Turpakäräjät Riihimäellä Keskiviikkoisin klo 18:00

Aloittaja 1320, 22 huhtikuu, 2020, 22:05

« edellinen - seuraava »

1320

Joka keskiviikko klo 18.00 alkaen kinataan Riihimäellä verbaalisesti oman automerkin paremmudesta. Paikkana Ullan Pakari (Virmanojantie 6, 11710 Riihimäki) eli ihan Vanhan Hämeenlinnantien varressa.

Porukkaa on paikalla vuoden ympäri, kesäisin kalustoa saattaa olla yllättävänkin paljon parhaina kertoina, talvisin kalusto on hieman enemmän käyttispainotteista, mutta harrastajia on aina ollut kiitettävästi paikalla kahvikupin ääressä talvisinkin, kun olen muutaman kerran käynyt.



Tänään tuli käytyä kun olin Hyvinkäällä tallilla muutenkin ja kelit oli kohdallaan. Tän hetkisen coronasekoilun takia Pakari meni kiinni jo neljältä, mutta kahvia sai parin kilsan päästä Nesteeltä ennen saapumista Pakarin pihalle. Porukkaakin oli muutamia autoja paikalla, eli kannatti käydä.

Tuossa muutama kuva paikanpäältä. Turpakäräjät 22.4.2020



Ei tullut oltua tälläkertaa omalla autolla, vaan faijan Pickupilla jonka kävin leimaamassa aamupäivällä. Toisaalta ihan hauska silläkin oli kurvailla, vaikka vähän tuoreempaa vuosikertaa onkin.
Tradition Never Goes Out of Style!

1320

Lähdettiin tänään @ImpJay ja Fordistin kanssa katsomaan olisko Riksussa porukkaa. Ja hyvin oli kalustoa liikkeellä, toki kelitkin oli nyt kohdallaan. Ullan Pakarikin näytti olevan auki kuuteen asti, eli jos on hyvissä ajoin paikalla, niin ehtii hakea vielä kahvit sisältä ja tulla parkkikselle katselemaan kun porukkaa valuu paikalle...

Tuossa muutama kuva paikanpäältä: Turpakäräjät 6.5.2020


Tradition Never Goes Out of Style!

Poju

Lainaus käyttäjältä: 1320 - 07 toukokuu, 2020, 00:19Lähdettiin tänään @ImpJay ja Fordistin kanssa katsomaan olisko Riksussa porukkaa. Ja hyvin oli kalustoa liikkeellä, toki kelitkin oli nyt kohdallaan. Ullan Pakarikin näytti olevan auki kuuteen asti, eli jos on hyvissä ajoin paikalla, niin ehtii hakea vielä kahvit sisältä ja tulla parkkikselle katselemaan kun porukkaa valuu paikalle...

Tuossa muutama kuva paikanpäältä: Turpakäräjät 6.5.2020




Tällä kertaa selvittiinkin ilman vahinkoja.  :o

1320

Lainaus käyttäjältä: ImpJay - 07 toukokuu, 2020, 09:38Tällä kertaa selvittiinkin ilman vahinkoja.  :o

Tottahan toki, kun GM tuotteella oltiin liikenteessä. ;)
Tradition Never Goes Out of Style!

Poju


Nyypäle66


1320

Lainaus käyttäjältä: Nyypäle66 - 19 toukokuu, 2020, 23:02Onko Ulla edelleen vain 18 asti auki?

Ainakin nettisivujen mukaan näyttäis menevän tosiaan kuudelta kiinni.

Lupailevat huomiseksi kohtalaista keliä, niin täytyy koittaa ehtiä vähän ennen kuutta paikalle niin että saa kaffeet sisältä... Jos ei kerkee, niin Neste on aika lähellä, kun suuntaa Pakarilta kohti Riksun keskustaa, sieltä saa kahvia myöhemminkin niin ei tarvii kuivin suin katsella kalustoa Pakarin pihalla ;) .
Tradition Never Goes Out of Style!

Nyypäle66

Lainaus käyttäjältä: 1320 - 19 toukokuu, 2020, 23:13Ainakin nettisivujen mukaan näyttäis menevän tosiaan kuudelta kiinni.

Lupailevat huomiseksi kohtalaista keliä, niin täytyy koittaa ehtiä vähän ennen kuutta paikalle niin että saa kaffeet sisältä... Jos ei kerkee, niin Neste on aika lähellä, kun suuntaa Pakarilta kohti Riksun keskustaa, sieltä saa kahvia myöhemminkin niin ei tarvii kuivin suin katsella kalustoa Pakarin pihalla ;) .

Kun pitsaa tekis mieli.

1320

Lainaus käyttäjältä: Nyypäle66 - 19 toukokuu, 2020, 23:16Kun pitsaa tekis mieli.

No joo, toi on kieltämättä vähän hankalampi tuote... Tai siis joutuu olemaan aikaisin paikalla... :o
Tradition Never Goes Out of Style!

Nyypäle66

Lainaus käyttäjältä: 1320 - 19 toukokuu, 2020, 23:43No joo, toi on kieltämättä vähän hankalampi tuote... Tai siis joutuu olemaan aikaisin paikalla... :o
Jos tekee tilauksen viittä vaille 😁

deeäxä

Kai ne vissiin laittaa uunit kiinni aikaisemmin...
Mikro pizzaa luvassa.  :))
Chrysler 300 2D HT Coupe -71
Chevrolet rodi -31
Lexus GS300 -06
Toyota Corolla DX -81 1,6 2T-TIC/W50/1030 ikuisuus projekti

1320

Tai sitten tilaa raakana ja laittaa aina pala kerrallaan Nyyportin pakosarjan päälle grillaantumaan. ;D
Tradition Never Goes Out of Style!

deeäxä

Chrysler 300 2D HT Coupe -71
Chevrolet rodi -31
Lexus GS300 -06
Toyota Corolla DX -81 1,6 2T-TIC/W50/1030 ikuisuus projekti

1320

Kohtuu hyvin oli porukkaa Keskiviikkona Riksussa. Toki kelissäkään ei ollut pahemmin moittimista. 8)

Tuossa muutama kuva: Turpakäräjät 20.5.2020

Tradition Never Goes Out of Style!

1320

Huomenna, kelit pitäisi olla kohdallaan joten iltapäivällä nokka kohti Riksua. ;)
Tradition Never Goes Out of Style!