Minarelli P6R

Aloittaja Harri S, 09 tammikuu, 2024, 17:00

« edellinen - seuraava »

Harri S

Sain Toronadon rengashommelit valmiiksi ja oli aika ottaa tämä työn alle ja tehdä muutama kesäajan juttu pois alta jotta saan siitä tulevan talven ajalle näperreltävää.
Emäputkessa on eroja Tunturin ja LeM välillä joten sinne piti tehdä sovitteet.
Sorvasin sopivat holkit parista isosta mutterista ja niiden avulla Tunturin keula sopii nyt tähän runkoon. Kiinnitin holkit lukkoliimalla laakerikuppeihin.







Takahaarukan jarrukilven stoppariin hitsasin sentin verran jatkoa jolla Tunturin takavanne sopii LeM:n leveämpään haarukkaan.
Sitten maalasin rungon ja haarukan kiiltävän mustaksi mutta metallimaalin sekaan oli muodostunut varastoinnissa random kuivunutta sakkaa joka tietysti tukki ruiskua ja sotki hieman maalipintaa mutta onpahan mustan pohjamaalin päällä sentään nyt jotakin kosteutta ja bensaa kestävää.

Päätoiminen harrastaja

Harri S

Käsillä on syksyn viimeiset hetket putsata tankki ennen pakkaskautta.
Joten nyt kun rungon maalaus on saanut viikonpäivät kuivua, oli aika pestä tankki bensalla ja vedellä jotta irtomoskat sai ulos ja sen jälkeen ruosteen irroittamiseksi kipata piripintaan täyteen väkevää sitruunahappoa.
Laitoin rungon pyyhkeen sisään ja alakautta sisätilalämppärillä lämmittäen alkoi hapot hiljalleen kuplimaan mikä on merkki riittävästä lämpötilasta.



Muutaman tunnin hapotuksen jälkeen hapot pois, vesipesu ja kuivatus lämpöpuhaltimella. Sen jälkeen kippasin sisään pari kourallista muttereita ja litran bensaa ja sidoin rungon kattoon roikkumaan jotta sitä oli helpompi hölskytellä ja käännellä.
Hölskyttelyn ja parin bensalla huuhtelukerran jälkeen lopputulos on puhdas ja ruosteeton tankki jonka kuivasin vielä juotospuhaltimella josta meni letku tankin takaosaan jotta bensat sai haihdutettua pois tankin takaosaa myöten.

Päätoiminen harrastaja

Harri S

Bensatankin muoto on takaosasta umpiperä ja sinne jää tankatessa ilmalukko jonka epäilen estävän tankin täyteen tankkaamisen. Erillisen huohotusreiän teko aiheuttaisi bensan roiskumista rajummissa kiihdytyksissä eikä mikään huohotusletkuviritys ole tässä vaihtoehto.
Työnsin lopulta tankin sisälle tankinmittaisen pätkän paksua jarruputkea jota pitkin ilma pääsee tankatessa poistumaan umpinaisesta takaosasta, korkin yläpuolelle tankin etuosaan, ja näin tankin saa liruteltua täydemmäksi.



Rungon mukana ei tullut keskitukea joten otin Tunturi Citystä keskituen, käänsin sen nurinpäin, leikkasin keskiosan irti, käänsin ylösalaisin ja hitsasin sen takaisin paikalleen. Näin rungolle tuli sopivasti tilaa keskitukeen ja tuen jousikin toimii ihan tehdastekoisesti sekä etu- että taka-asennossa. Putsauksen jälkeen ruuttasin suojaksi mustaa maalia.
Maalin kuivuttua laitoin tuen ja takahaarukan paikalleen ja tuki mahtuu taka-asennossa helposti takarenkaan ja rungon väliin.













Maalin kuivuessa sovittelin etuteleskoopeja paikalleen ja sain sovituksen keulan putsausta ja maalausta vaille valmiiksi.



Takajarrupoljin ja jarrutanko tuli onneksi rungon mukana mutta sovitin Tunturin jarruun LeM:n jarrutangon ja alkuperäisestä poiketen tanko kulkee nyt haarukan viertä taka-akselin yli eikä kulje haarukan alla. Pikku säädön jälkeen takajarru toimii herkästi ja tehokkaasti tällä uudella konstruktiolla. Jarrut ja alumiinivanteet ovat Tunturi Citystä ja myös laadukkaat italialaiset Grimecat kooltaan 1,6x17 jollaisia näissä italialaisissa Tuboneissakin on usein alunperinkin usein käytetty esim. Cimatti.







Lopuksi sovittelin jalkatapit ja moottorin paikalleen. Ne ostamani jalkatappien kumit oli oikeaa mallia mutta sysipaskaa kiinan "kumia" ja ne halkesivat jo asennusvaiheessa. Tarvii löytää jostakin parempilaatuiset.







Etuhammasratas ja uusi ketju pitää myös ostaa sekä vanhanliiton mallinen käynnistyspoljin.
Päätoiminen harrastaja

Valde

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 07 lokakuu, 2024, 19:05Bensatankin muoto on takaosasta umpiperä ja sinne jää tankatessa ilmalukko jonka epäilen estävän tankin täyteen tankkaamisen. Erillisen huohotusreiän teko aiheuttaisi bensan roiskumista rajummissa kiihdytyksissä eikä mikään huohotusletkuviritys ole tässä vaihtoehto. Työnsin lopulta tankin sisälle tankinmittaisen pätkän paksua jarruputkea jota pitkin ilma pääsee tankatessa poistumaan umpinaisesta takaosasta, korkin yläpuolelle tankin etuosaan, ja näin tankin saa liruteltua täydemmäksi.
Penskana minulla oli mökkimopo, malliltasn vai merkiltään KORADO. Sen runko oli saman tyyppinen ja tankki oli runkoputkessa. Täyteen sen sai ainoastaan pönkkäämällä melko pystyyn ja lirittämällä täyteen, jolloin ajaessa ruikki korkin huohotusreijästä kaksitahtibensiiniä munille tankin ollessa "ylitäysi".
Takavetopihtaaja

Harri S

Ilmaputki tankin takaosaan olis varmaan auttanu.
Tänään kipasin hakemassa Moposportista uuden ketjun, 14 piikkisen etuhammasrattaan, käynistyspolkimen, magneeton ulosvetimen ja pakosarjanlaipan.
Ketjun lyhensin sopivaan mittaan ja pistin kokeeksi paikalleen ketjulinjan tarkastusta varten. Takahammasratas on hyväkuntoinen Tunturin alkuperäinen.



Sitten leikkasin plasmalla ilusarjanlaipan, sorvasin 28mm imukaulan, hitsasin takapuolelta yhteen, hioin hitsit nauhahiomakoneella tasaiseksi ja sovitin paikalleen.
Tuossa Gilardonin 50cc viripytyssä on myös 28mm imukanava.









28mm virikaasari mahtuu juuri ja juuri moottorin ja rungon väliin kun hivasi hieman tavaraa pois kokohammion pohjasta ja luistin kannen kulmasta.
Mulla on tähän myös toinen vastaava 24mm kaasari valmiina.





Enää tekniikasta ei puutu kuin viripakoputki.
Ostan jonkin halvan ja hiljaisen.
Päätoiminen harrastaja

Gary Grand

Lainaus käyttäjältä: Harri S - 08 lokakuu, 2024, 18:27viripakoputki.
Ostan jonkin halvan ja hiljaisen.
:rotfl:

No, joo..
Halpoja löytyy, mutta hiljainen.. :rotfl:
Garageless Grand Monkey
Godfater from basement

Harri S

Juurikin niin.

Purin keulan ja hioin sekä maalasin mustat osat uudelleen. Keula on Idealin valmistetta, liekö sekin italialainen. Alaputkien väri on vielä päättämättä. Varmaan vannehopealla kun alunperin niissä on  pelkkä harmaa maali. Takaiskareihin tuli alkuperäisenkaltainen musta maali.



Maalien kuivuessa sorvasin pakoputkenlähdön johon sopii Gilardonin tiiviste. Tuohon sorvattuun holkkiin tulee kiinni paisari kolmella kiinnitysjousella.

Päätoiminen harrastaja

Harri S

Rungon mukana tullut sytytyspuola oli umpiruosteessa ja pari romuissa ollutta oli samassa jamassa. Joten liottelin ne puhtaiksi sitruunahapossa, testasin vesipesun jälkeen ja totesin toimiviksi. Otin käyttöön rungon mukana tulleen 6V puolan koska siinä oli nätti tarra, ja jonka olin ottanut pois hapotuksen ja putsauksen ajaksi.



 

Laitoin puolan paikalleen runkoon ja leikkelin sille itsetekemälleni imukaulalle klingeriittitiivisteen. Tein myös pari pinnapulttia ja laitoin tällä kertaa 24mm kaasarin paikalleen moottoriin ja sitten moottorin kiinni runkoon. Vanhaan Tunturin kaasuvaijeriin juotin fosforikuparilla uuden messinkinipan ja sovittelin sen kii kaasuttimeen ja säädin sopivaksi.



Koska pakkasyöt on alkaneet, nostin mopon auton takakonttiin ja vein DBH tallille talvehtimaan. Kompaktista koosta saa pikkuauton takakotissa hyvän kuvan kuinka pienestä moposta tässä todellisuudessa on kyse. Ei siis paljoa PV:tä suurempi vaikka pyörät onkin 17". Painoa varmaan luokkaa 50kg kun oli varsin kevyt nostella.





Tilasin tähän Kiinasta, kytkinkahvan, kytkinvaijerin, parin kromattuja lokasuoja-aihioita, paremmat jalkatappien kumit sekä vanhanmallisen jousitetun satulan. Tästä puuttuu enää vain pakoputki, valot ja hieman sähköjen rakentelua.
Päätoiminen harrastaja

Valde

Rajoitettuna leimaan? :P
Takavetopihtaaja

samulis

Ei kai mopoissa enään nykyään ole kuin nopeusrajoitus?