Käyttistä pähkäilemässä

Aloittaja rb, 29 marraskuu, 2021, 15:39

« edellinen - seuraava »

Fargo

Lainaus käyttäjältä: signet - 10 syyskuu, 2024, 23:06Toinen on se että hinausauton pitäisi olla samalla taksi.Kolme tai neljä matkustajaa pitäisi sopia kyytiin ja vielä kuskata kyytiläisiä milloin minnekin.Paljon enemmän ehtisi autoja kuskaamaan,kun asiakkaat voisivat hylätä rakkaimpansa edes hetkeksi, ja kulkea omia menojaan ja hinausautonkuljettajan ei tarvisi ihmisistä huolehtia.


Etenkin just tämä.

Pk-seudulla tais olla Interhinaus mikä alotti tuon typeryyden joskus -96 tietämillä kun hankkivat kaupungin vanhan doppelLT:n josta tekivät hinurin ja alkoi mainostus että hinauksen yhteydessä 6 hlö ilmaiseksi. Tämän takia pari kertaa joutunut kinastelemaan aikoinaan kehäteiden varrella.
Nykyään näkee paljon monipenkkisiä hinausautoja, on doppelivecoa ja monessa makuuhytillisessä saneerattu punkan tilalle jakkarat. Osa euroopan tuliaisia mutta mikä tässä ideana kun ei se vakuutusyhtiö ainakaan meille maksa ihmisten kuljettamisesta. Monesti tietty sieltä tien varresta se hyypiö kyytiin otetaan ja kerrotaan selkeästi että pääsee korjaamolle saakka tai voi jäädä matkan varrelle. Aina se ruikutus kuitenkin alkaa että olisit nyt reilu ja heittäisit 30km päähän, rahaa siitä ei tietenkään saisi ottaa.

Valde

Miten muuten, osaatteko te kuivanmaan hinurikuskit @Fargo tai @signet kertoa, onko se ehdoton lähin korjaamo mitä vakuutus korvaa?

Meinaan omalla kohdalla aina miettinyt, että ymmärrärtäisin tuon, saadaan auto pois tieltä jne... Mutta onko tossa yhtään neuvotteluvaraa, koska itehän nämä romut korjataan? ;D

LPR

Lainaus käyttäjältä: Valde - 11 syyskuu, 2024, 04:35Miten muuten, osaatteko te kuivanmaan hinurikuskit @Fargo tai @signet kertoa, onko se ehdoton lähin korjaamo mitä vakuutus korvaa?

Meinaan omalla kohdalla aina miettinyt, että ymmärrärtäisin tuon, saadaan auto pois tieltä jne... Mutta onko tossa yhtään neuvotteluvaraa, koska itehän nämä romut korjataan? ;D
Autoliiton hommista en tiedä, mutta vakuutuksesta on vienyt aina mihin on pyydetty. Kotiin tai tallille tai korjaamolle. Ikinä ei ole kyseenalaistanut. Paras oli kun reissun päällä eräs hinuriyrittäjä vei omalle tallilleen, että siellä saatiin korjattua auto.

sämpy

Kyl meil on joutunut maksamaan lisähintaa, vakuutus kattanut kilometrit korjaamolle ja hinurifirma laittaa lisälaskun sen määrän ylittävistä. Tämä siis normaalien käyttövessojen kanssa. Harrasteautot erikseen kun ei niille ole korjaamoa välttis, se asia on sitten sovittu vakuutusyhtiön kanssa jo ennen hinausauton saapumista.

Kyydissäkin on oltu ainakin kerran, mutta silloin osoite oli sama kuin autolla. Koiraa ei huolinut hyttiin se matkusti autossa lavalla.

Sekin nykyään että ei sitä taksia välttämättä saa minnekään syrjäkylille rahallakaan ja valtateiden varteen. Aika pitkä aika odottaa vaikka 12 tuntia -30 pakkasessa, että joku viitsii tulla hakemaan. Suotavaa olisi päästä edes kaupunkiin.

Gary Grand

Sebukan jäädessä tien päälle hinurikuski kyseli mihin viedään.
Pertin pihaan olisi vienyt kun kyydin tilaaja oli, mutta Petäjävedelle ei, kun kaikki korjaamot olis jäänyt jo sille välille.. ;D
Sanoin että tiputtaa Vaajakosken apsille, niin haen siitä kun joudan..

Mun mielestä ihan ok järjestely.

Pertti K

Lainaus käyttäjältä: leivonharri - 10 syyskuu, 2024, 17:44:-\ Pitäiskö laittaa PT Cruiseri
Jos GT niin pitää. Nehän ei ees maksa mainittavasti persumalleja enemmän.

Pertti K

Lainaus käyttäjältä: LPR - 11 syyskuu, 2024, 04:59Autoliiton hommista en tiedä, mutta vakuutuksesta on vienyt aina mihin on pyydetty. Kotiin tai tallille tai korjaamolle. Ikinä ei ole kyseenalaistanut. Paras oli kun reissun päällä eräs hinuriyrittäjä vei omalle tallilleen, että siellä saatiin korjattua auto.
Autoliitolla 30 km.

LPR

Lainaus käyttäjältä: Pertti K - 11 syyskuu, 2024, 07:15Autoliitolla 30 km.
Harvoinhan tuo riittää edes lähimpään korjaamoon, saati luotettavaan sellaiseen. Ja aika köpsää, että hinuri ei voi viedä mennessään, vaan vie xy kilometriä toiseen suuntaan johonkin huonoon korjaamoon kun on lyhyempi matka ja palailee sitten tyhjänä kotipesään minkä vieressä olisi osaava korjaamo.

Pertti K

Lainaus käyttäjältä: LPR - 11 syyskuu, 2024, 07:20Harvoinhan tuo riittää edes lähimpään korjaamoon, saati luotettavaan sellaiseen. Ja aika köpsää, että hinuri ei voi viedä mennessään, vaan vie xy kilometriä toiseen suuntaan johonkin huonoon korjaamoon kun on lyhyempi matka ja palailee sitten tyhjänä kotipesään minkä vieressä olisi osaava korjaamo.
No viehän ne lähimpään korjaamoon tietysti vaikka olis kauempanakin.

Kyrpov

Lainaus käyttäjältä: Pertti K - 11 syyskuu, 2024, 07:13Jos GT niin pitää. Nehän ei ees maksa mainittavasti persumalleja enemmän.
ääni tälle

Kaktus

Lainaus käyttäjältä: Valde - 11 syyskuu, 2024, 04:35Meinaan omalla kohdalla aina miettinyt, että ymmärrärtäisin tuon, saadaan auto pois tieltä jne... Mutta onko tossa yhtään neuvotteluvaraa, koska itehän nämä romut korjataan?
En ole hinurikuski, mutta autoliiton asiakkaana olen saanut autot joko pihaan tai kerran hinuriyrittäjän omalle tallille  parsittavaksi, pitkät pyhät kun oli ja kotimatkakin +500km. Varmaan matka ja autokin vähän vaikuttaa.

Fargo

Hinausauto kyllä kuskaa sen auton ihan minne ikinä asiakas haluaa jos vaan maksukykyä riittää. Sitten jos halutaan vakuutus sen maksajaksi mennäänkin jo vakuutusyhtiön ehdoilla ja nekin vaihtelee yhtiöittäin sekä myös käsittelijän mukaan...
Usein kun hinuria tarvitaan, on kello jotain epäkristillistä eikä vakuutusyhtiöstä saa ketään sellaista kiinni jolla olisi valtaa tehdä ratkaisuja. Puhelinpäivystykset on ullkoistettu ja siellä luetaan vuokaavioita ruudulta, ei ole valtaa tehdä poikkeuksia. Autoliitolla sama juttu.
aikoinaan oli senlaatuista tulkintaa että merkkiliikkeeseen sai yleensä viedä, no, Teslat tuhosi tämänkin kun Saariselältä lähdetään patteriautoa kuskaamaan Ouluun niin vakuutusyhtiöt oppi varsin sukkelaan määrittelemään hyväksyttävän hinauksen käyttäen termiä "lähin osaava" eli siinäpä sitten asiakas saa miekkailla vakuutusyhtiön kanssa kun hinausliikkeeltä tuleekin lasku.

Liian paljon on ihmisillä käsitystä että vakuutus maksaa ihan mitä tahansa ja vakuutusyhtiön käytänteille ei hinausliike voi yhtään mitään.

Tuo on muuten täysin totta ettei taksia tahdo saada enää minnekään sivummalle, siihen ei soi sanoa kuin että kiitos Bernerille

Kustom STW

On se tuo 89 korotettu Vandura riisseli kyllä ollut mieleinen, sillä on ajettu työajojen lisäksi raksatarpeet ja Cruisingit ja toiminut myös autotapahtuman Info pisteenä.
Äsken haettiin iso kärryllinen polttopuuta, hyvin toimi veturina ja kottikärrytkin kyytiin senku nosti vain!

signet

AL muutti myös ehtojaan keväällä,enää ei roudata ALplussan piikkiin rangea aamuruskontielle,teslaa vetokujalle, harrikkaa artmotorille tai bmw mp:tä lahteen.Nämä kaikki on onnistunut VIELÄ vakuutuksen piikkiin,mutta sellaiset merkit mille on merkkikorjaamo paikkakunnalla,niin ei mitkään selitykset yhtiölle enää tahdo mennä läpi.Autoliitolla ei ole mitään ehdotonta kilometrirajaa,vaan se riippuu miten on korjaamoita lähistöllä.

rb

Lainaus käyttäjältä: signet - 11 syyskuu, 2024, 21:23harrikkaa artmotorille
Kappas!
Mä olin varma, että Harrikat ois kulkeutunut Loimaan suuntaan..