliintulo ollut poikkeus. :))

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153508.JPG?img=medium)

Edellisvuoden voittaja-autolla kisannut Emil Kåberg ajoi hyvin ja melko tasaisestikin. Tällä kerralla se riitti kovimman Max Outlaw luokan 10-sijaan. Nopein aika tuli Malmössä, 4.99, keskiarvoksi tuli lopulta 5.21. Bel Airissa oli 598 BBC remmiahdettuna.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153517.JPG?img=medium)

Toisiksi kovimman Street Outlaw-luokan kakkoseksi ajeli tämä '32 Ford, jonka kulkupuolesta vastasi SBC tuplaturbotettuna. Paras aika jäi harmittavan lähelle 4-sekunnin rajapyykistä, kun parhaaksi kirjattiin Malmössä ajettu 5,04. Keskiarvo oli lopulta 5,39.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153521.JPG?img=medium)

Ultimate Street luokassa käytiin kovaa taistelua palkintosijoista, lopulta kaksoisvoitto matkasi Suomeen, kun ykköspaikka meni Kokkolaan tuplaturbotetulla pikkulohkolla olevan El Caminon matkassa.Paras aika syntyi heti ekana päivänä Mantorpissa, 5.66, keskiarvoksi tuli 5,91.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153523.JPG?img=medium)

Ja Ultimate Streetin kakkospytty matkasi Espooseen Chevy Vegan kyydissä, ilokaasutetulla isolohkolla oleva Vega kulki parhaiten Malmössä, jossa kellot pysähtyi lukemiin 5,89, keskiarvo oli lopulta 6,10.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153510.JPG?img=medium)

Kovimman Max Outlaw luokan kolmannen sijan nappasi Mikael Pettersson Volvo 142:lla. Volvon menoa vauhditti yhdellä erittäin isolla turbolla varustettu LS ja paras aika kirjattiin Mantorpissa, 4.92. Keskiarvoksi tuli 5,07. Menestyksen sala oli tässä tapauksessa kuljettaja joka ei ihan pienestä vikuroinnista hätkähtänyt vaan painoi liukkaallakin baanalla kaasu pohjassa maaliin vaikka toisinaan matkaa kertyi 200 metrin suoranpätkällä varmaan lähemmäs 300 metriä. :))  Kovat ajat myös liukkailla radoilla riittivät nostamaan Volvokuskin monen sellaisen ohi, jotka menivät pitävällä radalla selvästi kovempaa, mutta olivat pidon kanssa ongelmissa liukkailla radoilla.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153539.JPG?img=medium)

Classic luokan ykköspysti meni ylivoimaisesti tälle remmiahdetulla isolohkolla olevalle '55 Letukalle. Hieno peli, ja kulkupuolikin oli kohdallaan, paras aika syntyi Malmössä lukemin 6,55 ja keskiarvoksi tuli 6,83.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153547.JPG?img=medium)

Nopein ilokaasuauto oli Rickard Forssbladin hieno Oldsmobile F85. 548 BBC ilokaasulla kyyditti Oldsia parhaillaan Malmössä 5,09 aikaan ja keskiarvoksi tuli 5,28. Loppusijoitus Max Outlaw luokan 12.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153550.JPG?img=medium)

True Streetin voitto meni jälleen Sami Toivosen hienolle '68 Camarolle jonka pellin alta löytyi ilokaasutettu pikkulohko. Malmössä ajettu 5,60 oli viikon nopein aika ja keskiarvoksi tuli 6,09.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153558.JPG?img=medium)

Toiseksi kovimman Street Outlaw luokan voiton nappasi Kaputten Racing B-Kadetilla. Pellin alla oli BMW:n suora kutonen turbolla ja sen turvin Opel kulki komeasti, nopein aika syntyi Mantorpissa jossa Opel laukkasi 5,05, keskiarvo oli 5,37 ja se riitti luokkavoittoon. Suorituksen arvoa nostaa vielä se, että tiimi osallistui myös Sealed Hood Challengeen, jossa konepeltiin laitetaan sinetit ennen ekaa kisapäivää ja näinollen peltiä ei saa avata viikon aikana kertaakaan. Tuloksena oli myös Sealed Hood Challengen voitto.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153584.JPG?img=medium)

Kokonaiskisan ja kovimman luokan voittajaksi tuli Micke Westberg Camarolla. LS ja tuplaturbo kiidätti Camaron Street Week historian nopeimpaan aikaan Malmössä, 4.09. Liukkailla radoilla meinasi olla hieman pidon kanssa ongelmia, mutta pitoradoilla kyyti oli senverran ylivoimaista että ykköspaikka irtosi 4,92 keskiarvolla.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153564.JPG?img=medium)


Samaan aikaan Mantorpissa oli Muscle Car Meet, mutta paikalla ei ihan hirveästi kalustoa ollut. No, jotain kuitenkin, muun muassa kuusinkertainen Stockholm Open voittaja, eli isolohkolla ja kolmella ilokaasusatsilla varustettu Opel Ascona.

(https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat%202023/Street%20Week%20Sweden%209.-15.7.2023/Street%20Week%20Day%207%20-%20Finish%2C%20Mantorp%20Park/P7153632.JPG?img=medium)


Kun kilpailijat oli saatu maaliin, me lähdettiin ajelemaan kohti Kappelskäriä josta iltalaivalla tultiin sunnuntaiaamuksi Suomeen. Meillä tuli reissussa noin 3700 km ajoa eikä isoja teknisiä murheita ollut.

Siinä oli sit tältä reissulta kaikki kuvat, hienoa jos joku jaksoi lukea tänne asti! Tämän vuoden Street Week tuli kanssa käytyä läpi, joten kiusaan teitä niillä kuvilla sitten seuraavaksi.