Bluebird Meteor

Aloittaja Harri S, 13 toukokuu, 2020, 16:45

« edellinen - seuraava »

Harri S

Henkka on asian ytimessä eli lentokonetyylillä puinen runko ja pellitys, kuten talvella aiemmin tuumittelin. Ja osin myös aikakausikorrektisti.

Tänään sitten oikea kylki pellitykseen ja hommat onnistui nopeammin kun puuha on tuttua edellisiltä päiviltä.
Ensiksi tein pellit ja sitten kylkikaarien passaus kyljen muotojen mukaan.





Pellit maalasin molemmin puolin irrallaan ja kiinnityshommat hieman hidastui kun ukkoskuurot mätti vettä ja supisti toiminta-aluetta 3x3 metriin. No, kesken en toki hommia jättänyt, vaan pellitin kyljen peltivalmiiksi kun katos antaa suojaa.





Ja kyllä, evä todennäköisesti pellitetään viimeisenä.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Korin peräosan kimppuun.
Tänään tuli tehtyä monenlaista juttua jotta pääsen pellittämään auton peräosan.
Hommat alkoi soirojen teolla, eli otin 15mm vanerista pitkittäissyisiä suikaleita jotka liimasin muutamaan kohtaan, joissa oli korjattavaa, sekä kauttaaltaan koko pääkaaren yli, pellityksen suoran lähdön takaamiseksi. Liimasin ja naulasin soirot paikalleen kuivumaan muun puuhastelun ajaksi.





Tankin manusluukun otin varmuuden vuoksi pois koska tässä vaiheessa temppu on vielä helppo kun pellitys puuttuu. Vanha tiiviste haisi poishioessa bensalle, eli veneen bensatankkina tämä on toiminut.Tein siihen uuden tiivisteen kumikorkista ja liimasin paikalleen.
Pienellä paineistuksella vuotoja en tuosta kohtaa ainakaan löytynyt.







Tankin etupään ajattelin tukea metallipannalla ja tein sen sitten seuraavaksi. Sorvissa tappia, pellistä pannat, joiden päät tyylinmukaisesti niittasin kiinni hitsauksen sijaan. Alle pohjamaalia ja päälle kiiltävää mustaa.
Kiinnitys läpipulteilla runkoaisojen sivuihin ja väliin kumikorkkia, ja kiristämällä tankki nousi pari milliä akkutelinettä ja sivuista runkopuiden pohjaa vasten, joten nyt se on tiukasti pannan varassa.
Tankin ja runkoaisan välissä on juuri 8mm mutterin mentävä rako joten pultit piti shimmata oikeaan pituuteen ettei tankkiin tule ajan mittaan reikiä. Poratessa terään myös rajoitin ettei mene liian syvälle, tankin kylkeen asti.













Tankin takaosaan teen varmaan rungon poikkipalkkiin kiinnitetyn telineen tjsp. hitec-jutun.

Tankkipuuhastelujen ohessa liimat oli kuivuneet ja hioin korikehikon tasaiseksi, sileäksi ja petsasin korjatut kohdat pähkinäpetsillä. Liimasin myös evän lopullisesti paikalleen.





Sitten se jännempi homma eli pellin muokkaamiseen englanninpyörän avulla.
Ihan uusi juttu minulle, mutta olipa yllättävän kätevä ja muutaman minuutin nopea homma. Englannipyörä toimii mainiosti eikä sitä tarvitse kummoisesti edes kiristää niin jo muutamalla läpirullauksella alkaa pelti kaartumaan.

Valmiin palan toiseen reunaan upotus taittopihdeillä ja niiteille muutama kymmenen reikää shabluunalla, korin pitkittäiskaareen tein ylijääneestä jätepellistä pellin alle shimmin, jotta kaaren pinta nousee samalle tasolle kaikkien koripeltien liitosten kanssa. eikä ruuvit vedä sitä keskiosalta lontolle. Reikien poraaminen kuperaan peltiin on hieman hankalaa, mutta reikä kerrallaan varovasti edeten sain ne porattua pellin muotoja tuhoamatta.



En maalannut tuota vielä, vaan teen sen sitten kun useampi pelti on valmiina, josko sitä joutuu vielä rullailemaan, mihin en tosin usko.

Kasaantuvat ukkospilvet suostutteli lopettamaan hommat tältä päivältä.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Taas 8 tuntia pellityshommia takana. Hyvin etenee.
Pitkän selkäpellin ajattelin tehdä yhdestä palasta kun tuo eileen tekemäni elämäni ensimmäinen pala onnistui niin mukavasti.
Nostin saumojen väliset kaaret samalle tasalle 0.75 paksulla tiivistepahvilla joka on sopivan napakkaa tähän hommaan eikä ole kosteudesta moksiskaan. Saattaa siinä myös korin natinat ja nitinät vähentyä, tiedä häntä.
Evään ruuvasin palikat kylkiin pellin reunaa tukemaan.



Sitten vaan sopiva pala peltiä ja tovin rullattuani alkoi haluttua muotoa löytymään. Sitten vaan sovittelua ja rullailua ja niin alkoi muoto olemaan siinä määrin valmis että pääsin viimeistelemään reunat, piirtämään kaarien kohdat ja poraamaan siihen lukuisia reikiä kiinnitysruuveja varten.







Hioin sen molemmin puoli puhtaaksi ja jätin tuon palasen nyt tuollaiseksi.
Kun homma eteni niin mukavasti tein korin kylkeen rivin välipalikoita. Olishan ne voinu tehdä ihan kantti-kertaa-kantti mallisina mutta tein niitä nyt tuollaiset koiranluut niin on hienompi siten. Kiinnitys liimaamalla ja naulaamalla, ne tarvii vielä petsata samaan sävyyn muun korirungon kanssa, kuten evän sivupalikatkin.



Kapea etummainen keskikylkipala tuli suorana aika nopeasti valmiiksi ja siihen perään tein sitten koko kyljen alaosan, kun kerran vauhtiin pääsin.
Alareuna on taitettu siististi korirungon alle myös kaarevan akseliylityksen kohdalta, vaikkei se myöhemmin korihelman alta ulospäin näykään.







Ennen päivän puuhastelujen lopettamista tein vielä keskimmäisen pikkupellin ja sen sai aika nopeasti muotoonsa hetken rullaamisella.







Tuli ihan makean näköinen ja pellit on kauttaaltaan kiinni korikaarissa kuten tarkoitus olikin.
Huomiselle jäi enää yksi soiro ja vasen kylki korista on maalausta ja lopullista peltien kiinniruuvaamista vaille valmis.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Tänään pellitystä ja maalausta.
Sain aika nopsaan tehtyä sen viimeisen palasen vasempaan kylkeen ja koska palasesta tuli meko kaareva niin porasin ruuvinreiät korikehikon päällä shabluunaa apuna käyttäen.







Purin panelit pois ja hioin sekä maalasin ne molemmin puolin pohjamaalilla.
Koska peltien sovitukset on aika tarkat, tein naulasta muutamia sopivia ohjuritappeja paneelien saumojen kriittisiin kohtiin, jolla varmistin maalattujen panelien asettumisen tismalleen oikean kohtaan kehikon päälle sekä pohjamaalin säilymisen ehjänä panelien asennusvaiheessa ja niitä kiinni ruuvatessa.
Keliolosuhteet oli jälleen hyvät, eli tyynet ja "maalausuunimaiset", mikä nopeutti maalausvaihetta melkoisesti.
Panelia hioessa ja rasvoja poistaessa edellinen paneli ehti kuivua ja sain kaikki 6 palasta maalattua nopsaan tahtiin ja molemmin puolin.
Ohessa petsasin ne tekemäni uudet puuosat ja kaarien selkäosat vielä kertaalleen.









Sitten vaan pellit paikalleen ohjuritappien osoittamille paikoille ja sen jälkeen alkoikin julmettu ruuvaaminen, kun muutama sata 2x20 mm kupukantaista rosteriruuvia löysi lopullisen paikkansa. Takapyörän joutui ottamaan hetkeksi pois tieltä.





Kuvat ei kerro totuutta kun toi aurinko sotkee kuvaamista, mutta korin takaosasta tuli ihan hemmetin makea ja nuo ruuvit toimii juuri sellaisina "lentokoneniittauksina" kuin olin ajatellutkin. Lehvästön läpi tuleva autingonnvalo tekee maalauksesta hieman laikukkaan, mutta eiköhän siitä homman juju selviä, pitää huomenna ottaa parempi kuva.





Päivän päätteeksi tein oikean puolen lisäpuuosat valmiiksi, asensin ne paikalleen ja petsasin valmiiksi koripellityshommeleita varten.

Ostin muuten eilen tähän Tremec TKO600 vaihteiston ja asennan sen tuon Chevy T10 tilalle niin ei ole ekalla koeajolla tie täynnä alumiininpalasia ja vaihteiston hammasrattaita.
Ostin nimittäin ko. vaihteistoon Chevyn sisäänmenoakselin yms. jo viime syksynä mahdollisen swapin varalle joka nyt toteutuu löytämäni, lähes käyttämättömän vaihteiston myötä.
Siksi vaihteistopalkin teko on antanut odottaa itseään vaikka värkit on jo valmiina huvipajan seinustalla...
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Oikea kylki pellitykseen.

Siitä se iso selkäosan pelti alkoi taas muotoutumaan.
Tein tuon nyt ensimmäiseksi jotta pääsen katsomaan puukehikon muodot vastaamaan vasenta puolta. Kehikon osathan tein silloin talvipakkasilla melko primitiivisissä olosuhteissa ja siksi minulla oli etiäinen että säätöä se vaatii.







Oikealta puolelta puuttui hieman hartiaosaa ja siksi pitikin hioa muutamia soiroja jotka sitten liimasin totuttuun tyyliin kaarien selkään.





Vaihteisto tupsahti tontille puoliltapäivin ja saan siitä hyvän paketin autoon. Mukana keppi, sovitelaippa ja kardaanin etupätkä.
Tuohon tulee autossa kii oleva Hurstin kepukka ja laatikoiden erojen vuoksi lattia menee hieman uusiksi kun vaihdekeppi siirtyy keskelle autoa, mikä on jo tilankäytöllisestikin hyvä asia.





Sitten sinnittelin loput pellit valmiiksi ja ehdin vielä koukata kaupasta lisää mm. hionta- ja maalaustarpeita.





Huomenna sitten vimmattu porausurakka, hionta ja molemmin puolin maalaus ja peltien kiinniruuvaus.
Tuli kyllä hetkeksi koripelllityksen kiintiö täyteen.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Korihommelit tuli tältä erää valmiiksi.
Tylsää poraamista, hiontaa, maalausta ja ruuvaamista, mutta sainpahan pellit paikalleen ennen vkl povattuja sadekuuroja.
Aika monta viiltohaavaa sain aikaiseksi kun noiden pellinpalojan kanssa touhuaa. Toki taisteluarpia tuppaa aina hieman tulemaan.











Päivän lopussa pihakin tuli raikottua puhtaaksi.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Tein taas pikku videon tuonne Youtubeen tämän hetken tilanteesta.
Olkaatten hyvät.

Päätoiminen harrastaja

Harri S

Aamupäivän sateiden jälkeen pääsi taas hommiin.
Tuo Tremec on Ford-mallinen ja 2.87 ykkösellä ja 0.82 ylivaihteella varustettu aski.
Tarkoitus ei ole alkaa muuttamaan kaaveleita yms. merkistä toiseen vaan viime syksynä ostamani Chevy osat tuli tarpeeseen.
Sisäänmenoakseli on muuten sama 26 poorinen mutta Fordissa akseli on 7.21" pitkä kun Chevyssä se on 6.71"
Pilottilaakeri on myös Fordissa suurempi (0.668" / 0.59"). Tuli tuossa laatikon mukana alumiinilaippakin jolla kaaveliin oli saanu tilaa pidemmälle sisäänmenoakselille mutta en nyt halunnut alkaa kampurasovitteen pilottilaakeria tässä vaiheessa uudelleen mitoittamaan.



Mulla oli se Ram Clutchesin hydraulinen painelaakerisarja jonka ostin talvella Speedway Motorsilta, ja sen läpireikä tietty oli liian pieni tuon Tremecin sisäänmenoakselin holkkiin nähden. Eroa on kuitenkin vain parisen milliä.
Aamusella hieman googlettelin ja selvisi että Teemecin vastaavassa sarjassa tulee myös uusi sisäänmenoakselin holkki joka on mitoitukseltaan tuota pienempää laakeria vastaava, ja itse laakeri on ihan vastaava setti kuin tuo jo minulla oleva.
No enpä ala 250€ taas mokomaan holkkiin tuhlaamaan vaan tuo letukan holkki sorviin kiinni ja sorvissa ohennus tätä hydraulilaakeria vastaavaksi.





Sitten vaan letukan lyhyempi akseli laakereineen ja rattaineen paikalleen, se vaati samat kaksi shimmiä laakerin välyksen sovittamiseksi ja siinä on nyt sopiva setti tuon letukan kytkimen jatkeeksi.



Tuota vois kohta alkaa sovittelemaan paikalleen niin pääsis sitten sen puuttuvan vaihteistopalkin tekoon. Uudemman kytkinlevyn se tosin nyt vaatii.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Puuhommia välillä ja vähän koriakin siinä ohessa.

Ohjaamon kulkuaukkojen kehykset ajattelin tehdä puusta ja ne voi sitten joko petsata pähkinäpuun värisiksi tai verhoilla mustalla tekonahalla.
Otin ensiksi putkikehikosta pahvilla kaavan jolla sain alimmaisen 2x4" lankusta tehdyn osan napakasti istuvaan muotoon. Nauhahiomakoneen kärkipyörällä koversin molempiin päihin lisäksi upotusta joka estää puun nuljuamisen pyöreän putken selässä.
Siihen sitten liimasin pari kerrosta samaista lankkua. Reunat höyläsin suoriksi sähkökutterilla. Polyuretaaniliimaa väliin ja nippu puristimia, ja liiman kuivumisen ajaksi toisen puolen puut työn alle.











Käväsin syömässä ja kattelemassa hieman telkkua ja palatessa liimat olikin jo kuivuneet. Porasin molempiin päihin puuruuveille reiät joihin ruuvasin ylhäältä ja alhaalta pitkät puuruuvit ohuiden päätyosien tueksi ja ehkäisemään puun halkeilua tulevaisuudessa.
Leikkasin molempien puolien koripellit jouheviksi ja kaareviksi, hioin pellin reunat ja maalasin vielä pohjamaalilla.
Sitten vaan kuviosahalla puu oikeaan muotoon niin että se pilkistää 35mm pellin takaa. Hioin molemmat puut siisteiksi molemmin puolin ja tein niihin pyöristykset sekä ajoin nauhahiomakoneella kylkiin pienet upotukset koripelleille.





Sitten vaan poralla parille pitkälle kuusiokolopultille paikat, jolla puuosa pultataan tiukasti putken selkään ja takaosaan vastaava ruuvi ja upotus, jolla puuosa kiinnittyy putken läpi pääkaareen. Viimeistelyvaikeessa nuo ruuvinkolot tulpataan puutulpilla näkymättömiin.







Taaimpia kylkipeltejä piti hieman jatkaa jotta sain ne ylettymään seuraavaan koripellin vaakasaumaan. Pala peltiä johon upotus taittopihdeillä, tinapohjusteet molempiin palasiin ja tinaamalla peltijatkos paikalleen. Tuo sauma vielä kitataan kokonaan piiloon. Siihen sitten tein vielä sovitukset, hionnat, poraamiset ja maalaamiset.



Maalien kuivuttua kulkipeltien jatkokset molemmin puolin ruuvaamalla kiinni pääkaareen, ja puuosat on viimeistelyhiontaa vaille valmiit.







Etummaisiin kylkipelteihin tulee samanlainen jatkos jolla saan ne ylettymään cowlin yläosaan ja jahka saan noi puuosat viimeisteltyä ja petsattua, ruuvataan kylkipellit tuuman välein kiin noihin puuosiin.
Kojetaulun yläpuolelle tulee myös puukehys joka jatkuu noista tekemistäni puuosista ja samoin tehdään myös matkustamon takaosa.
Päätoiminen harrastaja

sbm396

Tulee kyllä tyylikäs ja miehekäs auto Tuolla kun lähtee ajeleen niin pitää olla ajovarusteetkin tyyliin sopivat ajolasit ym.

Harri S

Kiitos.
Tänään vaihtui vaihteisto.

Kun autossa on purettava lattia on vaihdelaatikkohommelit nopeita ja helpooja. Siispä nostin lattiat ja laatikostot pois ja nyppäsin vaihteiston ulos.

Cowli on melko ruttusen näköinen tuossa kuvassa kun en mahtunut sitä hiomaan tuon pakosarjan takaa ollenkaan. Hion se sitten myöhemmin kun alan pakoputkistoa rakentamaan.





Porasin Tremeciin letukan pulttijaon auki ja laitoin kaavelin kiinni.
Tuumittelin että 3 shimmiprikkaa on sopiva aloitusetäisyys hydrauliselle painelaakerille.
Sitten vaan aski paikalleen ja kytkinlevyn jötin tässä vaiheessa pois jotta voin kokeilla vaihde päällä kuinka herkästi inputshaft pyörii tuossa minun kampura-adapterissa. Hyvin kähja herkästi pyörii joten seuraava hankinta on kytkinlevy ja mieluiten jäykkä sellainen koska tokko jousista mitään iloa tuon moottorin perässä on. Painelaakeri jäi 3-4 millin päähän paineasetelman kalvosta, joten shimmaus lienee onnistunut.





Sitten palastelin lattian jotta saan sen sopimaan tämän suuremman vaihteiston kanssa. Keskelle piti tehdä reikä ja keppi siirtyi ~100mm oikealla ja ~100mm taakse.
Taemman vahvikekaaren siirtelin uuteen paikkaan ja rullailun englanninpyörällä pellistä loivan vaihteistotunnelin.







Liimat ja maalit saa kuivua ja huomenna vaihteistopalkin tekoon. Vaihteisto tulee ilman kumityynyjä kiinni kuten moottorikin.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Palkki tuli väännettyä valmiiksi.

Otin 5mm paksua galvanoitua levyä ja leikkasin siitä plasmalla muutaman palan joista tein säädettävän runkokiinnityksen palkille.
Runkoon hitsattavissa paloihin tein 10mm kierteet ja palkinpuoleisiin soikean hahlon.
Sovittelin pariin otteeseen palkkia paikalleen jotta sain porattua vaihteiston kiinnityksen reiät oikealle kohdalle ja lopuksi hitsasin uloimmat palat puikolla kiinni runkoon.
Kirteitetyn reiän kohdalle vastaava reikä rungon puolelle ja lisää kierrettä siihen osaan.
Vaihteiston kiinnityskohtaan tein hylsyn mentävät reiät alapuolelle, jolloin pultit piiloutuu siististi palkin sisään.







Sitten hionnat, maalaukset ja maalien kuivuttua pulttasin palkin päivän päätteeksi kii runkoon ja vaihteistoon.





Ohessa tein puulattian valmiiksi ja maalasin peltisen osan kaakaonruskeaksi, vanhan 90-luvun lopun, silloisesta 1936 Ford prokkiksesta ylijääneellä maalilla.



Huomenna saan puhalluskaapin ja pääsen jarruosia puhdistelemaan.
Päätoiminen harrastaja

juhapih

Jos tämä on kuvissa hieno peli, niin livenä on vielä hienompi!!  :o

Harri S

Kiitos.
Hiekkapuhaltelin kaikki takajarrujen osat puhtaiksi.
Päälle harmaa pohjamaali ja kiiltävä musta.











Kuumaa hommaa 28 asteen helteessä, kompurastakin suli painekytkin.
Päätoiminen harrastaja

Harri S

Kasasin eilen takajarrut.
Hommassa auttoi kummasti se että otin niistä valokuvan ennen purkamista.
Myös takajarrunestelinja on nyt valmis taka-akselin t-haarasta alkaen. Vedin adapterit ja pyörät hitoksen lujasti kiinni.



Tänään melkoinen puutyösavotta joka alkoi klo 11 jälkeen kun hain Buggmaxista pari levyä 15mm koivuvaneria joista tulee irroitettavan peräosan kaaret.

Sitten leikkelin pahvinpalasista kaavan viimeisestä korikaaresta, jota vahvistin sisään piilotetuilla rautapuikoilla. Hommaa hankaloitti nuo viistot pitkittäiskaaret jotka olis kannattanut sahata jo ennen tuota poikki. Työn edetessä nimittäin "kirkastui" tapa millä takaosa kiinnitetään, ja siten sahasin nuo pitkittäiskaaret pois kokonaan.
Evään tuli koukku jota vahvistin kahdella 120mm pitkällä puuruuvilla.
Hioin ensimmäisen uuden kaaren vastaamaan viimeisen kaaren muotoja.









Kaari tipautetaan paikalleen ja se lukittuu keskeltä evän koukulla ja sivuilta runkopuiden päihin tekemilläni lukituksilla, jotka liimasin ja ruuvasin tiukasti runkopuiden päihin.



Otin kakkosnelosella linjan korin takaosalle ja tein puisen linjarin jonka kiinnitin puristimella paikalleen. Pahvisuikaleella hain kammleikkaukselle sopivaa paikkaa ja päädyin peräosan suhteen 4 kaareen joista viimeinen tulee 90 asteen kulmaan peräosan laskulinjaan nähden.
Sitten laitoin evää kuvaavaksi pahvia jota leikkelin saksilla sopivaan muotoon suikale kerrallaan.







Tuo ei varmastikaan ole vielä evän lopullinen muoto, mikä löytynee viimeistään koripellityksen jälkeen.
Joka tapauksessa tuon pohjalta tein puisen evän aihion minkä kiinnitin ensimmäiseen kaareen kahdella kulmaraudalla ja sivusuunnassa puupalikoilla jotka liimasin ja ruuvasin paikalleen.



Sitten tein peräosan ensimmäisen kaaren avulla kolmannen peräosan kaaren, jonka koputtelin evään tekemääni tiukkaan uraan. Ja tuota kaavana käyttäen toisen kaaren jonka koputtelin siihen väliin sekä viimeisen, neljännen kaaren, jonka ruuvasin evän jatkoksi 90 asteen kulmaan peräosan laskuun nähden.
Alaosaan laittelin puu- ja vanerisuikaleita alapuita kuvaamaan jotta sain osviittaa korin lopullisesta pituudesta ja muodosta.
Tuo pitkä perä on auton kokonaisuuteen suhteutettuna aika sopusuhteinen, vaikkei siitä pienessä pihassa saa mitenkään otettua järkevää kuvaa. Auton kokonaispituus on vajaa 6 metriä.









Peräpeiliin tai peräpellin päälliosaan teen muutamia tuuletusreikiä (pyöreitä tai päällipeltiin louwerseja), jotta peräosan sisään kertyvä viima ei rasita peräosan kiinnitystä.
Auton ylösnostettu teräsrunko mahdollistaa myös koko auton pohjan pellittämisen sileäksi lähes koko auton pituudelta, 50-luvun hopeanuolten / vastaavien tapaan.
Evä saattaa tuosta myös hieman lyhentyä, jotta se päätyyy ennen koria. Mutta sen aika tulee sitten aikanaan. Tuo peräosa mahtunee auton takaosan alle säilöön silloin kun auto on luolassaan, niin että saan tallin kippioven kiinni.

Seuraavaksi pitkittäiskaarien tekoon.
Päätoiminen harrastaja